Lehdet
19.10.2018

Tiedän nyt, että Herra Jeesus on hyvä huolenpitäjä

Karidja ja hänen miehensä Didier rukoilemassa

Artikkelissa esiintyvät nimet on muutettu turvallisuussyistä.

Karidja ja hänen aviomiehensä Didier kasvoivat muslimeina Länsi-Afrikassa. Kristityksi kääntymisen jälkeen he ovat kokeneet rankkaa vainoa. He ovat kotoisin Norsunluurannikon pohjoisosasta, missä islam on kasvanut hurjaa vauhtia viime vuosina. Pariskunta ui vastavirtaan kääntyessään kristityiksi 2016.

Tämä tapahtui Didierin sairastumisen jälkeen, kun islamin rukoukset ja noitatohtorin manaukset eivät tuoneet parantumista tai rauhaa. Käytettyään rahansa he menivät lopulta kirkkoon etsimään fyysistä parantumista, mutta löysivätkin sen sijaan sielun parantumisen.

Päätös seurata Jeesusta sai aikaan kovan vainon. Koko perhe kirosi ja hylkäsi heidät. Pari pysyi kuitenkin vahvana, vaikka tunnistamaton sairaus vei hiljalleen Didierin, joka kutsuttiin Isän luo kotiin elokuussa 2016.

Vainottu yksinhuoltajaäiti

Karidjalla ei ollut mitään keinoa elättää 12-vuotiasta tytärtään ja kolmevuotiasta poikaansa. Kaksi perhettä näkivät tässä tilaisuuden saada hänet epätoivoissaan palaamaan islamiin. Ensin he yrittivät pakottaa hänet naimaan rikkaan vanhan muslimimiehen, jolla oli jo neljä vaimoa. Kun hän kieltäytyi, he rohkaisivat muita rikkaita miehiä valloittamaan hänet.

Jeesus on Herrani, kuulun vain Hänelle, Karidja kertoo.

Karidja vastusti edelleen, joten viimeisenä iskunaan perhe takavarikoi hänen varastonsa, jolloin hän joutui lopettamaan vaatemyyntibisneksensä. Tämä vei hänet syvälle velkoihin.

– He sanoivat minun olevan nyt omillani, Karidja kertoo.
Pian hän joutui ottamaan tyttärensä pois koulusta koulumaksujen takia.

– Olin todellisessa tarpeessa, enkä tiennyt tietä ulos vaikeuksistani. Itkin päivittäin. Todella, oli hyvin vaikeaa löytää mitään, millä huolehtia itsestäni ja lapsistani.

Eräs Open Doorsin monin tavoin tukema seurakunta koolla Norsunluurannikolla. Artikkeli ei käsittele saman alueen tapahtumia.

Tuen avulla takaisin jaloilleen

Open Doors järjesti 2017 seminaarin kulttuurienvälisestä työstä ja alueen muslimitaustaisten kristittyjen huolenpidosta. Tapasimme Karidjan pastorin, ja kun hän kertoi vaikeuksista, päätimme auttaa. Ehdotimme pastorin kautta uuden vaatebisneksen aloittamista, koska hän tunsi jo alan.

– Ylistän Herraa Open Doorsista. Tuntuu, että seminaari järjestettiin vain minun takiani. Kun olin ilman perhettä, löysin perheen kirkosta. Kun olin ilman rahaa ja hylätty, OD:n tuki auttoi minua aloittamaan oman yrityksen, Karidja sanoi.

Tänään hän kärsii edelleen sukunsa hylkiönä, mutta on suuri apu, että hän voi ylpeästi turvata perheensä toimeentulon. Karidjan tie ei ole ollut helppo, mutta siinä on ollut ilo Kristuksen syvemmän tuntemisen ymmärtämisestä.

– Olen nähnyt Jumalan mielisuosion elämässäni ja tiedän nyt, että Herra Jeesus on hyvä huolenpitäjä. Olen oppinut tämän varmuuden Kristukselta: ’Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen’ (Joh 15:7).

En voi uskoa, miten helppoa kristinusko on: pysy vain Kristuksessa ja pyydä, mitä tarvitset. On lahja saada Kristus pelastajakseen. Kun olin muslimi ja kävin noitatohtoreilla, meidän piti tehdä uhreja ja maksaa suuria summia. Mutta nyt uudessa elämässä asiat ovat helpompia ja niissä on rauha.

Jeesus on Herrani, kuulun vain Hänelle, Karidja kertoo.

 Moskeija Norsunluurannikon Abidjassa

Karidja on oppinut, että voi luottaa tulevaisuutensa täysin Herralle:

– Monet rikkaat miehet pyytävät minua jatkuvasti vaimokseen. En ole kiinnostunut. Haluan mennä naimisiin Jumalan periaatteiden mukaan. Uskon, että Jumala auttaa minua löytämään hyvän miehen eliniäkseni.

– Jumalan armosta jo viisi naista ovat löytäneet todistukseni kautta Kristuksen ja ovat onnellisia jakaessaan kristityn elämän. Pyydän, rukoilkaa puolestamme.