Irak 08.11.2019

Yli 1500 perhettä karkotettiin vuonna 2014 Tell Kayfin kaupungista. Rukoillaan sinne palanneiden 50 kristityn perheen puolesta. Heiltä puuttuvat peruspalvelut ja alueen sotilaallinen jännitys aiheuttaa pelkoa. Pyydetään heille siunausta ja varjelusta.

Ps. 91:4 Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi.

Irak 07.11.2019

Shiiamuslimijoukot hallitsevat edelleen monia Niniven tasangon kaupunkeja eivätkä kristityt uskalla palata kotiin. Pyydetään Herraa palauttamaan Isisin valtaamien alueiden vakaus niin, että pakolaiset voivat palata ja aloittaa elämänsä uudelleen.

Ps. 107:4-7 Jotkut heistä harhailivat aavikolla eivätkä löytäneet kaupunkia, johon asettua asumaan. Heitä vaivasi jano ja nälkä, he olivat nääntymäisillään. Mutta hädässään he huusivat avuksi Herraa, ja Herra päästi heidät ahdingosta. Hän osoitti heille tien, ja niin he löysivät kaupungin, jossa asua.

Tšad 24.10.2019

Ousmane kääntyi kristityksi huhtikuussa 2017 paikalliskirkon evankelioimiskampanjan jälkeen. Nyt suku uhkailee häntä jatkuvasti. Rukoillaan, että Ousmane pysyy uskossaan ja että myös vaimo ja perhe tunnustavat Kristuksen.

Ps. 119:42 Sinun sanaasi minä turvaan, sen avulla pystyn vastaamaan pilkkaajille.

Nigeria 23.10.2019

Esther oli yli kolme vuotta Boko Haramin vankina. Hän pakeni, mutta perhe torjuu hänet ja Rebecca-tyttären. OD auttoi häntä terapiaan ja kevään kirjekampanja rohkaisi häntä. Kiitetään Jeesusta Estherin saamasta tuesta ja rukoillaan, että perhe hyväksyy hänet ja lapsen.

Ps. 139:5, 12 Sinä suojaat minua edestä ja takaa, sinä lasket kätesi minun päälleni. – – sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo.

Itä-Afrikka 19.10.2019
Eliwat* kuuli Jeesuksesta opettajalta ja ulkomailla asuvalta tuttavaltaan. Hän kääntyi, mutta perhe painostaa palaamaan islamiin. Rukoillaan, että Herran armo tekee työtä hänessä ja että Eliwat saa tuntea Hänen olevan lähellä.

Ps. 35:9 Mutta minä saan riemuita Herrasta, iloita hänen avustaan.

Bhutan 14.10.2019

Bida*, 50-vuotias perheenäiti, on yksi monista OD:n lukutaito-opetukseen osallistuneista. Hän lukee nyt itse Raamattua ja kertoo siitä myydessään torilla vihanneksia. Kiitetään Herraa koulutuksesta ja pyydetään sille siunausta myös jatkossa!

Ps. 119:15-16 Minä tutkistelen sinun säädöksiäsi, pidän katseeni sinun polullasi. Sinun käskysi ovat iloni, sinun sanaasi minä en unohda.

Myanmar 13.10.2019

Monsuunikausi vaikeuttaa matkustamista ja pääsyä koulutuksiin, kun kapeilla teillä on vaarallisia tulvia ja maanvyöryjä. Rukoillaan, että Herra varjelee kulkijoita ja vahvistaa heitä uskossa, niin että he voivat juurtua yhä vahvemmin Häneen.

Ps. 23:4 Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani.

Intia 11.10.2019

Lokakuussa on kaksi tärkeää hindufestivaalia – Dussehra ja Diwali. Rukoillaan, ettei kristittyjä pakoteta osallistumaan hindujen rituaaleihin ja että heille ei tapahdu mitään ikävää.

Ps. 29:11 Herra antaa voiman kansalleen, rauhalla hän kansaansa siunaa.

OD:n yhteistyökumppanit järjestävät lokakuussa eri puolilla Intiaa seminaareja, joissa koulutetaan uskovia varautumaan vainoon. Rukoillaan, että ne sujuvat turvallisesti ja antavat sitä tietoa ja rohkaisua, jota osanottajat tarvitsevat.

Ps. 27:1, 5 Herra on minun valoni ja apuni, ketä minä pelkäisin? Herra on minun elämäni turv a, ketä siis säikkyisin? – – Kun vaara uhkaa, hän ottaa minut majaansa. Hän antaa minulle suojan teltassaan, nostaa minut turvaan kalliolle.

