Hylätyksi tuleminen on Pohjois-Intiassa uusien kristittyjen yhteinen kokemus. Yhteisö voi hylätä kokonaisen uskoon tulleen perheen, mutta Taran kaltaisten yksinäisten kristittyjen kokema paine on vielä kovempaa. Tara ei kuitenkaan aio luopua Jeesuksesta. Open Doorsin yhteistyökumppani Sarah kertoo tapaamisestaan tämän urhean nuoren naisen kanssa.
”Tapaan Taran matkallani Pohjois-Intiaan. Oranssiin mekkoon pukeutuneena hän astuu huoneeseen ujon ja aran oloisena. Kädessään hindinkielinen Raamattu hän katselee ympärilleen suurilla, tummilla silmillään. Hän näyttää ikäistään paljon nuoremmalta. Vaikka minulle on kerrottu tytöstä paljon, kysyn hänen nimeään ja kuulumisiaan. Hän vastaa hitaasti: ’Nimeni on Tara, ja kiitos, minulle kuuluu oikein hyvää.’ Tiedän, ettei vastaus ole aivan totta.
”Olen vieras omassa kodissani”
”Olet häpeäksi perheellesi”
Kerron Taralle, kuinka meitä on rohkaissut kuulla hänen uskostaan Jeesukseen, ja kysyn siitä lähemmin. Tara kertoo: ’Olin sairas. Sitten ystäväni kertoi minulle Jeesuksesta. Menin kirkkoon, ja kun rukoilimme yhdessä seurakuntalaisten kanssa, sairauteni parani. Silloin aloin uskoa Jeesukseen. Löysin rauhan, jollaista en ollut koskaan kokenut. Koko elämäni alkoi tuntua merkitykselliseltä.
Sitten perheeni ja kyläläiseni saivat tietää, että käyn sunnuntaisin kirkossa. Kohtasin voimakasta vastustusta. Vanhempani sanoivat minulle: ’Olet häpeäksi perheellesi. Yhteisömme inhoaa meitä, koska käyt kirkossa. Sinun täytyy joko jättää Jeesus tai unohtaa suhteesi meihin.’
Välillä kyyneleitä vastaan taistellen Tara jatkaa: ’Asun edelleen kotonani vanhempieni ja sisarusteni kanssa, mutta täysin hylättynä. Talossamme on 15 huonetta, joista minut on eristetty yhteen pieneen huoneeseen. Valmistan itse ruokani erillisellä tulisijalla. En saa koskea keittiössä mihinkään, en edes veteen, ettei se saastuisi. En saa puhua perheenjäsenteni kanssa. Olen vieras omassa kodissani.’
Tara kertoo joutuvansa ansaitsemaan elantonsa rankalla työllä, vaikka hänen perheensä on varakas. Joka aamu Tara herää aikaisin, siivoaa talon pihan ja lähtee sitten etsimään päiväksi palkkatyötä. Sitä ei ole helppo löytää, koska hän on niin nuori, mutta hän onnistuu kuitenkin elättämään itsensä. Tara työskentelee myös loma-aikoina ja säästää rahaa koulumaksuihin. ’Perheeni ei auta minua ollenkaan’, hän toteaa.
Ennen lähtöäni keskustelen Taran tilanteesta Open Doorsin paikallisten yhteistyökumppaneitten kanssa. He haluavat auttaa Taraa pääsemään parempaan kouluun ja tukea häntä myös päivittäisissä tarpeissa.
”En saa koskea keittiössä mihinkään, en edes veteen, ettei se saastuisi”
Tyhjiö, jonka vain Jeesus voi täyttää
Taran suru on niin riipaisevaa, että tuntuu vaikealta kysellä häneltä enempää. Yhden asian haluan kuitenkin vielä tietää: ’Mikä saa sinut pysymään uskossa, vaikka perheesi on hylännyt sinut?’ Tara on hetken hiljaa ja hapuilee sitten sanoja: ’Kokemani vainon tähden yritin kerran luopua Jeesuksesta, mutta silloin tunsin itseni tyhjäksi. Elämässä on tyhjiö, jota en voi koskaan täyttää ilman Häntä. En voi luopua Hänestä.’
Tara kaipaa kovasti perhettään, ja hänen silmänsä kyyneltyvät, kun hän kertoo minulle enemmän veljistään ja siskoistaan. En voi muuta kuin pitää Taraa kädestä ja rukoilla hänen kanssaan. Luen myös psalmin 139 sanat siitä, kuinka arvokas hän on Jumalan silmissä. ’Rukoilkaa perheeni puolesta, että he pian löytäisivät Herran ja hyväksyisivät minut’, Tara pyytää. Vaikka hän näyttää epätoivoiselta vaikeuksiensa keskellä, näen hänessä myös uskon, joka tekee hänestä vahvan.
Lähtiessäni halaan Taraa ja sanon rohkaisten: ’Kaikki on mahdollista niille, jotka uskovat.’ Nämä sanat jäävät soimaan sydämeeni. Ne muistuttavat minua siitä, etten saisi lannistua nähdessäni Kristuksen ruumiin kärsimystä. Sydämeni täyttää usko siihen, että Jumala tulee vielä tekemään läpimurron – ehkä jo tässä ajassa, mutta varmasti tulevassa.”
”Elämässä on tyhjiö, jonka vain Jeesus voi täyttää”
