Min-soo* muistaa, kun hän ensimmäisen kerran kuuli Jumalasta pian ensimmäisen Pohjois-Koreasta pakonsa jälkeen. Pako oli vaarallinen ja laiton matka, joka teki hänestä valtion silmissä ’loikkarin’. Hän asui Kiinan vuorilla omistamatta juuri mitään muuta kuin radion.
”En pystynyt nukkumaan yöllä. Räpläsin radiota, kun kuulin Far East Broadcasting Companyn (FEBC:n) ohjelman. Vieläkin muistan pastorin saarnan tuossa ohjelmassa. Se kertoi henkilöstä, joka kompastui vuorella ja putosi jyrkänteeltä. Hän tarttui pudotessaan puun oksaan ja alkoi rukoilla Jumalaa henkensä edestä.
”Tajusin tämän kuvaavan täydellisesti omaa tilannettani. En tiennyt Jumalasta mitään, mutta rukoilin silti Jumalaa joka yö.
Pidätetty mutta turvassa
Pian hänet lähetettiin takaisin Pohjois-Koreaan, mutta hän uskoo, että jo siihen aikaan Jumala suojeli häntä. “Minut oli juuri tuotu Valtion turvallisuuspalvelun vankilaan. Unta odotellessani tunsin kuin sähkövirtauksen. Se tuli alas taivaasta ja kulki kehoni läpi päästä varpaisiin.” Min-soo ajattelee nyt, että Jumalan kosketus suojeli häntä elämän vaikeuksilta vankilakuukauden aikana. “Olen kärsinyt sairaudesta; kehoni ei selviydy nälästä ja stressaavista tilanteista kovin hyvin. Pian pystyin kuitenkin taas turvallisesti pakenemaan Pohjois-Koreasta ja palaamaan Kiinaan.”
Yanbianin kylmät nuudelit
Kun Min-soo palasi Kiinaan, hänen sairautensa palasi. “Menin Pekingiin, koska olin kuullut korealaisten sairaalasta. Halusin sinne hoitoon, mutta en löytänyt sitä. En osannut kieltä enkä tiennyt, minne mennä. Yritin kysyä taksikuskeilta, mutta kukaan pysäyttämistäni 20 kuljettajasta ei tiennyt sairaalan olemassaolosta.”
Min-soo päätti yrittää hakea apua Etelä-Korean suurlähetystöstä, mutta siellä oli kiinalaisia vartijoita ja riski oli liian suuri.
“Sitten näin korealaisen kyltin, jossa luki ”kylmiä Yanbianin nuudeleita’. Ehkä voisin puhua siellä jonkun kanssa. Menin sisään. Omistaja katsoi kerran kerjäläismäistä ulkomuotoani eikä puhunut minulle. Yritin avata keskustelun tilaamalla nuudeleita. Syödessäni selitin, että olin tullut Pohjois-Koreasta ja tullut Pekingiin etsimään korealaista sairaalaa, mutten löytänyt sitä. Omistaja kertoi, että naapurustossa oli kirkko, jossa korealaiset kokoontuivat palvelemaan Jumalaa. Ehkä löytäisin apua sieltä. Kiinaksi kirjoitetun osoitelapun kanssa pysäytin uuden taksin.”
Epätoivoinen rukous
Min-soo saapui kirkolle, mutta sitä ympäröivät korkeat aidat ja piikkilanka. Jälleen paikalla oli poliisivartio vahtimassa porttia. Hän kertoo: “Olin laittanut kaikkeni siihen, että saisin lipun Pekingiin. Olin tieni päässä. Kehoani särki sairauteni vuoksi. Luulin, että kuolisin.”
“Polvistuin ja rukoilin: ’Jumala, pelasta minut. Olen vasta 26-vuotias ja haluan elää.’ Asetuin pitkäkseni sinne aidan ulkopuolelle ajatellen, etten koskaan enää näkisi auringonnousua.”
Mutta Min-soo oli väärässä.
“Silmäni avautuivat jälleen. Jumala oli lähettänyt jonkun auttamaan. Tämä henkilö päästi minut kirkkoon asumaan.”
Halu tietää lisää
Min-soo sai sairautensa hoidettua ja kirkko piti hänestä huolta. Jumala oli vastannut.
”Koin suurta tarvetta oppia enemmän Jumalasta ja totuudesta. Peking opetti, mitä tarkoittaa, kun ihminen kuolee. Toki tulin pelastetuksi kuolemalta. Mietin silti, mitä tarkoitusta varten elän.”
Jotkut seurakuntalaiset kertoivat, että ellei Min-soo uskoisi Jeesukseen, hän joutuisi kuolemansa jälkeen helvettiin.
”Vastaukseksi tuhahdin itsekseni. Olinhan jo kokenut maanpäällisen helvetin. Kuolemanjälkeinen helvetti tuntuisi samalta.”
