Hartaudet TOP50 rukousaiheet
17.06.2023

WWL 2023 sijalla 6: Nigeria

Islamististen aseistettujen ryhmien hyökkäykset ovat lisääntyneet vuodesta 2015 lähtien, mutta Nigerian hallitus ei ole pystynyt estämään väkivallan kasvua. Tämä vaikuttaa kaikkiin nigerialaisiin, mutta erityisesti kristittyihin.

Väkivaltaa on eniten maan pohjoisosassa, jossa ihmisiä murhataan ja siepataan. Uhreiksi joutuneet kärsivät myös seksuaalisesta väkivallasta ja fyysisistä vammoista. Kristityiltä viedään heille kuuluva maa ja toimeentulomahdollisuudet. Monet elävät maan sisäisinä tai sieltä lähteneinä pakolaisina.

Open Doors toimii paikallisten seurakuntakumppaneiden kautta vahvistaakseen Nigerian kristittyjä tarjoamalla hätäapua, traumaterapiaa, valmennusta vainosta selviämiseen, opetuslapseuskoulusta sekä toimeentulohankkeita.

Kiitä Jumalaa Nigerian kristittyjen rohkeasta uskosta, kun he eivät kiellä Kristusta vaaroista huolimatta.

Pyydä aseistautuneiden ryhmien väkivallan loppumista eri puolilla Nigeriaa.

Rukoile, että Open Doorsin kumppanit voisivat saavuttaa useampia väkivallasta ja sieppauksista selvinneitä ja tarjota heille traumaterapiaa ja valmennusta vainosta toipumiseen