Uutiset
03.06.2020

Sri Lankan pääministeri väläyttää käännyttämisenvastaisen lain paluuta

Sri Lankan pääministeri on vihjannut, että uskonnollisen käännytyksen kieltävä lakiesitys voitaisiin tuoda uudelleen parlamentin käsittelyyn. Tämä tapahtuisi vaalien jälkeen huhtikuussa. Pääministeri Mahinda Rajapaksa kertoi Sri Lankan buddhalaisvaltuuston vuosikokouksessa 3. maaliskuuta, että maan buddhalaisväestöä uhkaa muun muassa perinteisten buddhalaisperheiden kääntyminen muihin uskontoihin. Hän kertoi yleisölleen, että lakialoitteen elvyttäminen vaatisi ”kaikkien osallisten tukea”. Aiemmat yritykset eivät ole saavuttaneet vaadittua kahden kolmasosan enemmistöä.

”Lailla on paljon vastustajia, emmekä siksi halua koskea siihen”, Rajapaksa kertoi. ”Jos se halutaan saada voimaan, sitä pitää edistää yksissä tuumin. Muuten minun päätäni vaaditaan vadille.” Pääministerin kommentteja levitettiin runsaasti sosiaalisessa mediassa.

Vaarana uskonnollisten vähemmistöjen syrjintä

Käännytyksen kieltävät lait kieltävät yleensä sen, että rahan tai voiman avulla painostetaan toista henkilöä vaihtamaan uskontoa. Lait suojelevat näennäisesti yksilön uskonnonvapautta, mutta käytännössä niitä käytetään usein vähemmistöuskontojen laillisen toiminnan vastustamiseen. Monet ihmisoikeusjärjestöt suhtautuvat niihin siksi kielteisesti.

Sri Lankan kristityt ovat huolissaan lakialoitteen paluusta käsittelyyn. “Maaseudulla monet pastorit elävät eristyksissä buddhalaisten kylien sisällä. Kyläläiset, viranomaiset ja muiden uskonnollisten ryhmien johtajat vastustavat heitä jo nyt”, kertoo Open Doorsin paikallinen yhteyshenkilö, joka esiintyy turvallisuussyistä nimettömänä. ”Jos tämä lakialoite menee läpi, maaseudun pastoreita ja seurakuntien työntekijöitä syrjitään entistäkin enemmän. Lain suurpiirteisten sanamuotojen vuoksi jopa hyväntekeväisyydestä voitaisiin rangaista sakoilla tai vankeudella”, hän sanoo.

Pääministerin vihjaus lakialoitteesta tuli julkisuuteen pian sen jälkeen, kun presidentti oli kertonut eduskunnan hajottamisesta ja uusista vaaleista 25. huhtikuuta. Pääministerin kommentti myös ajoittuu samaan ajankohtaan kolmeen kirkkoon ja kahteen hotelliin kohdistuneiden pommi-iskujen vuosipäivän kanssa. Iskut tapahtuivat Sri Lankassa vuosi sitten pääsiäissunnuntaina, ja niissä kuoli yli 250 ihmistä.

TIEDOT
WWL 2020 sija: 30 (46:sta vuonna 2019)
Vainojen aiheuttajat: uskonnollinen nationalismi and islamilainen sorto
Väkiluku: 21 miljoonaa
Uskonto: kristittyjä 9.5% (joista 80% katolisia); buddhalaisia 67.8%; hinduja 13.0%; muslimeita 9.0%