Min-soon totuuden etsintä toi hänet lopulta erääseen Open Doorsin turvataloon. ”Luimme päivän aikana yhdessä Raamattua. Filippiläiskirjettä lukiessamme pohdin vankina olevan kirjoittajan, Paavalin, asennetta. Kiinalaisen ja pohjoiskorealaisen vankilan kokeneena tiesin, mitä vankina oleminen on.”
”Paavali kehotti kirjeessään ulkopuolella olevia uskovia iloitsemaan. Lukiessani pohdin, mikä ihmisen sisällä voi pitää uskon ja ilon niin vahvana. Jos oli olemassa Jumala, joka saattoi antaa ihmiselle tyyneyden ja ilon, halusin itsekin tavata tämän Jumalan.”
Min-soo viipyi turvatalossa lopulta kolme ja puoli vuotta.
”Jotta oppisin tuntemaan Jumalan paremmin, luin Raamattua alusta loppuun kahdeksan tuntia päivässä. Heräsin aamuisin neljältä rukoilemaan Jumalaa usean tunnin ajaksi. Noiden kolmen ja puolen vuoden aikana luin Raamatun yli 100 kertaa ja opin ulkoa 2000 jaetta.”
Kuulostaa siltä kuin Min-soo olisi suuri uskon mies. Kuitenkin hän kamppaili pitkään uskon kanssa.
”Aluksi ajattelin, että Raamatussa oli ovelasti kirjoitettuja valheita, kuten että Jumala loi maailman sanoilla. Jeesus käveli meren päällä. Muutama leivän- ja kalanpala ruokki 5000 ihmistä. Jeesus nousi kuolleista. En pystynyt järjen tasolla uskomaan asioita, jotka luin.” Vähitellen tämä muuttui. ”Ennen kuin aikani turvatalossa päättyi, Pyhä Henki varusti minut uskolla. Efesolaiskirjeessä (2:8) sanotaan, että usko ei tule meistä, vaan se on lahja Jumalalta. Pyhä Henki tuli minuun ja salli minun omistaa uskon.”
Elämää turvatalossa
Hänen kuvauksensa perusteella voisi luulla, että turvatalo on pyhä paikka, täynnä rauhaa, rukoilevia ja Raamattua lukevia asukkaita. Todellisuus on haastavampi: Min-soo kertoo, että asukkaat joutuvat usein tappeluihin. Pohjoiskorealaisilla pakolaisilla voi olla karkea luonne.
“Samassa huoneessa asui 5-6 miestä ja jouduimme joskus verisiin tappeluihin. Jälkeenpäin luimme Raamattua ja kaduimme, ettemme rakastaneet veljiämme tarpeeksi. Sillä tavalla meitä pehmitettiin.”
“Taisin hakata luokan nuorimman jäsenen aika pahasti. Vieläkin se kaduttaa. Yksi kavereista oli harrastanut taekwondoa Pohjois-Koreassa ja pystyi puolustautumaan varsin hyvin.” Nauraen Min-soo sanoo: ”Me emme tapelleet.”
On luonnollista, että osa pakenemisen, ehkä vankilan ja kidutuksenkin traumasta, purkautuu aggressioina. Lisäksi on jatkuva uhka siitä, että heidät huomattaisiin ja lähetettäisiin takaisin Pohjois-Koreaan. Kiinan viranomaiset tekevät yhteistyötä Pohjois-Korean kanssa ’loikkarien’ palauttamiseksi.
”Uskon, että Jumala suojeli ja armahti meitä. Vältyimme pidätyksiltä kolmen vuoden aikana.”
Yleisesti Min-soon mielestä Open Doorsin turvatalossa yhdessä asuminen oli heille ja heidän kutsumuksensa kehittymiselle hyväksi.
“Viisi meistä opiskeli samassa huoneessa. Kaikista paitsi yhdestä tuli pastoreita.”
Turvataloissa tehdään tärkeää työtä
Min-soon mielestä Open Doorsin tarjoamat turvatalot Kiinassa ovat todella tärkeitä kahdella tavalla.
“Ensinnäkin, kun aluksi tulin turvataloon, tarvitsin ensisijaisesti asuinpaikan, vaikka halusinkin tietää Jumalasta ja uskosta. Koska Kiinassa on paljon pohjoiskorealaisia vaeltamassa tälläkin hetkellä, tarvitaan varmasti tällaisia turvapaikkoja.”
“Toinen tärkeä asia on, että monet sadoista pakolaisista, jotka työskentelevät eteläkorealaisissa palvelutehtävissä, on koulutettu tällaisissa turvataloissa.” Min-soo on yksi heistä. Hän asuu nyt Etelä-Koreassa ja työskentelee pastorina. “Katsoessani ympärilleni arvelen, että nämä ihmiset valmistuvat Pohjois-Korean tulevan kirkon johtajiksi.”
