– Saul, Saul, miksi vainoat minua?
– Herra, kuka sinä olet?
– Minä olen Jeesus Nasaretilainen, jota sinä vainoat.
Miksi vainoat minua?
Paavali ei kerro Jeesukselle vainoamisensa syytä. Helposti saatamme ajatella, että Paavali vainosi kristittyjä, koska hän oli fariseus – fariseuksethan kun tuntuivat olevan Jeesuksenkin arkkivihollisia. Lähempi tarkastelu kuitenkin paljastaa, että fariseusten ja varhaisten kristittyjen suhde ei ollut ihan näin mustavalkoinen.
Esimerkiksi Paavalin opettaja Gamaliel oli arvostettu fariseus ja myös suuren neuvoston jäsen. Eräänkin kerran hän rauhoitteli raivoonsa pakahtunutta neuvostoa niin, että apostolit selvisivät sen kuulustelusta hengissä, siis ”pelkin” ruoskaniskuin (ks. Apt. 5:33-42). Sen sijaan saddukeukset ja Paavalin suunnittelemia vainoja valtuuttanut ylipappi (ks. Ap. t. 9:1) näyttivät edustavan ankarampaa linjaa.
Paavalin taustaa kuvaavissa avainjakeissa (mm. Gal. 1:13-14, Fil. 3:5-6) ilmenee, että hän oli fariseus, joka osoitti innokkuutensa sekä kiivautensa vainoamalla seurakuntaa. Paavali luonnehtii itseään sanalla ζηλωτὴς (zēlōtēs, suom. selootti), joka voidaan kääntää ”intoilija” tai vaihtoehtoisesti jopa ”nationalisti”. Jotkut tutkijat ovatkin päätyneet näkemykseen, että Paavali olisi kuulunut historioitsija Josefuksen kuvaamaan seloottien ryhmään, fariseusten uskonnollisnationalistiseen siipeen. Heistäkin saatettiin käyttää nimitystä fariseus. He olisivat väkivaltaa kaihtamatta vastustaneet niitä tahoja, jotka väittivät absoluuttisen kuninkuuden kuuluvan jollekin muulle taholle kuin Israelin Jumalalle.
Jos näkemys Paavalista Josefuksen kuvaamana seloottina pitää paikkansa, hänen taustansa vainoajana näyttääkin yllättävän ajankohtaiselta. Kristittyjen vainoja koskeva World Watch List 2020 -tutkimus paljastaa, kuinka uskonnollinen nationalismi on yksi keskeisimpiä globaalin vainon ajureita. Sen vaikutuksesta yli 100 miljoonaa kristittyä elää niin Afrikan, Lähi-idän kuin Aasiankin maissa uskonsa tähden vakavasti vainottuna. Monissa maissa islam määrittelee kansallisidentiteetin, jolla on tyypillisesti syvät historialliset juuret myös paikallisissa heimo- ja sukukulttuureissa. Tällaisissa maissa kristittyjen arki parhaimmillaankin on elämää syrjittynä vähemmistönä.
Uskonnollisnationalistiset voimat ovat viime vuosikymmeninä saavuttaneet poliittisen hegemonian jopa Intiassa – siis maassa, joka on länsimaissa profiloitunut ilmaisun- ja uskonnonvapautta kunnioittavana, rauhaa rakastavana tyyssijana. Intian nykytodellisuus on kuitenkin aivan toisenlainen: pääministeri Narendra Modin johtama valtiovalta on ottanut päättäväisiä askeleita kohti yhteiskuntajärjestystä, jossa vain hindu voi olla aito ja oikea intialainen.
Näyttää siltä, että Damaskoksen tie ei ole hautautunut kristinuskon voittoisan historian sedimenttikerrosten alle. Ei, vaan siitä on tullut betonoitu vainon valtatie, joka johtaa miljoonien vähemmistönä elävien kristittyjen koteihin. Mutta aivan kuin Paavalin kohdalla, tänäänkin monet sillä tiellä matkaavat pysäytetään. Heidän on kysyttävä jotakin ensimmäistä kertaa elämässään.
