Keski-Aasia 16.12.2021

Siunaa, Herra, niitä, jotka auttavat Talebanin valtaa paenneita afgaaneja naapurimaissa. “Pakolaiset – varsinkin naiset – ovat uupuneita, äärimmäisen rasittuneita ja surevat lohduttomasti kotiensa menetystä”, sanoo Aysha*. “Rukoillaan viisautta, voimaa ja uusia mahdollisuuksia – esimerkiksi traumaterapiaa -, jotka auttaisivat näitä naisia sopeutumaan uuteen maahan.”

Jer. 30:17 Minä hoidan haavasi terveiksi, parannan sinun vammasi, sanoo Herra, parannan sinut, Siion, sinut, jota kutsutaan nimellä ”Hylätty vaimo”, sinut, josta ei kukaan välitä.

Keski-Aasia 07.12.2021

Jumala, kiitos Open Doorsin lapsityöntekijöistä, jotka auttavat vainon kohteeksi joutuneita lapsia ja kuulevat usein todella vaikeista asioista. Siunaa heitä. Anna viisautta, kestävyyttä ja rakkautta työn jatkamiseen.

Jer. 17:4 Paranna sinä minut, Herra, niin minä paranen. Auta minua, niin minä saan avun. Sinua yksin minä ylistän!

Keski-Aasia 06.12.2021

Ivania* (9) kiusattiin pahoin urheiluleirillä, jossa hän oli ainoa kristitty. Muut pojat pahoinpitelivät häntä joka päivä, mutta hän ei kieltänyt uskoaan. Leirin jälkeen hänellä on ollut päivittäin päänsärkyä ja huimausta, ja lääkärien mukaan hän ei ehkä kykene enää urheilemaan. Kaikkivaltias Jumala, paranna Ivan kokonaan! Ole koko perheen turvana.

2. Tess. 3:3 Mutta Herra on uskollinen, ja hän on vahvistava teitä ja varjeleva teitä pahalta.

Afganistan 14.11.2021

Uudessa Taleban-hallinnossa on tunnettuja islamilaisia fundamentalisteja, jotka kannattavat sharia-lain ankaraa tulkintaa, sekä yksi FBI:n maailmanlaajuisesti etsintäkuuluttama terroristi. Jeesus kehottaa meitä rukoilemaan vainoajiemme puolesta. Rukoilemme, Herra, ihmeitä, rukoilemme, että ilmoitat itsesi näille johtajille unissa ja näyissä.

Jes. 54:17 Ja niin jokainen ase, joka taotaan sinua vastaan, on tehoton. Jokaisen kielen, joka käy sinua syyttämään, sinä osoitat valehtelijaksi. Tämä on Herran palvelijoiden perintöosa. Minä annan heille siihen oikeuden, sanoo Herra.

Afganistan 13.11.2021

Afganistanin johtava terveysviranomainen on myöntänyt, että maan julkinen terveydenhuolto on romahtamassa eikä lisähappea riitä kaikille koronapotilaille. Herra, rukoilemme, että Sinä annat apusi heille. Paranna heidät.

Apt. 4:12 Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla.

Afganistan 12.11.2021

WHO pelkää, että 14 miljoonaa ihmistä on ajautumassa nälkäkuoleman partaalle kuivuuden ja nälänhädän vuoksi. Töitä on vähän, palkat ovat myöhässä ja monet liikkeet ovat joutuneet sulkemaan ovensa. Herra, pyydämme, että avaat Afganistanin ovet kansainväliselle ruoka- ja hätäavulle.

Ilm. 3:20 Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.

Afganistan 11.11.2021

Tytöt ja naiset ovat entistä haavoittuvaisempia Talebanin hallitessa. Monet pelkäävät opintojensa keskeytyvän tai koituvan häpeäksi arvostuksen sijasta. Rukoilemme, Herra, ettei vihollinen riistä tytöiltä halua jatkaa opiskelua Talebanin kannasta huolimatta.

Ps. 91:4 Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi.

Afganistan 10.11.2021

Lähes kaikki Afganistanin kristityt salaavat uskonsa. Kunniamurhat ovat yleisiä, jos jonkun koetaan tuottavan häpeää perheelle. Myös Taleban etsii aktiivisesti salaa uskovia. Varjele ja suojaa Herra omiasi. Käännä etsijöiden silmät muualle. Jätämme heidät Sinun hyvyytesi voiman suojaan.

Ps. 44:14, 27 Sinä jätit meidät naapureitten häväistäviksi, ympärillä asuvien pilkan ja ivan kohteeksi. Nouse auttamaan meitä, lunasta meidät armosi tähden.

