Irak 17.12.2022

Teidän tuellanne Open Doors on myöntänyt Irakissa tähän mennessä 276 mikrolainaa. Kiitämme, Herra, uusista yrityksistä ja siitä vakaudesta ja avusta, jota nämä lainat merkitsevät irakilaisille perheille.

Luuk. 6:38 Antakaa, niin teille annetaan. Runsas mitta, tiiviiksi paineltu, ravisteltu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne. Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan.

Irak 15.12.2022

Suljetaan rukoukseen irakilainen Mimi, 12, ja hänen perheensä. He voivat nyt jäädä Irakiin, mutta kristittyjen asema siellä ei ole paranemassa. Heitä syrjitään edelleen, ja vaino on lisääntymässä. Herra, anna Mimille kestävyyttä. Anna hänen perheensä ja pienen kristittyjen yhteisön pysyä edelleen vahvoina.

Tess. 5:23 Itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan ja varjelkoon koko olemuksenne, teidän henkenne, sielunne ja ruumiinne, niin että olette nuhteettomat Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa.

Irak 26.11.2022

Pyhä Jumala, kiitämme työstäsi Irakissa. Sinne on voinut viime aikoina tuoda Raamattuja avoimemmin, ja monet kristityt ovat voineet jäädä maahan vaaroista huolimatta. Anna heidän loistaa evankeliumin valoa ympärilleen.

Jes. 25:1 Herra, sinä olet minun Jumalani! Sinun korkeuttasi laulan, sinun nimeäsi ylistän, sillä sinä toteutit ihmeellisen suunnitelman, kaukaa harkitun, varman ja luotettavan.

Irak 05.11.2022

Liian monet lapset kärsivät eri puolilla maailmaa sodan ja pakolaisuuden tuhoisista seurauksista. Pyhä Jumala, anna sodan runtelemien maiden (kuten Irakin, Syyrian ja Ukrainan) lapsille valoisa, turvallinen ja vakaa tulevaisuus ja uskonnonvapaus.

Ps. 10:12,14 Riennä avuksi, Herra! Jumala, kohota kätesi! Älä unohda avuttomia! Sinä näet kaiken, tuska ja murhe ei jää sinulta huomaamatta, sinä ojennat kätesi. Sinulle köyhä ja orpo uskovat asiansa, sinä annat avun.

Irak 02.11.2022

Mimi, 12, ja hänen perheensä uskoivat joutuvansa lähtemään Irakista. Teidän taloudellisen tukenne ansiosta Open Doorsin paikalliskumppani pystyi kuitenkin antamaan perheelle mikrolainan. Kiitos, Herra, heidän uudesta maatilastaan, jonka turvin he pystyivät jäämään kotimaahansa.

1. Aik. 29:13-14 Nyt me kiitämme sinua, Jumalamme, ja ylistämme nimesi kunniaa. Sillä mikä olen minä, tai mikä on minun kansani? Kuinka me itse pystyisimme antamaan tällaisia lahjoja? Sinulta me olemme kaiken saaneet, sinulta on tullut kaikki, minkä sinulle annamme.

Irak 01.11.2022

Joissakin maissa, kuten Irakissa, kristityistä pyritään pääsemään eroon pakkosiirroilla. Karkotetut lapset joutuvat kasvamaan kaukana kotimaansa kulttuurista. Varjele, Herra, näitä pieniä ja anna heille vakaa, heidän kehitystään edistävä kasvuympäristö.

Ps. 10:17-18 Herra, sinä kuulet, mitä köyhät kaipaavat. Sinä kuuntelet tarkoin, sinä rohkaiset heitä. Sinä hankit oikeuden orvolle ja sorretulle, eikä pelko enää aja ketään pois maasta.

Joissakin maissa, kuten Irakissa, kristityistä pyritään pääsemään eroon pakkosiirroilla. Karkotetut lapset joutuvat kasvamaan kaukana kotimaansa kulttuurista. Varjele, Herra, näitä pieniä ja anna heille vakaa, heidän kehitystään edistävä kasvuympäristö.

Ps. 10:17-18 Herra, sinä kuulet, mitä köyhät kaipaavat. Sinä kuuntelet tarkoin, sinä rohkaiset heitä. Sinä hankit oikeuden orvolle ja sorretulle, eikä pelko enää aja ketään pois maasta.

