Uutiset
27.09.2024

Uusi kirkkorakennus tuo toivoa raakalaismaisen hyökkäyksen jälkeen

Kun islamilainen äärijärjestö hyökkäsi Lewonon kylään Indonesiassa marraskuussa 2020, riensivät paikalliset yhteistyökumppanimme auttamaan. Maailmanlaajuisen kristittyjen tuen ansiosta kylään rakennettiin uusi kirkko, jonka avajaisia vietettiin jokin aika sitten.

Kristityt kaukaisessa indonesialaisessa Lewonon kylässä (Pelastusarmeijan etuvartio) muistavat ikuisesti marraskuun 27. päivän 2020. Tuona aamuna islamilainen äärijärjestö tunkeutui heidän kyläänsä varoittamatta. Muutamassa tunnissa he tappoivat neljä ihmistä ja polttivat poroksi kuusi kotia sekä paikallisen kirkkorakennuksen.

Maailmanlaajuinen kirkko reagoi tragediaan. Paikalliset yhteistyökumppanimme kiirehtivät tapahtumapaikalle hyökkäyksen jälkeen, ja he ovat siitä lähtien tarjonneet traumaterapiaa sekä apua uusien kotien hankkimiseen ja uuden kirkkorakennuksen rakentamiseen.

Turvallisuussyistä kaikki eloonjääneet on sijoitettu nyt uusiin koteihin lähimpänä olevaan kylään, Lembantongoaan.

Elämä alkoi alusta

Jokin aika sitten yhteistyökumppanimme vierailivat Kandin luona. Hän on yksi eloonjääneistä ja oli silminnäkijänä isänsä ja miehensä murhissa. Nuorelle kolmen lapsen äidille toivo minkäänlaisesta tulevaisuudesta kuoli tuona päivänä.

Keskustelu hänen kanssaan muistuttaa Paavalin sanoista: Kun Jumala yhdisti jäsenet ruumiiksi, hän antoi vähempiarvoisille jäsenille suuremman kunnian, jotta ruumiissa ei syntyisi eripuraisuutta vaan jäsenet yhteen kuuluen huolehtisivat toinen toisestaan. Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet, ja jos yksi jäsen saa osakseen kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa. (1. Kor. 12:24-26.)

Kristittyjen tuen ja rukousten avulla Kandi sanoo yrittävänsä rakentaa elämänsä uudelleen.

Nainen värikkäässä paidassa nojaa laudoista tehtyyn seinään ja hymyilee.
Isänsä ja miehensä hyökkäyksessä menettänyt Kandi on mennyt uudelleen naimisiin ja on rakentamassa elämäänsä uudelleen uuden aviomiehensä kanssa.

”Tällä hetkellä yleistilanteeni on hyvä. Lapsenikin voivat hyvin. Vanhin on 15, toinen 13 ja nuorin on yhdeksänvuotias. Menin myös uudelleen naimisiin kaksi vuotta sitten. Asumme nyt Lembantongoan kylässä uudessa talossa, joka annettiin meille lahjoituksena”, hän sanoo.

”Yritän rakentaa elämäni uudelleen uuden aviomieheni kanssa. Meillä on vähän maata, ja kasvatamme siinä kaakaota. Koska maamme on lähempänä aviomieheni kylää, jäämme sinne joskus tekemään työtä ja palaamme tänne viikonloppuisin käymään kirkossa.”

Myös Dewin oli jätettävä talonsa Lewonossa, jossa hän oli kasvattanut perheensä. Alusta aloittaminen uudessa paikassa oli kaikkea muuta kuin helppoa, mutta hänellä ei ollut vaihtoehtoa.

Dewi on kiitollinen uudesta talosta, mutta hän matkustaa yhä takaisin Lewonon kylään töihin ja viljelee maata, koska hänen uudessa kylässään ei ole maata viljeltäväksi.

”Pelko on todellakin yhä läsnä aina, kun menemme sinne, mutta sieltä käsin me rakennamme tulevaisuutemme”, Dewi kertoo.

Jumalan palveleminen jatkuu

Vähän aikaa sitten Lewonon kylä juhli uuden kirkkorakennuksen avajaisia – mikä oli mahdollista Open Doorsin tukijoiden rukousten ja lahjojen ansiosta.

Majuri Yusmina Obet, tämän Pelastusarmeijan kirkon pastori, sanoi kiitospuheessaan: ”Haluaisin ilmaista sydämellisen kiitollisuuteni lahjoittajille, jotka auttoivat rahoittamaan tämän ihmeellisen kirkon ja pappilan (kirkon viereinen rakennus) rakentamisen, joka on hyvin kaunis. Nämä rakennukset ällistyttävät minua siksi, että tällä vuoristoisella alueella, 80 kilometriä Palun kaupungista, on näin kauniita rakennuksia.”

Ryhmä eri ikäisiä hymyileviä miehiä, naisia ja lapsia istuu ja seisoo puisen rakennuksen edustalla.
Hyökkäyksestä selvinneitä.

Kandi, Dewi ja Yonatan, hänkin hyökkäyksestä eloonjäänyt, palaavat Lewonoon viikonloppuisin ottaakseen osaa jumalanpalveluksiin uudessa rakennuksessa ja olemaan osa seurakuntaa.

”Tämä kirkko merkitsee meille paljon, koska sen perustamiseen liittyy meidän elämänhistoriamme”, Yonatan sanoo. ”Tässä kauniissa kirkossa me voimme jatkaa Jumalan palvelemista. Uskon, että tapahtunut on osa Jumalan suunnitelmaa, joten kiitän teitä anteliaisuudestanne.”

Rukoile

Paikalliset yhteistyökumppanimme pyytävät jatkamaan rukousta sekä hyökkäyksestä eloonjääneiden ja seurakunnan tukemista Lewonon ja Lembantongoan kylissä:

  • Eloonjääneillä ei ole tällä hetkellä sähköä uusissa taloissaan. Sen sijaan heidän on ”lainattava” sähköä naapureiltaan. Paikallishallinto on kauan sitten luvannut sähköistyksen, mutta asukkaat odottavat yhä. Pyydä Jumalaa koskettamaan paikallishallinnon edustajien sydämiä, jotta he jouduttaisivat asiaa.
  • Maanjäristykset ovat tavallisia Palussa ja sen viereisillä alueilla mukaan lukien Lembantongoan kylä. Elokuussa 2023 suurempi maanjäristys aiheutti useita halkeamia pastorin uuteen kotiin, ja ne pitää korjata. Pyydä Jumalaa suojelemaan aluetta ja rukoile majuri Yusmina Obetin kodin entisöimisen puolesta, jotta hän voisi taas asua siinä.
  • Rukoile, että traumatisoituneet eloonjääneet toipuvat täysin. Pyydä Jumalaa antamaan heille Hänen voimansa ja rauhansa.