Islamista kristinuskoon kääntyneet eivät saa ilmaista uskoaan tai kertoa siitä vapaasti Kamerunissa. Se voi johtaa vihamielisyyksiin perheen ja paikallisen väestön taholta.
Islamististen aseistettujen joukkojen vaikutus etenkin maan pohjoisosassa on vaikeuttanut seurakuntien toimintaa. Sisällissota on jatkunut vuodesta 2017 lähtien. Väkivaltaa vastaan puhuvat seurakuntien johtajat ovat joutuneet vaikeuksiin separatistiryhmien ja hallituksen kanssa. Maassa ei ole hyvää hallintoa, mikä lisää monien kristittyjen haavoittuvuutta.
Open Doors toimii paikallisten kumppaneiden kautta vahvistaakseen Kamerunin vainottuja kristittyjä. He tarjoavat hätäapua, traumaterapiaa, toimeentulohankkeita ja hengellistä tukea uusille kristityille.
Rukoile, että hallitus ja turvallisuusjoukot alkaisivat etsiä ratkaisuja maassa lisääntyvään turvattomuuteen.
Pyydä, että Pyhä Henki lohduttaisi hyökkäyksissä traumatisoituneita ihmisiä.
Rukoile vahvistusta paikallisille Open Doorsin kumppaneille, kun ne palvelevat vainosta kärsiviä.
Kerta- tai kuukausilahjoitus
Open Doorsin työ yli 70 kohdemaassa toimii lahjoitusten varassa.
Lahjoituksesi avulla vainon keskellä elävä kristitty voi muun muassa vapautua vankilasta, saada koulutusta, oikeusapua tai traumaterapiaa, löytää seurakuntayhteyden tai saada meiltä ensimmäisen oman Raamatun.
Kuukausilahjoitus on paras tapa lahjoittaa.
Vaivattomin tapa lahjoittaa on tehdä toistuva maksu omassa verkkopankissasi tilille FI92 5720 2320 2102 75.
Käytä verkkopankissa omaa viitenumeroasi, jonka löydät Open Doors -lehden osoitepalkista ja kirjeen tilisiirrosta. Jos sinulla ei ole viitenumeroa, kysy sitä Open Doorsin toimistosta (Vapaamuotoinen viesti). Samalla suosittelemme, että tilaat ilmaisen Open Doors -lehden.
Tee ensimmäinen lahjoituksesi kätevästi jo tänään tästä:
Kamerun
Open Doors toimii paikalliskumppanien kautta vahvistaakseen Kamerunin vainottuja kristittyjä järjestämällä hätäapua, traumaterapiaa, taloudellisia kehityshankkeita sekä käytännöllistä ja hengellistä apua uusille uskoville.