Afganistan 09.11.2021

Kun Taleban valloitti Afganistanin, monet kristityt pakenivat. Suljetaan rukoukseen heidät, jotka päättivät jäädä todistaakseen Herrasta. Anna, Jeesus, heille turvaa, voimaa ja mahdollisuuksia sopeutua elämään uuden hallituksensa alaisuudessa.

Jes. 54:10 Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.

Keski-Aasia 08.11.2021

Joissakin Keski-Aasian maissa laki kieltää kertomasta evankeliumista alle 18-vuotiaile. Alyana* on käynyt salaa kotikirkossa kaksi vuotta. “Äitini sai äskettäin selville, että käyn kirkossa, laulan, luen Raamattua, rukoilen ja tapaan muita nuoria uskovia. Hän kielsi minua lähtemästä kotoa lauantaisin ja sunnuntaisin. Voisitteko rukoilla, että äiti antaa minulle luvan mennä taas kirkkoon? Kiitos rukouksistanne!”

Ps. 116:1 Minä rakastan Herraa. Hän kuulee minua, hän kuulee hartaan pyyntöni.

Uzbekistan 29.09.2021

Kiitos yhdeksästä uudesta kotiseurakunnasta, jotka aloittivat elokuussa vahvasti muslimienemmistöisillä alueilla. Rukoillaan, että koronatilanne sallii Open Doorsin kumppaneiden vierailla ryhmissä rohkaisemassa niitä.

2. Kor. 9:8 Hänellä on teille annettavana runsaasti kaikkia lahjoja, niin että teillä on aina kaikki mitä tarvitsette ja voitte tehdä runsaasti kaikkea hyvää.

Keski-Aasia 28.09.2021

Adil* (20) on nuori sotilas, joka antoi tammikuussa sydämensä Jeesukselle. Hänen seurakuntansa päätti kustantaa hänelle eron armeijasta, ja hänet kotiutettiin. Muut sotilaat kuitenkin ryöstivät ja pahoinpitelivät hänet kuultuaan uudesta uskosta. Myös oma perhe torjui hänet. Paikallisen seurakunnan välityksellä Open Doors on voinut tarjota hänelle majapaikan ja ruokaa. Rukoillaan, että Adil löytää Herran avulla uuden työn.

Jer. 33:4 Huuda minua avuksesi, niin minä vastaan sinulle. Minä ilmoitan sinulle suuria ja ihmeellisiä asioita, joista et mitään tiedä.

Keski-Aasia 27.09.2021

Aysha* osallistui Open Doorsin koulutukseen viisi vuotta sitten ja alkoi työskennellä islaminuskoisten pakolaisnaisten keskuudessa. “En voi muuttaa heidän elämäänsä,” hän sanoo, “mutta voin kertoa Jumalan rakkaudesta ja toivosta Jeesuksessa.” Paikalliset muslimit uhkailevat häntä. Rukoillaan hänelle rohkeutta ja varjelusta.

Ps. 16:1 Jumala, pidä minusta huoli, sinuun minä turvaan.

Keski-Aasia 26.09.2021

Setä pahoinpiteli nuorisojohtaja Rasimin salaisessa nuorisokokouksessa. Rasim sai aivotärähdyksen ja on sairaalassa. Hän pyytää rukoilemaan, että toipuisi ja voisi jatkaa työtään nuorison parissa. Ylistäkäämme Jumalaa hänen uskostaan!

1. Joh. 5:4 Kaikki, mikä on syntyisin Jumalasta, voittaa maailman. Ja tämä on se voitto, tämä on maailman voittanut: meidän uskomme.

Keski-Aasia 25.09.2021

Kiitämme siitä, että auto-onnettomuudessa ollut kuuro lähetystyöntekijä Maxut* on toipunut ja voinut palata työhön. Hän osallistui äskettäin kuurojen seurakuntajohtajien koulutukseen. “Meidän maassamme kuuroilla ei ole juuri mahdollisuuksia opiskella Raamattua näin yksityiskohtaisesti”, hän kertoo. “Opin valtavasti ja minulla on tulevilla lähetysmatkoillani paljon jaettavaa muille kuuroille uskoville.”

Ps. 28:7 Herra on minun voimani ja kilpeni, häneen minä luotan. Minä sain avun, ja minun sydämeni riemuitsee, minä laulan ja ylistän Herraa.

Uzbekistan 29.06.2021

Tuodaan Herran eteen kolme muslimitaustaisten kristittyjen kotiseurakuntaa, jotka suljettiin viime vuonna muslimisukulaisten ja kyläläisten painostuksesta. Osoita heille keino kokoontua taas turvallisesti ja viisautta lähestyä oikein naapureitaan.

