Miltä tuntuisi ajatus oman seurakuntasi kokoontumisesta tilaisuuteen, jossa teitä voisi olisi koolla vain muutamia kerrallaan ja jota ette voisi pitää kirkossanne? Daniel, kaksikymppinen nuorukainen Pohjois-Afrikasta, kertoo miten ”hänen kirkkonsa” toimii.

Pohjois-Afrikan maissa Egyptiä lukuun ottamatta kristityt ovat pieni vähemmistö. ”Meidän kaupungissamme on noin 20 kristittyä”, Daniel sanoo. ”Tällä seudulla ei ole kirkkoja missä kokoontua. Kokoonnumme pääasiassa jonkun kristityn kotona. Luemme Raamattua ja keskustelemme valitsemastamme aiheesta. Mutta kokoonnumme myös kahviloissa, vain kaksi tai kolme osallistujaa kerrallaan.” Koska isompi ryhmä ei voi kokoontua turvallisesti myöskään ”kotikirkossa” joka viikko, he kokoontuvat pääasiassa kahviloissa. ”Ennen kokoontumista lähetämme toisillemme tekstiviestejä keskustelun aiheista. Kahvilassa ensin rukoilemme ja sitten keskustelemme, mutta emme voi asettaa Raamattua pöydälle, vaan meidän on käytettävä älypuhelinta. Lopuksi päätämme tilaisuuden rukoukseen.” He eivät kuitenkaan voi rukoilla normaalisti, vaan siten että he ikään kuin keskustelisivat.

Kotona kokoonnuttaessa kaikki eivät voi tulla samaan aikaan tai samaa reittiä yhteen paikkaan. ”Emme voi pysäköidä monia autoja talomme eteen. Meidän täytyy toimia salassa. Siksi kokoontumiselle varataan aina pitkä aika, jonka kuluessa osallistujat voivat vähitellen hiipiä turvallisesti kokouspaikalle. Tilaisuuden jälkeen kaikki eivät poistu samanaikaisesti, jotta kokoontumisemme ei paljastuisi.”

Pohjois-Afrikan maissa Egyptiä lukuun ottamatta kristityt ovat pieni vähemmistö.

Se on kuin elämää paratiisissa

Daniel osallistuu opetuslapseutta käsittelevään koulutustilaisuuteen eräässä maansa suurimmista kaupungeista. ”Tämä koulutus on minulle kuin majakka merenkulkijalle. Se mitä kuulemme täällä, on ravintoa sielullemme. Täällä voimme istua yhdessä veljien ja sisarten kanssa ja lukea Raamattua rauhassa. Tuntuu kuin eläisi paratiisissa.”

Hän kokee yhteyden muiden maansa kristittyjen kanssa hyvin tärkeäksi, myös uskossaan kasvamisen kannalta. ”Ilman tämänkaltaista koulutusta emme oppisi tuntemaan lähemmin Jeesusta. En sano, että joku saattaisi jopa palata entiseen uskoonsa, mutta emme kasvaisi suhteessamme Jeesukseen. Osallistumisemme tähän tilaisuuteen tuo uuden ulottuvuuden omiin pieniin kokoontumisiimme.”

Hän kokee yhteyden muiden maansa kristittyjen kanssa hyvin tärkeäksi, myös uskossaan kasvamisen kannalta.

Kaikki alkoi Raamatun tutkimisesta

Daniel on ollut Jeesuksen seuraaja vuodesta 2017 lähtien. Hänen matkansa kristityksi sai alkunsa hänen alkaessaan tutkia uskontoa, johon hänet oli kasvatettu. ”Vartuin sunnimuslimiperheessä. Olin jo pienestä pitäen tutkinut kirjallisuutta totuuden selvittämiseksi. Aloitin sunnalaisuutta käsittelevästä kirjallisuudesta, mutta en voinut uskoa näitä kirjoja. Sitten aloin pitää yhteyttä shiiauskoisiin ryhmiin sekä lukea tähän uskontoon liittyvää kirjallisuutta, ja jopa vietin jonkin aikaa Iranissa.” Shiiauskon sydänmailla hän toivoi löytävänsä totuuden, mutta ei löytänyt. Palattuaan kotiinsa vuonna 2017 Daniel alkoi lukea arabian kielelle käännettyä Raamattua. Tällöin hänen elämässään tapahtui muutos. ”Se mitä luin Raamatusta kosketti minua – tuntui kuin olisin nyt löytänyt totuuden.”

”Lukeminen Raamatun Jumalasta, meistä hänen lapsinaan ja yhteydestämme Jumalan kanssa kosketti minua syvästi. Islamin uskossa en kokenut, että minulla olisi ollut yhteyttä jumalan kanssa. Kuitenkin halusin yhteyttä jumalan kanssa. Jatkoin lukemista ja katsoin kristillisiä televisio-ohjelmia. Näin minusta lopulta tuli uskova kristitty. Minua erityisesti viehätti Jumalan lapseksi tuleminen: se, että olen Jumalan perillinen, en enää orja. Islamin uskossa tunsin kuin olisin ollut jumalan orja.”

Pian kääntymyksensä jälkeen Daniel kuitenkin alkoi epäillä uskoaan. ”Epäilys tuli sen jälkeen, kun luin Raamatusta profeetoista. Olin ajatellut, että profeetat eivät voisi tehdä mitään väärin, mutta Raamatun mukaan hekin tekivät toisinaan väärin. Minun oli ymmärrettävä, että ainoastaan Jeesus, Jumalan poika, ei tehnyt syntiä eikä mitään virheitä. Kaikki muut ihmiset tekevät syntiä, mutta Jumalalta saamme anteeksiantamuksen.”

Daniel toivoo, että myös hänen vaimonsa kääntyisi kristityksi. ”Sanoisin, että hän on jo matkalla. Annoin hänelle Raamatun luettavaksi. Olen varma, että hän pääsee perille, koska hän näkee minussa tapahtuneen muutoksen ja kuulee minun rukoilevan.” Daniel myös toivoo vaimonsa tulevan kääntymyksen tekevän elämästä kristittynä helpompaa. ”Kotini ulkopuolella tuntuu kuin eläisi sodan keskellä tai vankilassa. Tuntuisi hyvältä tulla kotiin kristityn vaimoni ja pienen lapseni luo. Eläessämme kristittyinä meillä olisi oma pieni maailmamme.”

”Se mitä luin Raamatusta kosketti minua – tuntui kuin olisin nyt löytänyt totuuden.”

Lue lisää vainottujen kristittyjen tilanteesta.

Liity postituslistalle!

Sähköposteissa rukousaiheita, uutisia ja tiedotteita.

Kiitos, olet liittynyt rukoussähköpostin saajaksi.