”Suljemme yhden kirkon joka viikko”, kristityille kyläläisille Intian syrjäseudulla sanottiin. Kristittyjä syytettiin paikallisen perinteen ”tuhoamisesta”, koska he ovat ”houkutelleet” ihmisiä kääntymään kristityiksi.
Uhatut Jeesuksen seuraajat
Kesäkuusta lähtien paikalliset ääriliikkeet ovat hyökänneet yli kymmenkuntaan kristityille kuuluvaan rakennukseen Gadchirolin alueella. Paikallisille kristityille alueen kylissä on myös kerrottu, että jos he jatkavat kristittyinä olemista, heiltä evätään vesivarojen käyttö eivätkä he enää pääse valtion tukemiin ruokakauppoihin.
Viimeisin välikohtaus tapahtui 5.8. Kospundissa, kun paikalliset pahoinpitelivät rajusti kristityn, Gallu Kowasin, vaatien häntä luopumaan uskostaan. Luotettavan paikallisen lähteen mukaan ääriliikkeet saavat ”kannustusta” hallitukselta heimoalueiden itsehallintolain puitteissa.
Monet kristityt ovat saaneet tappo- tai karkotusuhkauksia kotikylistään. Uudet kristityt voivat joutua sekä perheensä että yhteisönsä hylkäämiksi. “Jos yksi perheenjäsen kääntyy kristityksi, muu perhe ja yhteisö yhdistävät välittömästi voimansa tehdäkseen kääntyneestä hylkiön”, World Watch Monitorin lähde kertoi. “Tuoreelle kristitylle ei anneta töitä kylässä eikä kukaan auta häntä työtehtävissä. Henkilön kaihtaminen on vasta alkua. Henkilöä painostetaan toistuvasti jättämään uskonsa ja häntä tai hänen kotiaan vastaan saatetaan hyökkäillä.”
Hyökkäysten kohteena
Useimmat hyökkäykset kristittyjä koteja vastaan tapahtuivat kesäkuun loppupuolella, kun paikalliset vastustivat uuden kirkon rakentamista Halwarin kylään. Kesäkuun lopulla kirkon rakentaminen keskeytettiin väkivalloin. Kyläyhteisön kokouksessa kristittyjä vaadittiin luopumaan uskostaan tai poistumaan kylästä. Kyläkokouksen jälkeen 15 kristityille kuuluvaa taloa vastaan hyökättiin.
Kristityt Bharagadin kylässä tekivät tutkintapyynnön poliisille, mutta viranomaiset eivät ryhtyneet toimenpiteisiin. Sen sijaan kristittyjä varoitettiin myöhemmin kirjeellä tuomasta asiaa enää esille. Kun kolme kristittyä perhettä Koskundin kylässä meni poliisiasemalle, aseman ulkopuolelle kokoontunut väkijoukko vaati, että kristityt karkotettaisiin kylästä.
Lähde