Gal. 1:7 Mitään toista evankeliumia ei kuitenkaan ole. Jotkut vain hämmentävät teidän ajatuksianne ja koettavat vääristää Kristuksen evankeliumia.

Kazakstan 28.06.2021

Astanassa sijaitsevan seurakunnan jäsenet ovat saaneet syytteen ’islamin loukkaamisesta’. ”Syyte on vakava ja sillä on merkittäviä seuraamuksia”, kertoo eräs seurakuntalainen. ”Pahimmassa tapauksessa kirkko suljetaan ja useita ihmisiä joutuu vankilaan.” Rukoillaan viisautta seurakuntaa auttavalle juristille. Rukoillaan, ettei kirkkoa suljeta.

1. Tess. 2:3-4 Meidän saarnamme ei ole peräisin harha-ajatuksista, ei epäpuhtaasta mielestä eikä vilpillisistä aikeista. Koska Jumala on katsonut meidät kelvollisiksi julistamaan evankeliumia, me emme puhuessamme pyri olemaan mieliksi ihmisille vaan Jumalalle, joka tutkii sydämemme.

Keski-Aasia 27.06.2021

Herra, näet lähetystyöntekijöiden ryhmän, jossa on myös Open Doorsin väkeä. He vievät evankeliumia syrjäseudulle, missä islamin asema on vahva. Jotkut ruokaa ja muuta käytännön apua saaneista köyhistä perheistä ovat tulleet uskoon, heidän joukossaan paikallinen mullah perheineen. Herra, rukoilemme heidän puolestaan, sillä kristityksi kääntyminen on erityisen vaarallista entiselle mullahille.

Room.15:13 Toivon Jumala täyttäköön ilolla ja rauhalla teidät, jotka uskotte, niin että teillä Pyhän Hengen voimasta olisi runsas toivo.

Keski-Aasia 26.06.2021

Suljetaan rukoukseen Maxut, kuuro lähetyssaarnaaja, joka loukkaantui auto-onnettomuudessa palatessaan evankeliointimatkalta eräästä syrjäkylästä. Hän on edelleen sairaalassa eikä pysty kommunikoimaan kenenkään kanssa, sillä sairaalassa ei ole viittomakielen tulkkia. Rukoillaan, että hän paranee täysin ja pääsee palaamaan kotiin.

Jer. 30:17 Minä hoidan haavasi terveiksi, parannan sinun vammasi, sanoo Herra.

Keski-Aasia 25.06.2021

Diliana* tuli uskoon vuosi sitten kuultuaan evankelistaa, jonka työtä Open Doorsin tukee. Kun hänen miehensä löysi antamamme Raamatun, hän suuttui ja pieksi vaimonsa pahoin. Herra, pyydämme rohkeutta ja varjelusta Dilianalle. Muuta hänen miehensä sydän niin, että hänkin tulee uskoon.

Miika 6:8 Sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää. Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä, mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen.

Keski-Aasia 24.06.2021

Chalpona on muslimitaustainen uskova ja perheensä ainoa kristitty. Hänen poikansa, jotka työskentelevät hallituksen palveluksessa, painostavat häntä tiukasti kieltämään uskonsa Kristukseen. Herra, suojele Chalponaa ja anna poikien hyväksyä hänen uskonsa.

Ps. 13:6 Minä luotan sinun armoosi, saan iloita sinun avustasi. Minä laulan kiitosta Herralle, hän pitää minusta huolen.

Keski-Aasia 23.06.2021

Kalamatin mies jätti hänet vuosi sitten, ja hänellä oli täysi työ pitää huolta kuudesta lapsestaan. Sitten iski korona, ja pian ainoa vaihtoehto oli lähettää lapset orpokotiin. Jumala, kiitos siitä, että Open Doors pystyi toimittamaan hänelle ruokaa ja kertoi hänelle Jeesuksesta, niin että Kalamatista tuli kristitty! ”Vaikka en tuntenut Jumalaa, pyysin Häntä lähettämään apua, ja Hän lähetti teidät”, Kalamat sanoo. ”Nyt tiedän, että Jeesus on totinen Jumala. Hän on kanssani ja pitää huolta minusta ja lapsistani.”

Luuk. 15:6,7 ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.’ Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.

Kirgisia 05.03.2021

Suljetaan rukouksiin Ayna*, jonka mies Rasul* pahoinpitelee häntä ja uhkaa avioerolla, koska Ayna uskoo Jeesukseen. Perheen poika Musa* (9) haluaisi suojella äitiään mutta ei pysty. Hyvä Jumala, suojele Aynaa ja lapsia ja muokkaa Rasulin sydäntä, niin että hän löytää Jeesuksen.