Irak 17.09.2022

Irakin vuosikymmeniä kestänyt sota on jättänyt syvät jäljet Bagdadin nuorten, erityisesti kristittyjen elämään. Siunaa, Herra, heidän tulevaisuuttaan. Auta selviämään sodan vaikutuksista ja johdata tekemään hyviä päätöksiä. Anna rohkeutta ja voimaa käydä kohti tulevaa.

Jer. 24:11 Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.

Irak 16.09.2022

Kiitos, Herra, siitä, että Irakin kirkko on noussut puolustamaan paitsi kodeistaan lähteneitä Irakin kristittyjä myös jesidipakolaisia ja Irakiin paenneita syyrialaispakolaisia.

Apt. 4:12 Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla.

Irak 15.09.2022

Tuomme, Herra, eteesi irakilaiset, joilla on monenlaisia vaikeuksia sodan ja heikon taloustilanteen vuoksi. Monet kristityt perheet ovat toivottomia, masentuneita ja ahdistuneita. Anna heidän kokea, etteivät he ole yksin ja että heidän käytännön tarpeisiinsa vastataan. Anna heille toivoa ja varmuus siitä, että Sinä olet heidän lähellään.

Ps. 94:17-18 Ellei Herra olisi tullut avukseni, asuisin jo hiljaisuuden maassa. Aina kun olin vähällä kaatua, sinun armosi, Herra, oli minun tukenani.

Irak 14.09.2022

Ylistetään Jumalaa Irakin kirkoissa järjestettävästä koulutuksesta, jossa nuoret johtajat oppivat, miten ohjata ja neuvoa apua tarvitsevia. He opiskelevat psykopatologiaa, traumaterapiaa, ihmissuhteita, perheneuvontaa ja paljon muuta. Kiitämme siitä, että tämä palvelutyö auttaa monia löytämään rauhaa ja vapautta.

Ef. 5:2 Rakkaus ohjatkoon elämäänne, onhan Kristuskin rakastanut meitä ja antanut meidän tähtemme itsensä lahjaksi, hyvältä tuoksuvaksi uhriksi Jumalalle.

Irak 13.09.2022

Open Doorsin kumppanit tukevat naisten komiteoita Irakin kirkoissa. Rukoilemme niiden puolesta. Rukoilemme, että naiset saavat voimaa ja että Irakiin syntyy vahva naisyhteisö.

1. Tess. 5:11 Rohkaiskaa ja vahvistakaa siis toinen toistanne, ja niinhän te teettekin.

Irak 12.09.2022

Niniven tasangolle palattuaan Khalis* avasi paikallisen Open Doors -kumppanin tuella alumiinitehtaan Bartellassa. Suljemme rukoukseen Khalisin perheineen. Siunaa hänen työtään ja anna koko perheen voida hyvin, kun he rakentavat elämäänsä uudelleen.

Sananl. 16:3 Tuo kaikki hankkeesi Herran eteen, niin suunnitelmasi menestyvät.

Irak 11.09.2022

Monilla pakolaisiksi joutuneista on nyt mielenterveysongelmia ja/tai fyysisiä sairauksia. Rukoilemme, että he paranevat täysin, pääsevät tarvittaviin hoitoihin ja saavat elää rauhassa onnellista elämää. Sinä, Herra, voit parantaa kaikki haavat!

Ps. 147:3 Hän parantaa ne, joiden mieli on murtunut, hän sitoo heidän haavansa.

Irak 10.09.2022

Vuonna 2004 ISIS hyökäsi Mosuliin. Monet kristityt pakenivat, mutta nyt he ovat alkaneet palata kotiin. Kiitos Jumalalle Open Doorsin kumppaneista, jotka auttavat paikallisia rakentamaan elämäänsä uudelleen kotikylissään. Rukoilemme näille projekteille siunausta ja menestystä.

Ps. 94:14-15 Herra ei hylkää omiaan, ei hän jätä kansaansa. Oikeus tulee jälleen voimaan, rehellisyys palaa ihmisten sydämiin.

