Uutiset
22.06.2020

Polkupyörä voi muuttaa elämän ja mahdollistaa pääsyn toisten kristittyjen luo Intiassa

Intian maaseudulla kylät ovat usein kaukana toisistaan. Matka toisten kristittyjen luo on liian pitkä taitettavaksi jalan. Jumala tietää ja huomaa sen – ja lähettää apua!

Hiekka pölisee tytön polkiessa pyörää kapealla, kuoppaisella tiellä. On kirkas aamu, ja Sanna hymyilee kilpaa taivaalla loistavan auringon kanssa. Hän on tullut peltojen ja metsän läpi hyräillen ja nauttien luonnon kauneudesta. Hän on innoissaan Open Doorsin lahjoittamasta uudesta polkupyörästä. Nyt hän pääsee kirkkoon ja muiden seurakuntalaisten luo, vaikka hänellä ei ole rahaa bussilippuun.

Hän pääsee myös kuoroon. Hän oli kuullut sen laulavan, eikä saanut asiaa mielestään. Sanna laulaa mielellään ja on haaveillut pitkään pääsevänsä mukaan. Tänään se tapahtuisi.

Eräs kristitty nainen kävi perheen luona ja kertoi ilosanoman Jeesuksesta Sannan äidille

Tie kristityksi – ja samalla vainotuksi

Sannan äiti oli sairastunut joitakin vuosia aikaisemmin vakavasti. Perheen talous romahti ja Sannakin joutui lopettamaan opintonsa.
”Olimme äärirajoilla. Isä raatoi yksin pelloilla, kun nuoremmat veljeni olivat liian pieniä auttamaan.” Sitten pimeyteen koitti valo. Eräs kristitty nainen kävi perheen luona ja kertoi ilosanoman Jeesuksesta Sannan äidille. Äiti tuli uskoon ja hänen puolestaan rukoiltiin paljon. Lopulta lääkkeet alkoivat auttaa, ja kaikkien ihmeeksi hän parani.

Yhteisö ei kuitenkaan hyväksynyt perheen uutta uskoa, vaan vaikeutti heidän ja muutaman muun kristityn perheen elämää monin tavoin. He eivät saaneet käydä muissa taloissa kahden kuukauden palkkaa vastaavan sakon uhalla. ”Tuo aika oli meille todellinen koetus.”, kertoo Sanna murheellisena. Mutta jatkaa hymyillen: ”Vaikeuksista huolimatta tunsin Jumalan läsnäolon vahvemmin kuin koskaan ennen. Jumala kuuli rukouksemme, eikä milloinkaan tuntunut siltä, että Hän olisi hylännyt meidät.”

”Vaikeuksista huolimatta tunsin Jumalan läsnäolon vahvemmin kuin koskaan ennen.”

Mainio matkakumppani

Open Doorsin paikallistyöntekijät kuulivat Sannasta ja hänen perheestään ja ottivat yhteyttä. He rukoilivat yhdessä ja rohkaisivat heitä. Sannalle lahjoitettiin polkupyörä, jotta pääsisi kirkkoon ja muihin tapaamisiin, sillä perheellä ei ole varaa bussilippuihin.
Sanna on riemuissaan. ”Haluan kiittää teitä sydämeni pohjasta. Kirkko on niin kaukana, että pääsin sinne vain harvoin, ja silloinkin väsyin kävelemisestä niin, että en jaksanut seurata jumalanpalvelusta.
Tämä pyörä on minulle korvaamaton matkatoveri. Pääsen useammin kirkkoon, ja myös hengellinen elämäni vahvistuu.”

OD:n paikalliskumppanin mukaan tilanne on nyt hiukan parantunut. Sakkorangaistus poistettiin, kun kyläläiset huomasivat perheen elämästä, että kristityt ovat hyviä ihmisiä. Rukousta kuitenkin tarvitaan edelleen, sillä ennakkoluuloja on vieläkin paljon.

*nimi muutettu turvallisuussyistä

Kyläläiset huomasivat perheen elämästä, että kristityt ovat hyviä ihmisiä.