Egypti 26.02.2021

Egyptin hallitus puhuu Egyptin kristittyjen yhteisöstä myönteiseen sävyyn, mutta kun taustalla ei ole sitä tukevaa lainsäädäntöä eivätkä paikallisviranomaiset ole halukkaita suojelemaan kristittyjä, he ovat hyvin haavoittuvaisia kaikenlaisille iskuille erityisesti Ylä-Egyptissä, missä salafisteilla on paljon vaikutusvaltaa. Rukoillaan, että Jumala suojelee kristittyjä ja että ääriliikkeiden vaikutus murtuu.

Ps. 59:10 Jumala, minun voimani, sinua minä odotan, sillä sinä olet turvani.

Turkki 25.02.2021

Rukoillaan Turkkiin paenneiden, muslimitaustaisten uskovien puolesta. Poliisi hakee heitä kuulusteluihin selvittääkseen oleskelun syitä, eikä paikallinen (muslimi)poliisi hyväksy kristityksi kääntymistä pakolaisuuden syyksi. Kotimaahan palautetuksi joutumisen vaara on hyvin todellinen. Rukoillaan, että kansainvälinen yhteisö näkee ongelman eikä sulje silmiänsä siltä.

Ps. 26:1 Herra, hanki minulle oikeutta! Minä olen elänyt nuhteettomasti ja luottanut horjumatta sinuun.

Irak 24.02.2021

Turkin armeija on laajentanut maaoperaatioitaan ja hyökännyt kurdien työväenpuoluetta vastaan Irakin ja Turkin raja-alueilla. Se tulittaa kyliä aiheuttaen paniikkia ja kauhua alueella asuvien siviilien keskuudessa. Rukoillaan rauhaa ja suojaa rajakylissä eläville perheille.

Jer. 1:8 Älä pelkää ketään, sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua.

Irak 23.02.2021

Covid-19 on levinnyt nopeasti Irakissa ja sadattuhannet ovat saaneet infektion. Rukoillaan heitä hoitavien lääkäreiden ja muun henkilökunnan puolesta, sillä lääkkeet ja varusteet ovat vähissä. Varjele ja vahvista heitä, Herra, jotta he jaksavat tehdä työtä.

1. Kor. 15:57 Kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!

ADF-kapinallisten väkivalta pääasiassa kristittyä väestöä kohtaan on jatkunut Covid-19-karanteeneista huolimatta. Suljetaan rukoukseen kirkkojen johtajat, jotka ovat jääneet turvattomille alueille palvelemaan yhteisöjään. Rukoillaan, että tilanteeseen löytyy ratkaisuja, jotka helpottavat ja rohkaisevat kristittyjä.

Apt. 14:21-22 Paavali ja Barnabas — rohkaisivat opetuslapsia ja kehottivat heitä pysymään uskossa. He sanoivat: ”Jumalan valtakuntaan meidän on mentävä monen ahdingon kautta.”

Mosambik 19.02.2021

Pohjois-Mosambikin islamistiryhmät aloittivat vuonna 2020 iskut kristittyjä vastaan. Sadattuhannet joutuivat pakenemaan kodeistaan sukulaisten ja ystävien luo. Eräs kristitty ministeri kertoi Open Doorsille: ”Kun olin käynyt yli 20 perheessä, en enää kyennyt jatkamaan, sillä tilanne on todella vaikea.” Rukoillaan, että Open Doorsin kumppanit löytävät keinoja toimittaa traumatisoituneille kristityille hätäapua Covid-19-rajoitusten keskellä.

Jes. 35:3-4 Voimistakaa uupuneet kädet, vahvistakaa horjuvat polvet, sanokaa niille, jotka sydämessään hätäilevät: ”Olkaa lujat, älkää pelätkö. Tässä on teidän Jumalanne! Jumala itse tulee ja pelastaa teidät.”

Uganda 18.02.2021

Kun työnantaja kuuli Josephin kääntyneen kristityksi, hän erotti tämän kutsuen päätöstä ”typeräksi”. Muistetaan rukouksessa paikalliskirkkoa, joka antaa hänelle aktiivista opetusta ja pyydetään, että Jumala johdattaa hänet uuteen työhön, niin että hän voi huolehtia perheestään.

Jes. 43:19 Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle.

