”RAKASTIN HÄNTÄ! HÄN RAKASTI MINUA! HÄN OLI SUOJELIJANI.”

Motuma Kemede ja hänen perheensä olivat ainoita kristittyjä Länsi-Etiopiassa sijaitsevassa kylässään. Jatkuvista parjauksista ja uhkauksista huolimatta, Motuma pyrki aina rakkaudellisesti kertomaan muille kyläläisille, ettei hän voisi osallistua heidän animistisiin rituaaleihinsa.

Eräänä yönä elokuussa 2013 Motuman perhe oli nukahtanut sateen ropinaan. Keskellä yötä väkijoukko mursi kodin oven ja kolme miestä tunkeutui sisään, muutaman muun jäädessä ulkopuolelle. ”Puukottakaa hänet!” huusi joku väkijoukosta. Hyökkääjät alkoivat hakata Motumaa, raahasivat hänet ulkopuolelle ja pieksivät häntä kunnes hän ei enää liikkunut.

Pian Motuman murhan jälkeen Open Doorsin tiimi vieraili hänen leskensä Buzen ja heidän lastensa luona. Koko perhe oli murheen murtama, mutta erityisesti heidän poikansa Wasihunin suru oli ylitsekäyvä. Hän nyyhkytti katkerasti ja toisti jatkuvasti: ”Isäni lupasi tuoda minulle paahdettua maissia”.

Vuoden 2017 maaliskuussa OD:n työntekijä kävi uudelleen perheen luona. Alla on selostus hänen käynnistään ja siitä, kuinka avustusten kautta perheen toivo on elpynyt.

“Kun lähestyimme perheen kotia, Länsi-Etiopian maiseman kauneus kosketti minua. Pensaat reunustavat talon tonttia ja kaukana vuoret kohoavat maiseman yläpuolelle. Peltikattoinen mudasta tehty talo on laajan aukean laidalla ja vieressä on puinen aitaus eläimille. Pienten ikkuna-aukkojen suojat olivat kiinni, ja koti näytti kuin torkkuvan aamuauringon paisteessa.

Kun Wasihun huomasi meidät, hän ja hänen nuoremmat sisaruksensa juoksivat luoksemme ja kietoivat kätensä ympärillemme. Ujostelematta Wasihun kuulutti ”Hienoa nähdä teitä!”. Lasten pulinasta Buze ymmärsi meidän saapuneen, ja hän toivotti meidät tervetulleeksi.

Istuimme vaatimattomasti kalustetun kodin ulkopuolella olevalle penkille. Wasihun ja nuoremmat lapset kyllästyivät nopeasti aikuisten keskusteluihin ja menivät takaisin jatkamaan leikkejään. He järjestelivät pieniä kippoja kuvioiksi ja sen jälkeen löivät niitä puunkappaleella, eivätkä hätkähtäneet huvittuneista katseistamme.”

Lounaalla keskustelu siirtyi tuohon kohtalokkaaseen yöhön, jonka Wasihun edelleen muisti kuin eilisen päivän. ”Sinä päivänä satoi. Olimme työskennelleet koko päivän ja tulimme myöhään kotiin. Sinä yönä ihmiset tulivat ja puukottivat hänet.”

Isä oli Wasihunille sankari. ”Isäni osti minulle vaatteita, vei minut kirkkoon ja antoi minun auttaa häntä töissä. Rakastin häntä! Hän rakasti minua! Hän oli suojelijani. Hän auttoi minua, kun jouduin tappeluun naapuruston muiden lasten kanssa.”

Nyt sekä poikuus että orastava miehuus näyttävät kilpailevan 11-vuotiaassa Wasihunissa. Hän  nauttii edelleen leikkimisestä nuorempien sisarustensa kanssa, mutta samaan aikaan hän on vahvasti vastuuntuntoinen eikä halua että kukaan kantaa hänestä huolta.

”Olin täysin shokissa, kun isäni tapettiin silmieni edessä, mutta Jumala lohdutti meitä ja sanoi, että Hän on isä meille jokaiselle” Wasihun selosti ikäistään kypsemmällä vahvuudella. Koulun jälkeen hän auttaa kotitöissä niittämällä heinää ja huolehtimalla eläimistä. Jos aikaa jää, hän pelaa jalkapalloa ystäviensä kanssa.

Hänen siskonsa Bachu ei kuitenkaan ole täysin vakuuttunut Wasihunin pärjäämisestä ja myöhemmin hän uskoutui meille: ”Veljelläni oli hyvin läheinen suhde isään. Hän ei halua näyttää todellisia tunteitaan tai huoliaan, eikä halua että me murehdimme siitä, että hän on välillä surullinen ja masentunut.”

Bachu on kasvanut ja kypsynyt kauniiksi uskovaksi naiseksi:

“isän kuoleman jälkeen Jumala on jatkuvasti vakuuttanut, että Hän rakastaa meitä. Hän lohduttaa meitä, Hän on meidän isämme. Ja Hän näyttää hyvyyttänsä vielä enemmän vainojen keskellä. Aina on oleva ihmisiä, jotka provosoivat meitä, mutta heidän uhkaillessaan, me polvistumme ja rukoilemme Jumalaa antamaan meille kärsivällisyyttä.”

Myöhemmin Buze sanoi: ”Uskoin, että olisin hukassa ilman miestäni. Olin todella huolissani lapsistani, enkä tiennyt miten voisin kasvattaa ja suojella heitä.”

 

Kaiken lisäksi Buze oli kolmannella kuulla raskaana kun Motuma murhattiin. ”Noina murheen ja surun aikoina raskaudestani tuli todella vaikea. En voinut kuvitella, että mitään hyvää seuraisi raskaudestani ja toivoin että se päättyisi. Mutta Jumala suojeli vauvaa ja hän syntyi ilman mitään ongelmia.” Nyt kolmevuotias Chera Sena on auringonpaiste ja täyttää kodin lämmöllä ja naurulla. Hän saa päättäväisesti jokaisen leikkimään kanssaan ja hakee huomiota heittelemällä pikkukiviä ja tanssimalla veljiensä kanssa. Tempuillaan hän saa äidinkin nauramaan iloisesti.

Motuman kuoleman jälkeen OD on auttanut perhettä ostamalla ruokaa, hoitamalla lasten koulumaksut ja tukemalla Buzea tulojen hankkimisessa. Hän pääsi myös osalliseksi leskien avustusohjelman kautta annetusta trauma-avusta. Open Doorsin tiimit ovat käyneet säännöllisesti hänen luonaan. Perheen puolesta käynnistettin kirjekampanja. He ovat saaneet monia kortteja, terveisiä ja rukouksia ympäri maailmaa, ja arvostavat näitä suuresti.

”Teidän läsnäolonne merkitsi minulle enemmän kuin muut asiat. Se sai minut tuntemaan, että minulla on veljiä ja siskoja, jotka välittävät meistä. Toivoni elää koska te tulitte tukemaan meitä. Sillä avulla jonka teiltä sain, pystyin ostamaan lehmän ja ruokkimaan lapsiani juustolla, maidolla ja jogurtilla. Voin nyt myös ostaa ja myydä tuotteita. Jauhan pippureita myytäväksi. Elämä ei olisi onnistunut ilman apuanne. En olisi selvinnyt yhdeksän lapsen kanssa. Haluan todella siunata kaikkia, jotka osoittivat meille hyvyyttään.”