Irak 24.08.2022

Monet Irakin kristityt ovat epävarmoja tulevaisuudesta ja siitä, mikä on parasta heille tai heidän perheilleen. Rukoilemme heille rauhaa ja pyydämme, että he etsivät Jumalan johdatusta ja saavat elää Pyhän Hengen ohjauksessa. Pysyköön kristinusko vahvana Irakissa ja saakoon risti yhteiskunnassa entisen asemansa.

Matt. 16:24-25 Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.

Irak 23.08.2022

Heinä- ja elokuussa seurakunnat järjestävät kesäleirejä tai retriittejä kaikenikäisille. Rukoilemme, että Jeesus haastaa ihmisiä ottamaan Hänet entistäkin vakavammin. Rukoilemme, että nämä tapahtumat rakentavat seurakuntaa ja vahvistavat sen juuria Irakissa.

Sananl. 16:3 Tuo kaikki hankkeesi Herran eteen, niin suunnitelmasi menestyvät.

Irak 24.06.2022

Ponnistelut uuden hallituksen muodostamiseksi lokakuun 2021 parlamenttivaalien jälkeen ovat käynnissä. Poliittisista ja turvallisuutta koskevista haasteista huolimatta on toivoa, että hallitus palvelee Irakin kansaa ja tekee päätöksiä sen etuja ajatellen. Rukoilemme, että se huolehtii myös kristityistä ja muista vähemmistöistä.

Room. 13:7 Antakaa jokaiselle se, mikä hänelle kuuluu: kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli, kenelle pelko, sille pelko, kenelle kunnia, sille kunnia.

Irak 23.06.2022

Herra, kiitämme Open Doorsin paikalliskumppaneista, jotka rakentavat verkostoa tukeakseen kristittyjä ja kristinuskoa Irakissa. Anna heille viisautta ja voimaa edessä oleviin haasteisiin ja anna heidän työnsä tuottaa hedelmää Sinun toivomallasi tavalla.

Joh. 12:26 Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani, ja Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua.

Irak 22.06.2022

Vaikka Irak on julistanut saaneensa ”lopullisen voiton” Isis-järjestöstä, ääriryhmät jatkavat aiemmin vapautettuihin kyliin säännöllisiä hyökkäyksiä: pommi-iskuja, salamurhia ja sieppauksia. Herra, älä anna Isisin saada uutta jalansijaa maassa. Varjele konfliktialueilla asuvia siviilejä.

Ps. 91:14,16 Herra sanoo: ”Minä pelastan hänet, koska hän turvaa minuun. Hän tunnustaa minun nimeäni, siksi suojelen häntä. Minä annan hänelle kyllälti elinpäiviä, hän saa nähdä, että minä autan häntä.”

Irak 21.06.2022

Seksuaalinen väkivalta, ahdistelu ja lapsiavioliitot ovat yleisiä Irakissa. Tällä kaikella on musertava vaikutus monen naisen ja tytön elämään ja tulevaisuuteen. Rukoilemme maahan yhdenvertaisuutta ja ihmisoikeuksien loukkauksien loppumista.

Gal. 3:28 Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.

Irak 30.03.2022

Open Doorsin paikalliskumppanit ovat perustaneet opiston, jossa sekä yksittäisiä henkilöitä että ryhmiä valmennetaan antamaan sielunhoitoa, traumaterapiaa sekä avioliitto- ja perheneuvontaa. Siunaa Herra opistoa ja anna sen työntekijöineen välittää kaikille opiskelijoille toivoa ja uskoa paranemiseen.

Kol. 2:2 Toivon, että he rakkauden yhteen liittäminä saisivat rohkeutta ja saavuttaisivat rikkaimman ja syvimmän tiedon: tulisivat tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen.

Irak 29.03.2022

Jumala, näet kristityt, jotka ovat palanneet Niniven tasangolle jälleenrakentamaan tuhottuja kyliään. Alueen epävakaa turvallisuustilanne, työttömyys ja vaikeat elinolosuhteet luovat pelkoa ja epävarmuutta. Anna Herra paikallisille seurakuntajohtajille viisautta, jotta he osaavat rohkaista kansaa ja uudistaa heidän uskoaan Sinuun.

Job 14:7–9 Vaikka puu kaadetaan, sillä on yhä toivoa: sen kanto työntää versoja, niiden kasvu ei lopu. Vaikka sen juuri vanhenee maassa, vaikka sen tyvi kuolee, jo kostea henkäys saa sen taas työntämään vesaa ja versomaan kuin nuori taimi.