Etiopia 17.02.2021

Pastori Adane* palvelee muslimitaustaisten uskovien kirkkoa Etiopiassa alueella, jossa on muslimienemmistö. Kristityt on tarkoituksella jätetty hallituksen korona-avun ulkopuolelle, ja myös vaino on jossakin määrin lisääntynyt. Rukoillaan Jumalan voimaa ja rohkaisua Adanelle sekä varjelusta ja huolenpitoa hänen perheelleen ja kirkon jäsenille.

Hepr. 10:35-36 Älkää siis heittäkö pois rohkeuttanne, sillä se palkitaan kerran runsaasti. Kestävyys on teille tarpeen, jotta pystyisitte täyttämään Jumalan tahdon ja siten saisitte omaksenne sen, minkä hän on luvannut.

Somalia 16.02.2021

Faith* (18) on päättänyt seurata Jeesusta, vaikka kristityt ovat Somaliassa suuressa vaarassa. Perhe yrittää salata kääntymisen muilta sukulaisilta, koska pelkää häpeää ja pilkkaa. Isä painostaa häntä luopumaan uskosta. Kiitetään Faithin rohkeasta uskosta ja rukoillaan hänelle varjelusta ja rohkaisua.

Joh. 14:16-17 Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä.

Tansania 15.02.2021

Suljetaan rukoukseen Aisha* (18), joka kääntyi salaa muslimista kristityksi. Kun perhe kuuli siitä, se hylkäsi hänet ja lakkasi maksamasta hänen koulumaksujaan. Pyydetään, että Herra lohduttaa hyljättyä nuorta naista ja osoittaa hänelle tien opintojen jatkamiseen.

Ef. 3:14-15 Minä polvistun Isän eteen, hänen, jonka asemaa jokainen isän ja lapsen suhde taivaassa ja maan päällä kuvastaa.

Sudan 14.02.2021

Sudan otti viime vuonna merkittäviä askeleita kohti uskonnonvapautta, kun hallitus poisti kuolemanrangaistuksen islamin hylkäämisestä ja sitoutui lopettamaan 30 vuotta voimassa olleen islamilaisen lain. Kiitos, Herra, tästä ihmeellisestä rukousvastauksesta! Rukoillaan, että valtaapitävät jatkavat samaan suuntaan ja että uudistukset toteutuvat arkielämässä.

Ps. 89:2 Minä laulan ja ylistän alati Herran armoa. Minä julistan sinun uskollisuuttasi polvesta polveen.

Nepal 13.02.2021

Äärihindujen puolueet seuraavat ja maalittavat kristittyjä osassa Nepalia. Pyydetään, että Herra levittää suojaavat siipensä heidän ylleen.

Ps. 91:4 Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi

Malesia 12.02.2021

Rukoillaan edelleen vastauksia siepattujen pastoreiden Raymond Kohin, Joshua Hilmin ja Ruth Sitepun sekä Amri Che Matin puolesta. He kaikki katosivat epäselvissä olosuhteissa neljä vuotta sitten. Siunaa, Herra, niitä, jotka yrittävät löytää vastauksia. Tapahtukoon Sinun tahtosi.

Room. 12:12 Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä.

Kiina 11.02.2021

Vuonna 2021 tulee täyteen 100 vuotta Kiinan kommunistipuolueen perustamisesta, ja sitä juhlitaan pitkin vuotta. Yhteiskunnan valvonta lisääntyy todennäköisesti koko maassa, mikä luultavasti merkitsee, että Kiinan kirkkojen painostus voimistuu. Rukoillaan, että Kiinan uskovat uskaltavat todistaa rohkeasti Kristuksesta, vaikka paine kasvaa.

Hepr. 10:23 Pysykäämme horjumatta tunnustuksessa ja toivossa, sillä hän, joka on antanut meille lupauksensa, on luotettava.

Vietnam 10.02.2021

A Dhon* ja Y Mae* ovat olleet naapurien ja paikallisviranomaisten vakavan vainon kohteena siitä alkaen, kun kääntyivät kristityiksi. Heidän satonsa on tuhottu, Y Mae sai potkut työstään ja heidän kaksi poikaansa erotettiin koulusta, koska he eivät suostu luopumaan Jeesuksesta. Suojele, Herra, heitä ja tyynnytä etenkin lasten pelot. Rukoilemme, että Open Doorsin kumppanit löytävät keinot, miten auttaa heitä parhaiten.

Matt. 25:40 Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.

