Lokakuussa 2024 ainakin 200 siviiliä tapettiin itäisessä Burkina Fasossa. Ääri-islamistit kävivät ensin sotilaspartion kimppuun. Sitten he hyökkäsivät raa’asti Mannin kylän markkinoille. Open Doorsin paikallisten kumppanien mukaan alueella on laaja katolinen yhteisö.
Väkivaltaisuuksien sarja Burkina Fasossa alkoi lokakuun 5. päivänä. Sotilaspartio joutui väijytykseen, jossa 17 sotilasta kuoli. Päivää myöhemmin väkivalta jatkui, kun aseistetut miehet hyökkäsivät Mannin kylän torille.
“Terroristit iskivät ensin paikallisille markkinoille. Sinne olivat monet asukkaat kokoontuneet messun jälkeen”, kertoo uutistoimisto Agenzia Fides.
”He sytyttivät taloihin ja kauppoihin paenneet tuleen ja polttivat uhrit elävältä.”
Ote uutistoimisto Agenzia Fidesin uutisesta
“Sitten he menivät taloihin ja kauppoihin tappaakseen niihin sisälle turvaan menneet. He sytyttivät heidät tuleen ja polttivat uhrit elävältä. Seuraavana päivänä he palasivat, sytyttivät autoja palamaan ja ampuivat lääkintähenkilökuntaa ja muita henkilöitä.”
Afrikan katolisen tiedotuksen yhdistys raportoi militanttien palanneen lokakuun 7. päivänä. Heidän kohteenaan oli haavoittuneita hoitava lääkintähenkilökunta. Terroristit yrittivät surmata sairaalassa hoidettavia. Lokakuun 8. päivänä he palasivat uudelleen tappaakseen kaikki kylän miehet.
Hyökkäyksiä pitkin syksyä
Open Doorsin paikallisten lähteiden mukaan Mannin kylä oli ollut turvapaikka monille ihmisille. Heihin kuului jo aiemmin väkivaltaa paenneita uskovia. Nyt Mannin eloonjääneet ovat lähteneet kylästä. Heidän mukanaan ovat kaikki jäljelle jääneet kristityt.
“Koordinoimme Mannista ja ympäröivistä kylistä paenneiden maansisäisten pakolaisten etsintää yhteistyössä paikallisten kanssa”, kertoi Open Doorsin Länsi-Afrikan työn kenttäjohtaja. Apua suunniteltiin alun perin ympäröivän alueen maansisäisesti pakenemaan joutuneille kristityille. Se on nyt keskeytetty.
Burkina Faso on edelleen uskomattoman väkivaltainen paikka Kristuksen seuraajille. Yhteyksiä Al-Qaidaan omaava islamistinen ryhmä Jama’t Nusrat al-Islam wa al-Muslimin (JNIM) hyökkäsi elokuussa kaukaisen Barsaloghon kaupungin asukkaiden kimppuun. Alustavien arvioiden mukaan 300–400 ihmistä, pääasiassa siviilejä, sai surmansa. Viimeaikaisten raporttien perusteella kuolonuhrien määrä on kuitenkin jopa 600 ihmistä. Uhreista ainakin 28 oli kristittyjä.
Seuraavana päivänä eli 25. elokuuta toinen JNIM:iin liittyvä ryhmä hyökkäsi Kounlan kylässä Kristillisen liiton kirkkoon. Hyökkääjien kohteena olivat kristityt kotitaloudet. He pakottivat miehet kirkkoon ennen kuin teloittivat heistä 30. Kenttälähteet kertovat, että tuon iskun uhreista 27 oli kristittyjä.
Maailman väkivaltaisin alue kristityille
Kentällä olevat työryhmämme jatkavat tilanteen tarkkailemista ja etsivät tapoja tarjota tukea kodeistaan lähteneille ja kärsiville kristityille. Nämä tyrmistyttävät hyökkäykset ovat vain pieni osa kristittyjä koskevista tapauksista Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Alue on edelleen maailman väkivaltaisin paikka kristityille.
Yli 4500 kristittyä kuoli uskonsa vuoksi vuoden 2022 lokakuun ja vuoden 2023 syyskuun välillä [Saharan eteläpuolisen Afrikan maissa].
Open Doorsin World Watch List -vainoraportti
Open Doorsin WWL-tutkimusten mukaan alueella kuoli yli 4500 kristittyä uskonsa vuoksi vuoden 2022 lokakuun ja vuoden 2023 syyskuun välillä. Lisäksi WWL-työryhmä arvioi, että Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on 16,2 miljoonaa kristittyä maansisäisenä pakolaisena. Monet heistä ovat joutuneet pakenemaan, koska uskovat Jeesukseen.
Tämän kriisin vuoksi Open Doors on ryhtynyt kumppaniksi Afrikan kirkon monivuotiseen Nouse Afrikka -kampanjaan. Tavoitteena on lopettaa väkivalta ja aloittaa paraneminen. Afrikan kirkko varustetaan olemaan vastuksia kestävä Kristuksen todistaja. Kampanja kutsuu osallistumaan vetoomukseen ja rukoukseen Saharan eteläpuolisen Afrikan puolesta.
Rukoile
- Rukoile Burkina Fason viimeisimpien väkivallan uhrien puolesta. Pyydä Jumalaa sitomaan heidän haavansa.
- Pyydä Jumalaa tuomaan rauha alueelle.
- Rukoile, että paraneminen väkivallan jättämistä haavoista alkaisi Burkina Fasossa ja koko Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.