Intian Korkeimman oikeuden päätöksellä Gornath Chalanseth, yksi seitsemästä elinkautiseen tuomitusta kristitystä, on juuri vapautettu takuita vastaan Itä-Intiassa 21.5.2019.

Tuomitut ovat edelleen syyttömiä Kandhamalissa tapahtuneeseen hindupäällikön murhaan, josta heitä syytetään. Siitä huolimatta vain Chalansethin takuuanomus oli otettu Korkeimpaan oikeuteen käsiteltäväksi. Tätä ennen Odishan hovioikeus oli jo kahdesti hylännyt sen.

Aiempi Korkeimman oikeuden tuomari Cyriac Joseph ja aiempi Keralan hovioikeuden tuomari P.K. Shamsuddin ovat kritisoineet miesten anomusten kuulemisen lykkäämistä.

”Oikeusjärjestelmämme tekee virheen. Ei ole mitään (teknisiä) syitä odotuttaa. Viive näyttää tahalliselta. Asia on jopa annettu sopivalle tuomarille”, sanoi tuomari Joseph vuosi sitten.

”Tuomitsemisemme 2013 oli shokki. Oli hyvin stressaavaa joutua syyttömänä vankilaan murhasta, Chalanseth kertoi World Watch Monitorille päästyään vapaaksi. ”10 vuotta, viisi kuukautta ja kuusi päivää [vankilassa]… Kiitän Jumalaa vapaudestani. En löydä sanoja tähän ilooni.

Chalanseth toivotettiin tunteikkaasti tervetulleeksi Phulbanin vankilan rautaportin luona, jossa yli 20 perheenjäsentä oli odottanut useita tunteja.

”Tämä on elämäni onnellisin päivä,” sanoi Rutha, Gornathin vaimo. Kaikki Chalansethin lapset, kolme poikaa ja naimisissa oleva tytär Santilatha olivat vastassa. Suku oli matkustanut viisi tuntia voidakseen toivottaa Gornathin tervetulleeksi vapauteen.

”Muistan vain hämärästi ne päivät, jolloin isä vietiin,” kertoi 17-vuotias Shisir. ”Mutta nyt on suuri ilon päivä.”

Tervehdittyään perhettään Chalanseth ohjattiin läheiseen kirkkoon. Siellä hän kiitti Jumalaa ilon kyynelten vieriessä poskia pitkin.

Hänet, kuten kuusi muuta, Bhaskar Sunamajhi, Bijay Sanseth, Buddhadev Nayak, Durjo Sunamajhi, Sanatan Badamajhi ja henkisesti rajoittunut Munda Badamajhi – tuomittiin elinkautiseen. Tuomion antoi vasta kolmas tuomari, koska kaksi aiempaa oli siirretty pois jutun käsittelystä.

”Vähitellen löysin vankilassa rukouksesta turvaa ja mielenrauhaa,” Gornath sanoi. Phulbanin vankilassa hän käyttäytyi niin hyvin, että hänestä tehtiin 400 vangin joukosta yli 40 vangin ”muurinvartija”.

”Olin vapaa liikkumaan ympäriinsä päivisin,” Gornath kertoi ylpeänä. Kun tieto vapauttamisesta tuli, vankilan johtaja kysyi Gornathilta: ”Kuinka ihmeessä löydämme sinulle korvaajan?”

Vaikka Gornath iloitsikin vapautumisestaan, hän suri muiden kuuden Kandhamalin syyttömän vangin puolesta.

Taustaa

Lähes 100 kristittyä kuoli ja 300:a kirkkoa ja 6000:ta kristittyjen kotia vahingoitettiin Odishassa, Kandhamalissa, Swami Saraswatin surmaamisen jälkeen elokuussa 2008. Pian nuo seitsemän oli pidätetty. Vuonna 2013 tuomioistuin totesi heidät syyllisiksi murhaan.

Tuomiot järkyttivät Intian kristillistä yhteisöä, joka oli yhä heikko mellakoiden jälkeen. Kristityt lakimiehet alkoivat taistella heidän vapauttamisekseen.

Vuodesta 2008 paikallinen yhteisö on yrittänyt saada hallitukselta asiallista korvausta mellakan uhreille. Viime vuonna, 10 vuoden taistelun jälkeen, Odishan hovioikeus määräsi Odishan hallituksen antamaan noin 6000:lle uhrille yli 153 miljoonaa rupiaa (2,28 miljoonaa dollaria).

Salajuoni?

Nettisivu release7innocents.com paljastaa oikeusjutusta suurimmat epäoikeudenmukaisuudet. Sepitetty ’kristittyjen salajuoni’ on yksi näistä. Outoudet olivat ilmeisiä jo alun alkaen, kun hindufundamentalistit syyttivät kristittyjä Swamin murhasta.

Intialainen huippupoliitikko tuomittiin viime joulukuussa elinkautiseen osallisuudesta mellakoihin, jotka johtivat 2700 sikhin kuolemaan 1984. Tämä antaa toivoa Intian kristilliselle vähemmistölle.

Lähde

Liity postituslistalle!

Sähköposteissa rukousaiheita, uutisia ja tiedotteita.

Kiitos, olet liittynyt rukoussähköpostin saajaksi.