Näky Jumalalta
Min-soon turvataloajan loppuvaiheilla Jumala antoi hänelle näyn kirkosta Pohjois-Koreassa.
“Näyssä kehoni kohosi ja ilmestyi Pohjois-Koreassa sijaitsevan taloni luo. Talon edessä oli niin leveä viiniköynnös, että 30-40 miestä kädet levitettyinäkään ei ylettynyt yhtä leveälle. Viiniköynnös oli puhkonut pilvet ja peittänyt koko Korean niemimaan. Siinä roikkui hyvin isoja rypäleitä. Mikä tahansa rypäle oli minulle liian iso kannettavaksi.”
“Kun näin tämän näyn, olin varma, että Jumalalla oli suunnitelma pelastaa pohjois-korealaisten sielut. Päätin omistaa elämäni Pohjois-Korean missiolle.”
Ensin Min-soo halusi palata Pohjois-Koreaan viedäkseen sinne evankeliumia. Monien ongelmien estäessä paluun kävi selväksi, että tämä ei ollut Jumalan suunnitelma häntä varten.
“Olen silti kuullut monia kertomuksia veljistä ja siskoista, joita Pyhän Hengen koskettamina kutsutaan Pohjois-Koreaan levittämään sanaa. Olen surullinen siitä, etten voi viedä sanaa itse.” Sen sijaan Min-soo koki Jumalan kutsuvan häntä pastoriksi Etelä-Koreaan ja valmistavan häntä siihen päivään, kun Koreat jälleen olisivat yhdistyneet.
Min-soo sanoo: “Uskon Jumalan kutsuvan kaikkia eri tavoin, oman suunnitelmansa mukaan. Hän tarvitsee niitä, jotka vievät evankeliumia Pohjois-Koreaan. Samoin hän tarvitsee ihmisiä, jotka menevät Etelä-Koreaan, oppivat siellä asioita molemmista kulttuureista ja Koreoiden yhdistymisen aikoihin toimivat välittäjinä. Näyssäni Jumala lähetti minut pois Pohjois-Koreasta tätä jälkimmäistä tehtävää varten.”
Paluu radioon
Min-soo on myös ottanut palvelutehtävän mediassa, joka ensimmäisenä kertoi hänelle Jumalasta.
“Valmistelen nyt radioon (FEBC) kahdeksaa 15-minuuttista luentoa.” Häntä on pyydetty myös keskustelemaan Raamatusta joihinkin muihin ohjelmiin, jotka lähetetään Etelä-Koreasta Pohjois-Koreaan.”Radiotyö on erittäin tärkeää,” Min-soo sanoo. “Raamattujen ja uskoon liittyvien koulutuksellisten materiaalien lähettäminen on oma lajinsa, jossa on suuret riskit. Radiotyössä samanlaista riskiä ei ole. Kaikki mitä tarvitaan, on pieni radio. Pohjoiskorealaiset pystyvät heti löytämään ohjelmat ja ottamaan ne vastaan.”
“Voimme levittää Jumalan sanaa ohjelmien avulla. Kun sanoma on oikea, meillä on laajat mahdollisuudet evankelioida jokainen Pohjois-Korean kansalainen.” Open Doors kumppaneineen (esim. FEBC) tukee tällaista työtä.
”Rukoilettehan”
Min-soo pyytää, että rukoilisimme jatkuvasti Pohjois-Korean puolesta.
“Rukoilkaa, että Kim Jong-Unin hallitus eräänä päivänä ymmärtäisi, mikä olisi Pohjois-Korealle parasta. Että he luopuisivat ydinaseista ja tarjoaisivat kansalle riittävästi ruokaa ja resursseja.”
“Rukoilkaa Pohjois-Korean piileskelevien kristittyjen puolesta. Rukoilettehan, että he saisivat oikeuden palvella Jumalaa. Erityisesti rukoilkaa, että Jumala Pyhän Henkensä kautta vahvistaisi heitä, laittaisi kätensä heidän päälleen, jotta he vainojen keskellä pysyisivät uskossa ja jäisivät henkiin.”
“Rukoilkaa myös lisää auttavia käsiä maanalaisten kristittyjen keskuuteen, että he voisivat kirkastaa uskon perusteita koulutusmateriaalin ja median kautta.”
“Vielä rukoilkaa, että Pohjois-Korean ja Kiinan kirkot sekä lähetysorganisaatiot auttaisivat taloudellisissa vaikeuksissa olevia Pohjois-Korean uskovia.”
”Olen kiitollinen, että kumppanimme tukevat meitä”
Min-soota rohkaisee suuresti se, että veljet ja sisaret eri puolilta maailmaa tukevat Pohjois-Korean kirkkoa.