Laos 09.02.2021

Suljetaan rukoukseen kristitty perhe, jonka kodin paikallisyhteisö tuhosi heidän uskonsa vuoksi. He ovat toistaiseksi paossa metsässä. Muistetaan rukouksessa Open Doorsin kumppaneita, jotka toimittavat heille hätäapuna riisiä, vaatteita, peitteitä ja muita tarvikkeita.

Ps. 80:4 Jumala, auta meidät ennallemme, anna meidän nähdä kasvojesi valo, niin me pelastumme.

Myanmar 08.02.2021

Rohingya-kristittyihin kohdistuu uhkaa joka taholta. Myanmarissa rohingyat ovat vainottu vähemmistö, ja rohingyat itse vainoavat kristittyjä, jotka ovat jättäneet islamin. Rukoillaan, että Jumala vahvistaa heidän uskoaan ja antaa rohkeutta ja toivoa.

Room. 10:11 Kirjoituksissa sanotaan: ”Yksikään, joka häneen uskoo, ei joudu häpeään.”

Aasia 07.02.2021
Muistetaan edelleen rukouksessa Open Doorsin yhteistyökumppaneita, jotka toimittavat hätäapua ja kouluttavat elannon hankkimiseen kristittyjä, joilta Covid-19-kriisi on vienyt työn. ”Kriisin seuraukset tuntuvat vielä pitkään sen jälkeen, kun kriisi on ohi”, sanoo Open Doors Aasian johtaja. ”Toivomme, että kristityt kautta maailman seisovat rinnallamme ja auttavat vainottua kirkkoa selviämään.”

Hepr. 10:23-24 Pysykäämme horjumatta tunnustuksessa ja toivossa, sillä hän, joka on antanut meille lupauksensa, on luotettava. Pitäkäämme huolta toinen toisestamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin.

Pohjois-Korea 06.02.2021

Pyhä Jumala, pyydämme siunausta ja varjelusta Open Doorsin työlle Kiinassa. Sieltä lähetetään kristillisiä radio-ohjelmia Pohjois-Koreaan, hoivataan Pohjois-Koreasta paenneita turvataloissa ja toimitetaan maan uskoville hätäapua.

Jes. 61:11 Ja niin kuin maa työntää versoa, niin kuin puutarha saa kylvetyn siemenen kasvamaan, niin Herra, minun Jumalani, saa vanhurskauden versomaan, ja ylistys kohoaa kaikkien kansojen kuultavaksi.

Pohjois-Korea 05.02.2021

Rakas Jumala, varjele raamattuopetusta naisille, jotka ovat joutuneet ihmiskaupan uhreina Kiinaan. Lähetä Pyhä Henkesi täyttämään nämä tapaamiset. Anna viisautta ja voimaa elää yksin Sinulle.

1. Joh. 5:14 Me saamme rohkeasti lähestyä Jumalaa uskoen, että hän kuulee meitä, mitä sitten pyydämmekin hänen tahtonsa mukaisesti.

Pohjois-Korea 04.02.2021

Jumala, osoita salaa uskoville kulloinkin oikea aika ja paikka kertoa turvallisesti evankeliumista. Lähetä Pyhä Henkesi ohjaamaan heitä, kun he yrittävät kertoa uskostaan lapsilleen, perheelle tai ystäville.

Sananl. 3:5-6 Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi. Tunne hänet kaikilla teilläsi, niin hän sinun polkusi tasoittaa.

Pohjois-Korea 03.02.2021

Herra, rukoilemme että vahvistat Pohjois-Korean salaisten kristittyjen uskoa. Auta heitä hengellisissä taisteluissa ja rohkaise heitä uskossa. Johdata tielle muita salaa uskovia, joihin he voivat luottaa ja auta toimittamaan heille kristillistä aineistoa salaisia kanavia pitkin.

Joh. 14:13-14 Mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa. Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen.

Pohjois-Korea 02.02.2021

Suljetaan rukoukseen pohjoiskorealaiset, jotka ottavat vastaan evankeliumin naapurimaissa ja palaavat sitten Pohjois-Koreaan. Varjele, Herra, heidän yhteyksiään maanalaiseen kirkkoon ja rohkaise heitä viemään valtakuntaasi omalle kansalleen.

Ps. 142:2,3 Minä korotan ääneni ja etsin apua Herralta. Hänelle minä kannan huoleni, hänelle kerron, mikä minua painaa.

