Jopa 80 % Syyrian kristityistä on joutunut pakenemaan maasta sisällissodan alettua 2011. Vuodesta 2006 Irakin kristityistä puolet on saanut saman kohtalon. Tiedot on julkaistu Open Doorsin laatimassa raportissa. Isiksen tulo alueelle on ollut kristityille vain jäävuoren huippu. Jo entuudestaan vaikeassa tilanteessa he kokevat toivottomuutta tulevaisuudestaan.

Libanon on vastaanottanut suuren määrän pakolaisia. Joulukuussa 2016 ADF International-järjestö sai tietoonsa heidän  tarinoitaan. Järjestö jakaa niitä nyt World Watch Monitorille. Turvallisuuden takia haastateltaviin viitataan vain alkukirjaimilla.

“Asuimme Mosulissa vuoteen 2005 saakka. Kesä-heinäkuun aikana terroristit yrittivät kolme kertaa kidnapata poikamme. Poika pääsi kuitenkin aina pakoon”, sanoo S.H., kristitty viiden lapsen isä. Hän kertoo perheen muuttaneen tapahtumien vuoksi Qaraqoshiin, 30 kilometrin päähän Mosulista.

Perheen oli jälleen lähdettävä elokuussa 2014, kun Isis valtasi alueen. “He antoivat meille kolme vaihtoehtoa: kääntyä, kuolla tai maksaa ei-muslimeille tarkoitettua veroa. Pakenimme Libanoniin, sillä se on kristitty arabiankielinen maa”, S.H. jatkaa.

43-vuotias kahden tytön isä N pakeni Libanoniin helmikuussa 2015. Isis oli antanut hänelle 24 tuntia aikaa poistua Bagdadista, jättää työnsä ja kotinsa tai tulla tapetuksi. “Serkkuni ja isovanhempani menehtyivät pommituksissa. He eivät halunneet lähteä muualle tai kääntyä muslimeiksi. Kollegoitani on kidnapattu. Osa vapautettiin 16.000 dollarin lunnaita vastaan, toiset tapettiin. Heidän käskettiin kieltää Jeesus tai he kuolisivat.”

Isiksen uhrien tarkkaa lukumäärää on mahdoton arvioida. Marraskuussa 2018 löydettiin yli 200 joukkohautaa, joissa oli tuhansia ruumiita.

Eräs toinen perhe asui rauhassa musliminaapuriensa kanssa Hasakahin kaupungissa koillis-Syyriassa. “Naapurimme liittyivät Isikseen sen vallattua alueen. Järjestö toi heidän välittämänään meille viestin: kääntykää, lähtekää tai kuolkaa. Tappaakseen meidät he polttivat yöllä maatilamme,  mutta emme olleet paikalla. Meillä on kaksi veljeä, emmekä tiedä heistä mitään. Pakomme jälkeen emme ole olleet yhteydessä.

71-vuotias katolilaiskristitty, H.S.H, kertoo,että hän ja veljensä pakenivat Alepposta maatilalleen Raqqaan joulukuussa 2013. “Taksikuskiamme ammuttiin niskaan. Meitä vastaan hyökättiin ja lukittiin pimeään huoneeseen kolmeksi päiväksi. Se oli viimeinen kerta, kun näin veljeni. Vangitsijamme halusivat tietää, olimmeko maatilan omistajia. Sitten he ryöstivät minut. Naapurimme kertoivat minulle jälkeenpäin, että hyökkääjät olivat Isiksen jäseniä. He syöttivät meille koiranruokaa ja kertoivat minulle, että kristityt eivät saa jäädä eloon. Meidän käskettiin kääntyä muslimiksi tai me kuolisimme. He sanoivat, että jos kääntyisin, he antaisivat maatilani takaisin. Ei-muslimeille tarkoitetun veron maksaminen olisi toinen vaihtoehto. Armenialaiset naapurini kuitenkin tapettiin, vaikka he maksoivat veron.

Pääsin pakenemaan, kun Syyrian armeija hyökkäsi Isisiä vastaan. Pakenin Libanoniin, sillä kuulin, että YK voisi auttaa minua. Olen odottanut kolme vuotta. YK ei ole suoraan auttanut minua, mutta Ranskan suurlähetystö haastatteli minua, ja he lupasivat ottaa yhteyttä 20 päivän kuluttua. Nyt on kulunut kaksi kuukautta.” Haastattelun aikaan H.S.H asui ystäviensä luona Beirutissa. Hänellä on ollut kaksi sydänkohtausta eikä hän halua palata Raqqaan tai Aleppoon. Hän sanoo olevansa liian traumatisoitunut palatakseen eikä halua muistella tapahtumia.

Samanlainen tarina on irakilaisella kristityllä perheellä. Se ei perheenjäsenen sairauden takia voinut paeta, kun Isis hyökkäsi kotikylään elokuussa 2014. Taistelijat tulivat useasti heidän kotiinsa. He uhkasivat raiskata ja tappaa, mikäli perhe ei kääntyisi tai jos se yrittäisi pyytää apua. Perheen 63-vuotias isä kertoo, että kolmen viikon kuluttua Isis vei koko perheen mosulilaiseen vankilaan. Sillä aikaa varastettiin kaikki, mitä perhe omisti. “Perheenjäseniämme erotettiin toisistaan.Luulin, että he tappaisivat minut ja poikani enkä tiennyt, mitä perheelleni tapahtuisi. Neljän päivän kuluttua meidät vietiin toiseen vankilaan. Siellä meitä pidettiin viiden päivän ajan ennen vapautusta. Sillä aikaa vaimoni oli vapautettu vankilasta vammaisen lapsemme takia. Vaimoni toi tyttäreni ja vammaisen lapsemme kirkukilaiseen kirkkoon. Siellä tapasimme toisemme.“ Perhe pakeni Beirutiin. Tytär kärsii kuitenkin traumasta, eivätkä he voi koskaan palata takaisin. “Pelastuimme ihmeellisesti kuolemasta, mutta seuraavalla kerralla emme selviäisi.”

Lähde