Uutiset
13.12.2017

Polttopulloiskusta selvinnyt Trinity tarvitsee edelleen apua

Reilu vuosi sitten Indonesiassa neljä lasta loukkaantui vakavasti kotikirkkonsa pihalle heitetyn petroolipommin seurauksena. Yli vuoden kestäneen kuntoutuksen jälkeen yksi selvinneistä, Trinity, esittelee kiitollisena Open Doorsilta saamiaan piirroksia ja kortteja ja leikkii valokuvaajaa.

Sunnuntaiaamupäivällä, 13.11.2016, lapset leikkivät ja nauroivat kirkon puistossa Samarindassa, Indonesialle kuuluvan Borneon saaren itäosassa. Pyhäkoulu oli päättynyt ja he odottivat vanhempiaan, jotka olivat kirkossa sunnuntaipäivän jumalanpalveluksessa. Yhtäkkiä terroristi heitti petroolipommin keskelle sitä aluetta, missä lapset olivat leikkimässä. Seurasi kaksi räjähdystä.

Neljä lasta loukkaantui vakavasti pommi-iskussa – Alvaro, Trinity, Anita ja Intan, joka  menehtyi vuorokauden kuluttua iskusta. Iskusta selvinneistä lapsista 4,5-vuotias Alvaro ja 4-vuotias Trinity loukkaantuivat vakavimmin. He ovat saaneet pitkäkestoista hoitoa ja kuntoutusta aina näihin päiviin asti. Kaikki lapset ovat edelleen traumatisoituneita iskun seurauksena.

Pahannäköisten arpien katseleminen kasvoilla, käsissä ja jaloissa on vaikuttanut lasten itsetuntoon ja persoonallisuuteen. ”Olen häpeissäni, kun kehoni on täynnä arpia”, sanoo Alvaro. ”Trinity on iskun jälkeen alkanut menettää malttinsa helposti”, kertoo hänen äitinsä, Sarinah.

Open Doors on antanut loukkaantuneiden lasten perheille taloudellista tukea kuntoutusta varten sekä käytännön apua, kuten leluja ja videoita. Open Doors on myös käynyt tervehtimässä lapsia ja heidän perheitään useita kertoja.

Lapset tarvitsevat kipeästi rukouksia ja rohkaisua toipuakseen traumastaan sekä fyysisesti että henkisesti. Lapsille voi lähettää kortteja, piirustuksia ja kirjeitä Open Doorsin kirjoituskampanjan kautta.

Indonesia on maailman suurin muslimivaltio. Sen väestöstä 86 prosenttia on muslimeja. Saarivaltio koostuu yli 17 000 saaresta ja yli 360 etnisestä ryhmästä. Vuoden 2016 väestönlaskennan mukaan maan asukasluku on noin 263 510 000, josta kristittyjen osuus on 31 925 000. Arviot kristittyjen määrästä vaihtelevat 10 ja 16 prosentin välillä. Määrä on kuitenkin kasvussa. Muslimiperheestä tulevat kristityt joutuvat Indonesiassa kokemaan painetta perheensä ja ystäviensä taholta, kun taas protestantit, jotka tekevät evankeliointityötä, kohtaavat vastustusta radikaalien islamistiryhmien taholta.

Entisen Jakartan kuvernöörin Basuki Tjahaja Purnaman – kiinalaisen kristityn – ”jumalanpilkkaan” kohdistunut viha kokosi vuonna 2016 yli 200 000 mielenosoittajaa kaduille ja johti lopulta kuvernöörin vangitsemiseen. Indonesia on World Watch Monitorin mukaan ollut tunnettu maltillisesta ja monimuotoisesta islamintulkinnastaan, mutta ekstremismi on kasvussa. Radikaalit islamistiryhmät ovat maassa nykyisin vakava uhka.