Pohjois-Korea 01.02.2021

Suljetaan rukoukseen Open Doorsin kenttätyöntekijät, jotka auttavat Pohjois-Koreasta paenneita kristittyjä Kiinassa. Työ on vaarallista, sillä Pohjois-Korean agentit yrittävät jäljittää ja tappaa heitä. ”Olen kauhuissani”, myöntää Matthew*. ”Ilman rukouksianne en selviäisi tehtävästä. Jumala vuodattaa meille armoaan teidän rukoustenne vuoksi.”

Jes. 9:3 Ikeen, joka painaa heidän hartioitaan, valjaat, jotka painavat olkapäitä, ja heidän käskijänsä sauvan sinä murskaat, niin kuin murskasit Midianin vallan.

Pohjois-Korea 31.01.2021

Tänä vuonna Pohjois-Korea on 20. kertaa peräkkäin World Watch -listan kärjessä. Rukoillaan, että maassa tapahtuisi hengellinen läpimurto ja että Kristus ilmestyisi mahdollisimman monien pohjoiskorealaisten sydämissä murskaten pahuuden teot.

1. Joh. 3:8 Joka tekee syntiä, on paholaisesta, sillä Paholainen on tehnyt syntiä alusta asti. Juuri sitä varten Jumalan Poika tuli maailmaan, että hän tekisi tyhjäksi Paholaisen teot.

Intia 30.01.2021

Ylistetään Jumalaa siitä, että monet intialaiset tulevat uskoon ihmeparanemisten ja Intian kristityiden rohkean todistuksen vuoksi. Rukoillaan, että tämä saa jatkua ja että yhä useampi löytää Jeesuksen.

Apt. 14:3 Apostolit viipyivät kaupungissa pitkähkön aikaa. He puhuivat rohkeasti, turvaten Herraan, ja Herra vahvisti armonsa sanan tunnusteoin ja ihmein, jotka tapahtuivat heidän kättensä kautta.

Intia 29.01.2021

Perinteisen uskon jättävät, kristityksi kääntyvät intialaiset joutuvat yhteisön ja perheittensä syrjimiksi osavaltioissa, joiden lainsäädäntö kieltää kääntymisen. Varjele, Herra, erityisesti maaseudulla asuvia, jotka ovat aivan yksin. Auta perheitä ja yhteisöjä hyväksymään heidän uusi uskonsa.

2. Tess. 1:6-7 Jumala on oikeudenmukainen: hän antaa teidän ahdistajienne joutua ahdinkoon, mutta ahdistetut – niin teidät kuin meidätkin – hän päästää siitä, kun Herra Jeesus väkevien enkeleittensä kanssa ilmestyy taivaasta.

Iran 28.01.2021

Kiitetään siitä, että iranilaiset ottavat halukkaasti vastaan evankeliumin ja että jo sadattuhannet muslimitaustaiset uskovat seuraavat Kristusta. Monet kääntyneistä kokevat kotonaan vakavaa vainoa. Rukoillaan, että eristyksissä olevat löytävät yhteyden muihin uskoviin tai että he voivat oppia tuntemaan Jumalaa verkkoyhteyksien kautta.

1. Aik. 28:9 Opi tuntemaan isäsi Jumala ja palvele häntä alttiisti ja koko sydämestäsi, sillä Herra tutkii kaikki sydämet ja ymmärtää kaikki ajatukset ja pyrkimykset. Jos etsit häntä, löydät hänet, mutta jos hylkäät hänet, hän hylkää sinut ikiajoiksi.

Äärihindujen puolueet seuraavat ja maalittavat kristittyjä osassa Nepalia. Pyydetään, että Herra levittää suojaavat siipensä heidän ylleen.

Ps. 91:4 Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi

Kuvalähde: Raamattujen jakaminen

Sudan otti viime vuonna merkittäviä askeleita kohti uskonnonvapautta, kun hallitus poisti kuolemanrangaistuksen islamin hylkäämisestä ja sitoutui lopettamaan 30 vuotta voimassa olleen islamilaisen lain. Kiitos, Herra, tästä ihmeellisestä rukousvastauksesta! Rukoillaan, että valtaapitävät jatkavat samaan suuntaan ja että uudistukset toteutuvat arkielämässä.

Ps. 89:2 Minä laulan ja ylistän alati Herran armoa. Minä julistan sinun uskollisuuttasi polvesta polveen.

Kuvalähde: Seitsemänvuotiaan kristityn tytön raiskauksesta 14 vuoden vankeusrangaistus Pakistanissa