Uutiset
20.09.2020

Marokko: kristityksi kääntyneitä pidätetään ja ahdistellaan jatkuvasti

Marokon poliisilla on käynnissä pidätys- ja ahdistelukampanja. Kampanjan tavoitteena on painostaa kristityksi kääntyneitä palaamaan muslimeiksi.

Marokossa tuhannesta uskonnollisesta ihmisestä 997 on muslimeja. Sitä edellyttävät perheet ja yhteisöt, mutta myös maan rikoslaki. ”Kristityksi kääntyvillä on ongelmia sekä lain että turvallisuusuhkien vuoksi”, kertoo Jawad Elhamidy, Marokon oikeus- ja uskonnonvapausliiton puheenjohtaja. Hän kertoi näin katoliselle ACN-avustusjärjestölle. Marokon lain mukaan sekä käännyttäminen että kääntyminen muuhun uskontoon kuin islamiin on rikos, josta tuomitaan vankeutta 6 kuukaudesta 3 vuoteen.

Ulkomaalaiskristityt saavat harjoittaa uskontoaan suhteellisen vapaasti, mikäli he eivät tee käännytystyötä. Sama ei kuitenkaan koske Marokon kansalaisia.

”Jos marokkolainen tulee kirkkoon, vaihtoehtoja on kaksi. Joko niin, että kirkon edessä partioiva poliisi pidättää hänet, tai vuorossa oleva pastori pyytää häntä lähtemään, ellei käynnin syynä ole turismi”, kertoo Elhamidy. Hän jatkaa: ”Kirkkojen johtajat eivät uskalla päästää marokkolaisia sisään, etteivät saa syytettä käännyttämisestä.

Marokko nousi vuonna 2019 Open Doorsin World Watch -listalle (WWL). Lista nimeää maailman 50 kärkimaata, joissa on vaikeinta elää kristittynä. Vuosi sitten sijoitus oli 35, nyt jo 26.

Vuoden 2020 maaraportin mukaan vainon taso on ”erittäin vakava”. Marokkolaiskristityt joutuvat kokoontumaan salaa kotiseurakunnissa. Myös perheet ja yhteisöt painostavat kääntyneitä vahvasti, jos nämä haluavat harjoittaa uutta uskoaan.

Raportin mukaan maan laki tuomitsee vain käännyttämisen, mutta kristityksi kääntymisestä voidaan rangaista muulla tavoin, esimerkiksi epäämällä perimisoikeus tai lapsen huoltajuus.

”Tapan teidät molemmat”

Kun eräs marokkolaisnainen kertoi perheelleen kääntyneensä kristityksi, seuraukset alkoivat saman tien. ”Yksi veljistäni pieksi minua vanhemman siskoni kehotuksesta, ja muutkin veljeni ja sisareni olivat minua vastaan. Eräs veljistäni uhkasi tappaa minut. Kerran kälyni alkoi sättimään minua äänekkäästi kadulla syyttäen siitä, että olen kristitty”. Turvallisuussyistä emme kerro naisen nimeä.

Kun nainen kertoi perheelleen aikovansa naimisiin kristityn kanssa, tilanne paheni entisestään. ”Kummankin perhe teki kaikkensa estääkseen meitä avioitumasta. Myöhemmin he yrittivät saada meitä eroamaan. Tilanne oli todella raskas.” Vaikka avioliitto on kestänyt jo vuosia, kummankaan perhe ei ole hyväksynyt sitä, että he ovat kristittyjä. Naisen mukaan tilanne on kuitenkin hiukan helpottanut.

Pariskunta vetää Open Doorsin tuella kotiseurakuntaa ja mies opiskelee parhaillaan teologiaa.