Ps. 22:10,12 Herra, sinä minut päästit äitini kohdusta ja annoit minulle turvan äitini rinnoilla. — Älä ole kaukana nyt, kun hätä on lähellä eikä kukaan minua auta.

Pakistan 20.01.2021

Muslimienemmistö pitää kristittyjä ’epäpuhtaina’, ja heille osoitetaan usein likaisia ja vaarallisia töitä esimerkiksi viemärijärjestelmässä. Lisäksi tuhannet kristityt työskentelevät velkaorjuudessa, vailla oikeuksia. Pyydetään, että Jumala varjelee vaarallisissa, epäterveellisissä töissä olevia. Rukoillaan myös, että velkaorjuuteen sidotut pääsevät pian vapaiksi.

Jes. 10:1-2 Voi niitä, jotka vääriä säädöksiä säätävät, jotka katalia päätöksiä tekevät estääkseen heikkoja saamasta oikeutta, riistääkseen kansani köyhiltä lain turvan, anastaakseen leskien varat, ryöstääkseen orpojen perintöosan.

Pakistan 19.01.2021

Pakistanin jumalanpilkkalakeja väärinkäytetään paljon uskonnollisia vähemmistöjä vastaan. Väärä syytös islamin loukkaamisesta voi johtaa kuolemantuomioon. Rukoillaan kristityille rohkeutta ja viisautta puhua uskostaan siitäkin huolimatta, että sanoja voidaan käyttää heitä vastaan.

Ps. 25:19-20 Katso, kuinka paljon minulla on vihollisia! Heidän vihansa on väkivaltainen ja julma! Suojele minua ja pelasta minut, älä hylkää minua, sinuun minä turvaudun.

Afganistan 14.01.2021

Rukoillaan, että Jumala vaikuttaa ääri-islamistien, kuten Talibanin ja ISISin jäsenten sydämiin, sillä heillä on suuri vaikutusvalta Afganistanissa. Rukoillaan, että he saavat tulla tuntemaan Jeesuksen rakkauden ja että Hän muuttaa heidän elämänsä.

Ps. 33:13-15 Taivaastaan Herra katsoo meitä, hän näkee kaikki ihmislapset. Korkeudestaan hän valvoo maata, kaikkia jotka siinä asuvat, joiden sydämen hän on itse luonut, joiden teot hän kaikki tuntee.

Afganistan 13.01.2021

Kaikki afgaanikristityt ovat entisiä muslimeja ja joutuvat seuramaan Jeesusta salaa. Rukoillaan heille varjelusta ja pääsyä turvallisesti Jumalan Sanan ääreen ja yhteyteen muiden uskovien kanssa.

Ps. 119:73, 82 Sinun kätesi ovat minut muovanneet. Anna myös ymmärrystä, että opin käskysi! — Minun silmäni ikävöivät sinun sanaasi, minä kysyn: ”Milloin rohkaiset minua?”

Keski-Aasia 21.12.2020

Muistetaan rukouksessa Open Doorsin yhteistyökumppaneita, jotka vievät tuhansia joululahjoja lapsille ja aikuisille. Rukoillaan, että kaikki onnistuu koronarajoituksista huolimatta ja että lahjat ovat rakkauden ja toivon merkkinä monille, jotka eivät vielä tunne Jeesusta.

Jes. 60:2, 6 Katso, pimeys peittää maan, yön synkkyys kansat. Mutta sinun taivaallesi kohoaa aamunkoi, Herran kirkkaus hohtaa sinun ylläsi. — Koko Saban väki saapuu, kultaa ja suitsuketta kantaen, ja kaikki he ylistävät Herraa.

Armenia 29.10.2020

Covid-19-viruksen leviäminen Azerbaidžanissa ja Armeniassa on johtanut äärimmäisen ankaraan karanteeniin. Rukoillaan, että kristityt saavat olla Kristuksen toivon ja rauhan äänenä epätoivoisille.

Jes. 57:18 Mutta nyt tahdon parantaa tämän kansan, johtaa sen askelia, tahdon antaa sille lohdutuksen. Minä annan rauhan, rauhan lähelle ja kauas – sanoo Herra – ja minä parannan heidät.

Kuvalähde: Keski-Aasia

Armenia 28.10.2020

Azerbaidžanin ja Armenian johtajien välinen skisma on luonut jännitteitä, jotka voivat johtaa täysmittaiseen sotaan. Pyydetään Herraa antamaan molemmille johtajille viisautta ja tervettä järkeä. Rukoillaan rauhan puolesta.

1. Tim. 2:1-2 Kehotan ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, jotta saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää, kaikin tavoin hurskaasti ja arvokkaasti.

Kuvalähde: Kurkistus salaiseen seurakuntaan: Kuinka seurakunta kokoontuu Keski-Aasiassa