Irak 28.03.2022

Nukkuvat ISIS-solut tekevät edelleen säännöllisesti hyökkäyksiä Kirkukin, Niniven ja Erbilin raja-alueiden kyliin. Suojele Herra voimallasi näillä konfliktialueilla asuvia ja estä ISISiä saamasta aluetta uudelleen hallintaansa.

Ps. 37:28 Herra rakastaa oikeutta. Hän ei hylkää omiaan vaan varjelee heitä iäti, mutta jumalattomien suku sammuu.

Irak 27.03.2022

Tuomme Herra eteesi Open Doorsin paikalliskumppanit, jotka kouluttavat tulevia seurakuntajohtajia eri puolilla Irakia. Ole heidän matkojensa turvana, suojele tapahtumia ja anna koulutuksen vahvistaa omiasi rakentamaan Sinun valtakuntaasi Irakissa.

Jer. 32:41 Minä iloitsen tehdessäni heille hyvää. Minä istutan heidät pysyvästi tähän maahan, sen minä teen koko sydämestäni.

Irak 25.12.2021

Tapaninpäivänä on Open Doors -kolehtipyhä, jolloin kirkkohallituksen osoittama kolehti kerätään Irakin ja Syyrian vainoa ja väkivaltaa kokeneiden kristittyjen auttamiseen osana Toivoa Lähi-itään -hanketta. Rukoillaan Toivon keskuksissa tehtävän traumaterapian, perhetyön, raamatunopetuksen sekä toimeentuloa tukevien projektien puolesta.

1. Tess. 5:16–18 Iloitkaa aina. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Jeesuksen Kristuksen omilta.

Irak 10.12.2021

Irakissa on paljon kristittyjä, jotka eivät ole uskaltaneet kertoa perheenjäsentensä sieppauksista. Yksi heistä on Sana, jonka puolison ja kaksi poikaa Isis-terroristit veivät 2014. Rukoilemme, että mahdollisimman moni näistä tapauksista tulee tietoon ja että Toivon keskusten antama traumaterapia voi auttaa uhreja.

Ps. 130:5 Minä odotan sinua, Herra, odotan sinua koko sielustani ja panen toivoni sinun sanaasi.

Irak 01.12.2021

Rafif (11) ei ollut vielä syntynyt, kun ääri-islamistit tappoivat hänen isänsä. Siksi joulu on tytölle katkeransuloista aikaa. Open Doorsin paikalliskumppaneiden tukemassa kristillisessä koulussa Rafif oppii tuntemaan paremmin Jumalaa, jonka vuoksi hänen isänsä kuoli. Herra, anna Rafifin rakkauden Jeesukseen kasvaa hänen oppiessaan lisää Hänestä.

1. Joh. 3:2 Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on.

Irak 05.11.2021

Taivaallinen Isämme, näet sen tuskan ja toivottomuuden, jossa Isisin erilleen repimien perheiden jäsenet elävät tietämättä, voivatko enää koskaan nähdä toisiaan. Herra, ole heille armollinen hyvyytesi tähden. Anna toivoa. Paranna traumat ja pyyhi pois kauhut ja kaikki häpeä. Tätä rukoilemme Jeesuksen nimessä.

Ps. 54:3-4 Jumala, pelasta minut nimesi tähden, hanki minulle oikeus voimallasi! Jumala, kuule minun rukoukseni, kuuntele tarkoin, mitä minä sanon.

Irak 07.10.2021

Matti* pakotettiin kääntymään islamiin, kun hänen äitinsä vaihtoi uskontoa. Hän kokee elävänsä kuin välitilassa: passin mukaan hän on muslimi, mutta sydämessään kristitty. Hän kaipaa erityisesti avioliittoa ja lapsia, sillä hänen on äärimmäisen vaikea löytää kristittyä puolisoa. Herra, tee hänelle tie sinne missä sitä nyt ei ole näkyvissä.

Ps. 37:5-6 Anna tiesi Herran haltuun, turvaa häneen. Hän pitää sinusta huolen! Hän antaa syyttömyytesi käydä esiin kirkkaana kuin aamun valo. Sinun oikeutesi loistaa kuin keskipäivän aurinko.