Irak 16.03.2019

Aabraham oli lähtöisin Irakista ja hän pyysi Jumalalta siunausta pojalleen Ismaelille. Rukoillaan alueen muslimien, Ismaelin jälkeläisten, puolesta. Rukoillaan, että he saisivat löytää Jeesuksen Herranaan ja Vapahtajanaan.

Jer. 33:8 Minä puhdistan niiden asukkaat kaikista synneistä, joilla he ovat rikkoneet minua vastaan. He ovat tehneet syntiä ja rikkoneet minua vastaan. Mutta minä annan anteeksi kaikki heidän pahat tekonsa.

Bhutan 13.03.2019

Kiitetään Jumalaa naisten konferenssista, jonka avulla mm. naiset ovat kypsyneet hengellisessä elämässään ja avioliitot ovat saaneet eheytyä.

2. Kor. 2:14 Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaatossa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua!

Sri Lanka 12.03.2019

Rukoillaan Vahvana myrskyssä (Standing Strong Through the Storm) -koulutuksen puolesta, joka vahvistaa uskovia kestämään vainoja. Rukoillaan, että koulutus saadaan vietyä läpi turvallisesti ja että Pyhä Henki opettaisi ja rohkaisisi uskovia.

1. Tess. 1:6 Te puolestanne seurasitte meidän esimerkkiämme, niin, itse Herran esimerkkiä, ja ankaran ahdingon keskellä otitte sanan vastaan täynnä riemua, jonka Pyhä Henki antoi.

Laos 09.03.2019

Maassa sorretaan hmong-heimoon kuuluvia uskovia. Rukoillaan yhdessä heidän kanssaan, että he saisivat apua ja tukea voidakseen pysyä lujana Kristuksessa.

Ilm. 7:9 Tämän jälkeen näin suuren kansanjoukon, niin suuren, ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan. Siinä oli ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä. He seisoivat valtaistuimen ja Karitsan edessä yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksa

Indonesia 08.03.2019

Rukoillaan naisten konferenssin puolesta, jossa keskustellaan yrittäjyydestä. Rukoillaan, että keskustelu on hedelmällistä ja naiset ymmärtävät olevansa Kristuksen todistajia, hänen suolansa ja valonsa yhteisöissään.

Apt.16:14 Meitä kuuntelemassa oli myös muuan Lyydia, jumalaapelkäävä nainen, joka oli kotoisin Tyatirasta ja kävi kauppaa purppurakankailla. Herra avasi hänen silmänsä ottamaan vastaan sen, mitä Paavali puhui.

Indonesia 07.03.2019

Maassa pidetään huhtikuussa tärkeät vaalit. Rukoillaan ehdokkaiden puolesta, että Jumala valitsisi sellaisia henkilöitä, jotka pitävät huolta vähemmistöjen oikeuksista.

Dan. 4:14b Korkein hallitsee ihmisten valtakuntia ja että hän antaa kuninkuuden kenelle tahtoo ja voi nostaa valtaan alhaisimmankin ihmisistä.

Intia 06.03.2019

Intiassa on tärkeiden vaalien vuosi. Tärkein on pääministerin valinta. Myös eri puolille maata ollaan valitsemassa viranomaisia. Rukoillaan valintojen puolesta, että lopputulokset voisivat tuoda kristittyjen tilanteeseen helpotusta

Snl. 28:12-13 Kun vanhurskaat vallitsevat, kansa iloitsee, kun pahat saavat vallan, kaikki kätkeytyvät. Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty, joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon.

Intia 05.03.2019

Erilaisia projekteja, joilla esimerkiksi autetaan kristittyjä ansaitsemaan elantonsa, ollaan aloittamassa eri puolilla Intiaa. Rukoillaan, että niiden avulla kristittyjen jokapäiväinen elämä helpottuisi

Ps. 36:8-9 Ihmeellinen on sinun armosi, Jumala! Sinun siipiesi suojaan rientävät ihmislapset. Sinä ruokit heidät talosi runsain antimin ja annat heidän juoda ilosi virrasta.

Intia 04.03.2019

Kristilliset lähetysjärjestöt pitävät lasten turvakoteja. Niitä vastaan on hyökätty ja vetäjiä syytetty valheellisesti mm. hyväksikäytöstä. 26 turvakotia on suljettu. Rukoillaan kaikkien turvakotien puolesta.

Ps. 35:10 Minä tunnen sydänjuuriani myöten: ei ole ketään sinun kaltaistasi, Herra! Köyhän ja avuttoman Sinä vapautat sortajan vallasta, heikon sinä pelastat väkevän kädestä.

