Uutiset
17.03.2019

Pohjois-Korea pyytää ruoka-apua maan johtajan neuvotellessa ydinasesopimuksesta

Pohjois-Korean ja Yhdysvaltain johtajat tapaavat Vietnamissa ydinaseneuvottelun merkeissä. Ihmisoikeuskysymykset ja maan jatkuva ruokapula eivät ole asialistalla. Pohjois-Korea ei vieläkään joudu vastuuseen kansalaistensa kaltoinkohtelusta.

Pohjois-Korea on maailman ankarin paikka kristityille. Siitä ei kuitenkaan keskustella meneillään olevissa neuvotteluissa.

Vuonna 2018 yli tuhat pohjoiskorealaista saapui Etelä-Koreaan. Määrät ovat pysyneet samankaltaisina viime vuosien ajan. Muutamana vuoden ajan loikkauksia oli vähemmän, kun Kim Jong-Un nousi valtaan 2011 .

Raportti ei sisällä loikkausta yrittäneiden ja siinä epäonnistuneiden määrää, mutta siitä selviää useimpien loikkareiden olevan naispuolisia.

Viime vuonna 85% loikkareista oli naisia. World Watch-analyytikko Thomas Muller arvioi, että naisilla on suurempi vapaus liikkumiseen, jos he eivät ole sidoksissa vakituiseen työpaikkaan.
Hän toteaa vielä: ”hallitukselle huolestuttavimpia ovat viime aikojen korkean profiilin loikkaukset, kuten erään sotilaan pakeneminen raskaasti vartioidun rajan yli Etelä-Korean puolelle sekä vielä varmistamaton tieto Italian suurlähettilään ja hänen perheensä loikkauksesta.”

Orwellin ”1984”

Pohjois-Korean johtaja tapasi toistamiseen Yhdysvaltain presidentin, tällä kertaa Hanoissa, Vietnamissa. Neuvottelut koskivat Korean niemimaan riisumista ydinaseista. Kuten johtajien aiemmassa tapaamisessa, ihmisoikeusasiat eivät olleet tälläkään kertaa asialistalla.

Open Doors raportoi Pohjois-Korean kristittyjen yhä kiristyvästä tilanteesta. Eteläkorealaisia ja kiinalaisia lähetystyöntekijöitä on pidätetty ja siepattu Kiinassa. Vartiointia rajalla on tiukennettu. Rangaistuksia on kovennettu Kiinasta palautettuja Pohjois-Korean kansalaisia kohtaan. Pohjois-Korean hallitus yrittää entistä ankarammin eliminoida kaikki kristillistä uskoa levittävät kanavat.

Lähes kahden vuosikymmenen ajan Pohjois-Korea on ollut World Watch-listan kärkisijalla 50:n maan joukossa, joissa kristittyjen tilanne on kaikkein hankalin.

Pohjois-Koreassa on arviolta noin 300 000 kristittyä. Heistä lähes neljännes on vankiloissa tai työleireillä. He kokevat käsittämätöntä julmuutta, kidutusta ja muuta epäinhimillistä kohtelua ainoastaan uskonsa tähden.

Eräs Pohjois-Koreasta paennut ihmisoikeusaktivisti kuvaili maansa oloja World Watch Monitorille viime vuonna näin: ”Elämä Pohjois-Koreassa on todella rankkaa. Jatkuva ruokapula, sähkökatkokset, hirmumyrskyt, tulvat ja muut luonnonkatastrofit ovat vain muutamia pohjoiskorealaisten kohtaamista haasteista. Tämän lisäksi kansalaiset joutuvat kohtaamaan törkeitä ihmisoikeusloukkauksia, täydellistä vapauden riistoa, tietoliikennesensuuria, propagandaa sekä jatkuvaa poliittista väärinkäyttöä. Siksi elämä Pohjois-Koreassa on kuin Orwellin teoksesta ”1984”. ”

Ruoka-apupyyntö

Ennen johtajien Vietnamin-tapaamista Pohjois-Korea vetosi YK:iin ruoka-avun saamiseksi. Tulvien ja kuivuuden heikentämä sato ja YK:n määräämät pakotteet tekevät tilanteesta kestämättömän.

Pohjois-Korea on ollut YK:n määräämien pakotteiden kohteena vuodesta 2006 lähtien. Kansainvälinen yhteisö on pyrkinyt pysäyttämään Pohjois-Korean ydinaseiden kehittämisen.

Päiväämättömän muistion mukaan Pohjois-Korean hallitus vaatii ”välitöntä vastausta” ruoka-apupyyntöön. Maa on joutunut pienentämään kansalaisten päivittäisiä ruoka-annoksia Tammikuusta lähtien.

Pohjois-Korea on yrittänyt löytää keinoja selviytyäkseen pakotteista. Yksi keino on ollut soluttautua kiinalaisiin ja eteläkorealaisiin seurakuntiin Kiinassa, kertoo eteläkorealainen uutistoimisto.

Pohjoiskorealaiset agentit keräävät tiedusteluinformaatiota ja koettavat paljastaa mahdollisia loikkareita. Tämän lisäksi he yrittävät tiedustella liiketoimintamahdollisuuksia. Uutistoimiston mukaan paras keino etsiä liiketoimintamahdollisuuksia on soluttautua suuriin seurakuntiin, joissa käy paljon eteläkorealaisia liikemiehiä. Pohjois-Korea on maailman ankarin paikka kristityille – tästä ei kuitenkaan keskustella meneillään olevissa neuvotteluissa.

Olosuhteet Pohjois-Koreassa tekevät siitä maailman vaikeimman paikan kristittyjen väliselle keskustelulle.

Lähde