“Uskontieni alkutaipaleella tunsin eläväni yksin. Olen tuntenut siitä myös kaunaa. Kun myöhemmin katsoin taakseni, huomasin, etteivät maanalaiset kristityt Pohjois-Koreassa eläneet tai taistelleet yksin. Oivalsin, että on Open Doors, ja joka puolella maailmaa on ihmisiä, jotka rukoilevat vainottujen ja eristettyjen uskovien puolesta. Sain voimaa sen tajuamisesta ja siitä, että ihmiset tarjoavat sekä hengellistä että aineellista apua, jotta voisimme voittaa.”
“Olen Jumalalle kiitollinen, että rukoustenne kautta saamme pitää uskomme ja kulkea Jumalan polkua vainon keskellä. Olen kiitollinen, että kumppanimme seisovat tukenamme.”
Kristittyjä on jopa Valtion turvallisuuspalvelun viranomaisissa
Pyysimme Min-soolta tarinoita uskovista Pohjois-Koreassa. Tässä on yksi niistä:
“Eräs pohjois-korealainen pakolaispastori (naishenkilö) pidätettiin ja lähetettiin Kiinasta takaisin Pohjois-Koreaan. Pohjoiskorealaisessa vankilassa hän kohtasi Jumalaan uskovan vankilan virkamiehen. Pastori oli tarkoitus lähettää poliittiselle vankileirille. Virkailija sanoi hänelle: ”Vaikutat Jumalaan uskovalta’ ja onnistui saamaan hänet ulos vankilasta.”
“Kun pastori onnistui pääsemään kotiin, hän oli niin kiitollinen tälle virkailijalle, että paketoi ruokaa ja vieraili tämän kotona, sattumoisin tämän syntymäpäivänä. Virkamiehen vaimo sanoi: ”Meillä ei ollutkaan yhtään riisiä, jolla olisimme juhlistaneet hänen syntymäpäiväänsä, mutta Jumala lähetti sinut luoksemme.’ Pastori kiitti ja rukoili.”
“Olen kuullut tämän kaltaisia kertomuksia, joten tiedän, että siellä on kristittyjä, jopa valtion turvallisuuspalvelun virkamiehissä. Jumala tekee työtään heidän kauttaan.”
Ihmeen kautta vapautettu
Min-soo kertoi meille tarinan myös toisesta perheestä: “Perhe oli turvatalon kaltaisessa paikassa, kunnes heidät vangittiin ja lähetettiin takaisin Pohjois-Koreaan. Siellä tiedettiin, että perhe oli opiskellut Raamattua kiinalaisten lähetystyöntekijöiden kanssa.”
“Perhe joutui Pohjois-Koreassa oikeuteen. Prosessin aikana heiltä kysyttiin paljon siitä, mitä he uskoivat, miten he opiskelivat, mitä ajattelivat Jeesuksesta jne. Tuomarien edessä he todistivat Jumalasta ja Raamatusta. Heidät vapautettiin kuin ihmeen kaupalla ja he onnistuivat myös pääsemään Etelä-Koreaan. On hämmästyttävää, että tällaista voi tapahtua.”
Rangaistu ”sosialistisen paratiisin” pilkkaamisesta
Kysyimme Min-soolta myös, millaista oli elää Pohjois-Koreassa.
“Propagandaa levitetään paljon. Levittäjiä käy autoilla joka kaupungissa kuuluttamassa erilaisia ”taisteluja’, joita meidän täytyy taistella. Kerran he soittivat laulun, jossa sanottiin: ”Sosialismi on paratiisi’. Tämä tapahtui ”riisinkylvämistaistelun’ aikana. Työskentelin erään saman kaupungin naisen vieressä. Hän kuunteli sanoja ja väänsi ne muotoon ”Sosialistinen paratiisi on koirankoppi’. Kuulosti siltä, kuin hän olisi pilkannut sosialistisen paratiisin ajatusta.”
“Ehkä joku hänen lähellään kuuli sanat ja raportoi valtiolle. Tuloksena yksittäisestä kommentista hänet raahattiin Valtion turvallisuuspalveluun. Hän kuulemma kärsi siellä kovasti.”
Min-soo kertoi toisenkin samanlaisen kertomuksen henkilöstä, joka sanoi: “Ainoa möhömahainen henkilö Pohjois-Koreassa on Kim Jong-Il.” Min-soo sanoo: “En tiedä, kuinka valtio sai tietää tästä kommentista. Henkilö raahattiin kuulusteluihin. Jos kommentti olisi ollut yhtään radikaalimpi, hänet olisi lähetetty poliittiseen vankilaan. Ehkä rikosta ei pidetty aivan niin vakavana, joten hän joutui vain kovalle työleirille kuudeksi kuukaudeksi.”
*nimi muutettu turvallisuussyistä