Kiina 01.03.2019

Buddhalaistaustaiset kristityt joutuvat usein perheidensä painostamiksi. Rukoillaan, että uskovat saisivat olla rauhanlähettiläinä kodeissaan.

Joh.16:33 Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.

Kiina 28.02.2019

Kiina OD:n yhteistyökumppanit ovat aloittaneet Uuden testamentin kääntämisen eräälle buddhalaiselle vähemmistökielelle. Rukoillaan Jumalan johdatusta työhön.

2. Sam. 22:31 Jumalan ohjeet ovat täydelliset, Herran sana on kirkas ja puhdas. Kuin kilpi hän suojaa niitä, jotka hakevat hänestä turvaa.

Nigeria 27.02.2019

OD:n ohjelmaa, joka valmistaa kristittyjä kohtaamaan vainoa, lähetetään nyt radioversiona. Sillä on ollut suuri vaikutus vainotuille kristityille. Rukoillaan, että radio-ohjelmat tavoittaisivat monia ja olisivat rohkaisuksi heille.

Job 4:4 Sinun sanasi ovat auttaneet kaatuneen pystyyn, sinä olet rohkaissut horjuvaa.

Guinea 26.02.2019

Ousmane* on nuori uskova, jonka perhe on uhannut tappaa hänet, ellei hän käänny takaisin islamiin. Rukoillaan, että Jumala vahvistaa miehen uskoa ja että hänen perheensä kohtaisi Jeesuksen. Muistetaan myös kirkkoa, joka tukee Ousmanea.

Ps. 109:27 Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen.

Etiopia 25.02.2019

Monet kristityt ovat kohdanneet väkivaltaa (murhia, raiskauksia, omaisuuden tuhoamista) maan itäosissa aikaisemmin tänä vuonna. Pyydetään Jumalaa vahvistamaan krisittyjä ja kirkon johtajille viisautta, kun he tarjoavat tukea vainotuille.

1. Piet. 5:7 Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen.

Eritrea 24.02.2019

Kun Eritrea ja Etiopia sopivat rauhasta, ihmisten liikkuminen ja rajan ylittäminen on vapaampaa. Kristittyjä kuitenkin vainotaan edelleen maassa. Rukoillaan rauhan edistymistä sekä maiden välille että vainottujen kristittyjen oloihin.

Jes. 54:10 Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.

Kamerun 23.02.2019

Sadia*, jonka perhe uhkasi uskon tähden tappaa tytön, sairastui syöpään. OD:n työntekijät kävivät hänen luonaan sairaalassa, kun kasvain poistettiin. Sadia kiittää esirukouksesta ja tarvitsee sitä edelleen kasvaakseen uskossa.

Fil. 4:19 Minun Jumalani on Kristuksen Jeesuksen tähden antava teille taivaallisen kunniansa rikkaudesta kaiken, mitä tarvitsette.

Turkmenistan 22.02.2019

Rukoillaan Aminan*, iäkkään naishenkilön, puolesta. Poliisi on kuulustellut ja uhkaillut häntä useaan otteeseen kristillisen kirjallisuuden omistamisen sekä kotikokousten takia. Pyydetään Aminalle rauhaa ja viisautta stressaavaan tilanteeseen.

Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.

Uzbekistan 21.02.2019

Rukoillaan pienen uskovien ryhmän puolesta, jonka kokoontumiseen poliisit ryntäsivät ja pidättivät kaikki ryhmän miehet. Nyt kaikkia 15 ryhmän jäsentä seurataan tarkasti ja kokoontuminen ei toistaiseksi onnistu.

Room 8:38-39 Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

Iran 20.02.2019

Monilla iranilaisilla uskovilla on erilaisia fyysisiä tai psyykkisiä traumoja. Pyydetään, että he löytävät tarvitsemansa tuen ja avun. Rukoillaan myös vainoojien puolesta, että heidän silmänsä avautuisivat ja hekin eheytyisivät.

1. Piet. 2:24 Itse, omassa ruumiissaan, hän ”kantoi meidän syntimme” ristinpuulle, jotta me kuolisimme pois synneistä ja eläisimme vanhurskaudelle. ”Hänen haavansa ovat teidät parantaneet.”

Iran 19.02.2019

Rukoillaan vankilassa olevien uskovien ja heidän läheistensä puolesta. Muistetaan myös niitä, jotka vielä odottavat oikeudenkäyntiä. Oikeudenkäynnit liittyvät tavalla tai toisella heidän uskoonsa, esimerkiksi kotikirkoissa kokoontumiseen.