Herra, kuka sinä olet?
Paavali myöhemmin kertoo, kuinka hän ei epäuskonsa tähden tiennyt, mitä hän vainotessaan teki (1. Tim. 1:13). Olihan Paavali varmasti kuullut ja arvioinut kristillistä julistusta tarpeeksi voidakseen tehdä riittävät johtopäätökset sanoman vaarallisuudesta ja paheellisuudesta. Siitä huolimatta hän ei oikeasti tuntenut Jeesusta.
Ennen Jeesuksen kohtaamista Paavali eli aivan toisenlaisella tiedollisella tasolla kuin Jeesuksen seuraajat. Hekin toki kohtasivat epäilyjä. Esimerkiksi Tuomas kaipasi fyysisiä, empiirisiä todisteita Jeesuksen ylösnousemuksesta. Kun Jeesus ilmestyi Tuomaalle ja tarjosi tälle kaipaamaansa evidenssiä, se tuntuikin aidossa tilanteessa tarpeettomalta. Tuomas tiesi suoraan sanoa: Minun Herrani ja Jumalani! (Joh. 20:28). Näin Tuomas tunsi sisäsyntyisesti Jeesuksen, jota taas Paavali ei vielä Damaskoksen tiellä tuntenut. He elivät erilaisessa episteemisessä (tiedollisessa) todellisuudessa.
Paavali ei tässäkään mielessä juuri poikkea tämän päivän vainoajista. Hekin vainoavat häntä, jota eivät tunne. Mutta kun Jeesus ilmestyy, kaikki voi muuttua. Tänäänkin kuulemme muslimimaista sanomia siitä, kuinka Jeesus on ilmestynyt ihmeellisellä tavalla kesken Ramadanin rukousten tai vaikkapa unessa. Paavalin tavoin kohtaamiset ovat johtaneet radikaaliin täyskäännökseen. Muslimitaustaisten kristittyjen seurakunta on kasvanut, ja näin monista vainoajista on tullut vainottuja. He ovat luopuneet toimeentulostaan, perheestään ja elämästään Kristuksen tähden.
Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat
Kuitenkin pysäyttävintä Damaskoksen tien vuoropuhelussa on Jeesuksen vastaus. Vainotessaan kristittyjä Paavali tulikin vainonneeksi Jeesusta itseään. Hän on lupauksensa mukaisesti Pyhän Henkensä kautta läsnä kaikissa uskovissa. He ovat osa Kristuksen elävää ruumista, seurakuntaa, jonka kivut ja ilot Jeesus jakaa.
Tänäänkin Jeesus elää jokaisessa kristityssä. Jos meitä kohdellaan uskomme tähden kaltoin, hän kokee kanssamme jokaisen herjauksen, pilkan tai ruoskaniskun. Samalla saamme syvemmin ymmärtää, kuinka me elämme Kristuksessa ja hän meissä.
Kristuksessa oleminen on kuolemista tämän maailman hallitsijan edessä ja elämistä todellisen kuninkaan, Kaikkivaltiaan Jumalan edessä. On kyse aidosta Jumalan tuntemisesta, syvemmästä tiedollisesta ja kokemuksellisesta yhteydestä. Se on täynnä Pyhän Hengen synnyttämää ylösnousemusvoimaa, joka muuttaa meidät kohti Kristuksen kaltaisuutta. Tästä ihmeellisestä Kristus-yhteydestä Paavali kirjoittaa vankilakirjeessään filippiläisille:
Minä tahdon tuntea Kristuksen ja hänen ylösnousemisensa voiman ja tulla hänen kaltaisekseen osallistumalla hänen kärsimyksiinsä ja kuolemaansa. (Fil. 3:10)
– Ari-Pekka Niemelä
