Uutiset
18.05.2018

Tuhansia kirkkoja suljettu Ruandassa, Kamerun harkitsee esimerkin seuraamista

Ruandassa on helmikuusta lähtien suljettu tekaistujen syytteiden takia tuhansia kirkkoja. Kirkkojen väitetään tuottavan melusaastetta ja laiminlyövän rakennussäädöksiä.  Nyt Kamerun, toinen maa, jossa enemmistö asukkaista on kristittyjä, harkitsee esimerkin seuraamista.

Pastoreiden on raportoitu tehneen törkeitä rikkomuksia sen jälkeen, kun muutamia Kamerunin alueen helluntaikirkkoja määrättiin suljettaviksi. Kamerun on aiemminkin toteuttanut vastaavia toimenpiteitä. Näin tapahtui esimerkiksi vuonna 2013, jolloin tusinan verran “meluisia” kirkkoja määrättiin suljettaviksi, jotta kristittyjen joukossa nähty ”anarkia” loppuisi.

Nämä toimenpiteet kohdistuivat lähinnä helluntaikirkkoihin, jotka eivät olleet virallisesti rekisteröityneitä ja joiden keskuudessa oli “epäterveitä” ja “säädyttömiä” käytänteitä, kuten ”epätoivoisissa tilanteissa olevien ihmisten kiristäminen”, sanoi viestintäministeri Issa Tchimora Bakary tuolloin.

Mitä tapahtui Ruandassa?

Samaan aikaan, kun Ruandassa ryhdyttiin kurinpalautuksiin, uskonnollisten yhteisöjen toimintaa säätelevää lakia tarkistettiin. Tämä on vaikuttanut myös moskeijoihin. Noin 100 moskeijaa on suljettu, kertoi maan muslimiyhteisön johtaja, sheikki Salim Hitimana  AP:lle. “Yritämme nyt korjata asioita, joita valtio meiltä edellyttää”, hän sanoi. BBC:n mukaan pääkaupungissa Kigalissa sijaitsevia moskeijoita on kielletty käyttämästä kaiuttimia rukouskutsun aikana.

Ehdotetut lakimuutokset edellyttävät uskonnollisten yhteisöjen varmistavan, että niiden rakennukset täyttävät standardit infrastruktuurin, turvallisuuden ja hygienian suhteen, vähintään siten, että miehillä ja naisilla on erilliset wc:t. Vaatimuksiin sisältyy myös laillinen lupa kirkon toimintaan sekä pastorien teologinen koulutus.

Sekä kirkkojen että moskeijoiden täytyy myös täyttää minimivaatimukset tontin koon ja parkkipaikkojen määrän suhteen. Koot määrää valtio ja ehdot koskevat myös rakennuksia vuoristoisella maaseudulla, eräs lähde kertoi. Jotta melusaasteelta vältytään, uskonnollisilla yhteisöillä ei ole enää lupaa pitää tilaisuuksia teltoissa tai kodeissa.

Pastoreita pidätettyinä

BBC raportoi helmikuussa, että osa suljetuista kirkoista voitiin avata uudelleen tarkastajien hyväksyttyä ne. Kuusi pastoria, jotka protestoivat kirkkojen sulkemista vastaan, on sen sijaan pidätetty, koska he pitivät syytösten mukaan “laittomia palavereja, joilla oli huonot pyrkimykset”.

”Heidän epäillään perustaneen laittomia ryhmiä ja johtaneen lainvastaisia tapaamisia, joiden pyrkimyksinä on sabotoida käynnissä olevia toimenpiteitä”, eräs poliisi kertoi kenialaisen sanomalehden mukaan. AP kommentoi, että muut ovat siitä lähtien “kieltäytyneet keskustelemasta asiasta” heidän kanssaan.

Paikalliset lähteet kertoivat WWM:lle: “Kommunikointi ruandalaisten kesken on vaikeaa, sillä sähköpostia ja puhelinkeskusteluja tarkkaillaan. Kukaan ei ole avoimesti puhunut asiasta sen jälkeen, kun nämä kuusi pastoria pidätettiin”.

Ihmisoikeusryhmät ovat jo kauan kritisoineet hallitusta itseilmaisun vapauden ja poliittisen tilan rajoittamisesta. Toiset sen sijaan kannattavat kirkkojen sulkemisia ja vetoavat siihen, että kirkoissa ihmisten turvallisuus on etusijalla ja että seurakunnilla täytyy olla päteviä johtajia.

“Hallituksen pyrkimys aikaansaada parempia kirkkoja on täysin tervetullutta meille kaikille”, Esron Maniragaba, Ruandan Evankelisen vapaakirkon sekä Ruandan Evankelisen Allianssin johtaja, kommentoi.

Kirkot leviävät

Monet suljetuista kirkoista ovat pieniä helluntaiseurakuntia. Helluntailiike on kasvanut huimasti Saharan eteläpuolisessa Afrikassa viime vuosien aikana ja kirkot ovat levittäytyneet laajalle. Osa seurakunnista on pieniä ja ne kokoontuvat tilapäistiloissa, joillakin seurakunnilla taas on tuhansia kävijöitä sunnuntain Jumalanpalveluksissa.

Ruandan presidentti Paul Kagami  esitti vastikään kysymyksen, miksi pääkaupungissa Kigalissa pitäisi olla 700 kirkkoa. Juuri Kigalissa ja sen lähialuella suljettiin kirkkoja ensimmäisinä. “Hyötyvätkö kansalaiset näin monesta kirkosta? Ei meillä ole edes tehtaita näin paljon. Tämä on ollut todellista kaaosta!”, hän sanoi.

Mutta Phil Clark SOAS:sta, Lontoon yliopistosta, kommentoi saksalaiselle uutismedialle: “Helluntailiike kasvaa alueella eksponentiaalisesti. Kirkkojen sulkemiset ovat paljon poliittisempia toimia kuin mitä valtio antaa ymmärtää. Ne välittävät kirkoille viestin, että niitä tarkkaillaan, aivan kuten muitakin yhteiskunnallisia järjestöjä Ruandassa. Näen sen selkeänä varoituksena”.

Lähde