2. Tess. 2:16-17 Itse Herramme Jeesus Kristus ja Jumala, meidän Isämme, joka on rakastanut meitä ja on armossaan antanut meille iankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon, rohkaiskoot sydämiänne ja antakoot teille aina voimaa hyviin tekoihin ja puheisiin.

Marokko 18.02.2019

Marokon uskovat pyytävät esirukousta kirkon yhtenäisyyden puolesta. Yhdytään tähän rukoukseen heidän kanssaan. Pyydetään myös, että maan hallinto antaisi kristityille enemmän vapautta.

Ef. 4:6 Yksi on Jumala, kaikkien Isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa.

Marokko 17.02.2019

Monet marokkolaiset kristityt elävät köyhyydessä. Pyydetään heille Jumalan huolenpitoa ja uskoville luottamusta siihen, että Jumala antaa heille sen, mitä he tarvitsevat selvitäkseen.

Matt. 6:26 Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut!

Libya 16.02.2019

Rukoillaan rauhaa sisällissodan runtelemaan maahan. Pyydetään Herramme suojelusta pienelle seurakunnalle ja yksittäisille uskoville.

Jes. 26:12 Herra, sinä valmistat meille rauhan. Myös se on sinun tekoasi, niin kuin kaikki mitä me olemme saaneet aikaan.

Libya 15.02.2019

Muistetaan uskovia nuoria naisia, joiden perheet haluavat pakottaa heidät naimisiin muslimimiesten kanssa. Tällä on tietysti suuri vaikutus heidän elämäänsä. Pyydetään naisille Jumalan johdatusta ja viisautta vastata kosintaehdotuksiin.

1. Sam. 2:1 Hanna rukoili sanoen: — Sydämeni riemuitsee Herrasta, Herra nostaa minun pääni pystyyn. Minä voin rohkeasti vastata vihollisilleni, sinun avustasi minä iloitsen.

Tunisia 14.02.2019

Kaksi tunisialaista nuorta uskovaa, Amani* ja Yara*, ovat alkaneet kokoontua yhdessä. Rukoillaan, että tapaamiset voisivat jatkua ja he voisivat yhdessä alkaa rakentaa uutta seurakuntaa.

Luuk. 8:8 Mutta osa putosi hyvään maahan, kasvoi ja tuotti satakertaisen sadon. Tämän sanottuaan Jeesus huusi: ”Jolla on korvat, se kuulkoon!”

Tunisia 13.02.2019

Rukoillaan yksimielisyyttä ja yhteyttä kirkon johtajien välille. Pyydetään, että Jumala antaisi rauhansa uskovien elämään ja että heidän identiteettinsä rakentuisi Kristuksen varaan.

1. Kor. 12:12 Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin.

Pohjois-Afrikka 12.02.2019

Muistetaan muslimitaustaista uskovaa, jonka poliisit pahoinpitelivät rajusti. He syyttivät häntä evankelioinnista, koska hän omisti Raamatun ja kristillistä kirjallisuutta. Rukoillaan hänelle eheytymistä kaikin puolin.

2. Kor. 1:3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, armahtava Isä ja runsaan lohdutuksen Jumala!

Malediivit 11.02.2019

Avioerot sekä naisten ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ovat yleisiä maassa. Rukoillaan, että Jumala tekisi työtä ihmisten – erityisesti kristittyjen miesten – sydämissä, että asenteissa tapahtuisi muutos.

Fil. 1:1-2 Jos kerran yhteys Kristukseen rohkaisee ja hänen rakkautensa suo lohdutusta, jos Henki meitä yhdistää ja jos tunnemme hellyyttä ja myötätuntoa toisiamme kohtaan, niin tehkää minun iloni täydelliseksi ja olkaa yksimielisiä. Liittäköön teitä toisiinne rakkaus, sopu ja sama mieli.

Malediivit 10.02.2019

Maassa on uusi hallitus. Rukoillaan, että Herra tekee työtä päättäjien sydämissä, että maahan tulisi enemmän avoimuutta ja vapautta, myös kristityille.

Jes. 43:19 Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin — ettekö huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle.

Malesia 09.02.2019

Muslimien ja ei-muslimien väliset jännitteet ovat kasvaneet sen jälkeen, kun maassa pidätettiin Raamattuja ja kristillistä kirjallisuutta levittäneitä henkilöitä. Rukoillaan tilanteen ja kaikkien OD:n koulutusten puolesta.

1. Piet. 1:7 Kultakin koetellaan tulessa, ja onhan teidän uskonne paljon arvokkaampaa kuin katoava kulta. Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi, ja siitä koituu Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä ylistystä, kirkkautta ja kunniaa.