Jemen 26.09.2019

Rukoillaan maassa raivoavan “unohdetun sodan” puolesta. Rukoillaan, että lääkkeiden ja muun humanitaarisen avun saarto lakkaa ja että kaikki saisivat ruokaa ja puhdasta vettä. Herra, armahda Jemeniä.

Ps. 33:22 Herra, tue meitä uskollisesti, kun me panemme toivomme sinuun.

Nigeria 23.09.2019

Fulanitaistelijat ovat tappaneet tänä vuonna yli 350 kristittyä, eikä hallitus näytä voivan asialle mitään. Rukoillaan, että kirkko tekee kaikkensa ja kansainvälinen yhteisö edelleen painostaa Nigerian hallitusta siviilien suojelemiseksi.

Ps. 94:14-15 Herra ei hylkää omiaan, ei hän jätä kansaansa. Oikeus tulee jälleen voimaan, rehellisyys palaa ihmisten sydämiin.

Lähi-itä 19.09.2019
OD kohtaa paljon vakavasti traumatisoituneita sisaria ja veljiä, joiden uskoa koetut kauheudet koettelevat. Herra, osoita heille, että Sinä olet lähellä! Anna uhrien auttajille viisautta, ymmärrystä ja inhimillistä lämpöä.

Ps. 34:19 Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli.

Laos 16.09.2019

Sua* tovereineen käy Pohjois- ja Keski-Laosin pienissä seurakunnissa rohkaisemassa uskovia, joita viranomaiset kohtelevat mielivaltaisesti. Rukoillaan, että syrjäseutujen kristityt eivät luovuta vaan pysyvät yhteisöissään maan suolana.

Ps. 130:7 Pane toivosi Herraan! Hänen armonsa on runsas, hän voi sinut lunastaa.

Nepal 12.09.2019

Suljetaan rukoukseen kolme länsinepalilaista, jotka pidätettiin heidän rukoiltuaan riivaajan valtaaman tytön puolesta. Joku kuvasi rukouksen, ja kyläläiset ilmiantoivat heidät poliisille.

Ps. 119:41 Herra, osoita minulle uskollisuutesi, auta minua, tee lupauksesi mukaan!

Intia 11.09.2019

OD auttoi Shardaa* perustamaan ompelimon. Sharda koulutti työhön ryhmän naisia, hankki tilauksia ja loi muitakin hankkeita. Nyt kaikki ryhmäläiset saavat tuloa. Kiitetään Jumalaa tällaisista projekteista ja rukoillaan niille siunausta.

Ps. 115:13 Herra siunaa niitä, jotka häntä palvelevat, niin pieniä kuin suuria.

Intia 09.09.2019

Leskeksi jäänyt Maya* asuu tyttärensä luona ja johtaa sunnuntaimessuja erään uskovan kotona. Ääriryhmä uhkaa tappaa hänen ainoan poikansa, ellei hän lähde. Rukoillaan, että Jumala varjelee heidät kaikki ja että Mayan rohkeus vaikuttaa terroristeihin.

Ps. 92:9-10 Sinä, Herra, olet iäti Korkein. Sinun vihollisesi sortuvat, sinun vihollisesi sortuvat, Herra, kaikki väärintekijät joutuvat hajalle.

Malesia 06.09.2019

Siepatun pastori Raymond Kohin perhe julkaisi kirjan katoamiseen johtaneista tapahtumista. Yleisön pitää tietää, että niin voi käydä kaikille, uskonnosta ja rodusta riippumatta. Rukoillaan, että Raymond Koh ja Amri Che Mat sekä Joshua ja Ruth Hilmy vapautuvat.

Ps.130:5 Minä odotan sinua, Herra, odotan sinua koko sielustani ja panen toivoni sinun sanaasi.

Myanmar 24.08.2019

Rukoillaan Myanmariin rauhaa. Pyydetään Jumalan apua, että hallituksen ja eri kapinallisryhmien välille syntyisi sovinto.

Ps. 71:20 Sinä olet antanut vaikeita vuosia ja monia ahdistuksen aikoja, mutta yhä uudelleen sinä virvoitat minut, syvyyksistä sinä minut nostat.

Filippiinit 22.08.2019

Sunnuntaina 27.1. Jolon saarella räjähti kaksi pommia aamumessun aikaan. Rukoillaan, että Herra parantaa iskusta selvinneiden syvät haavat. Moni heistä menetti äidin, sisaruksen tai ystävän.

Ps. 62:6 Hiljene, sieluni, Jumalan edessä! Hän antaa minulle toivon.

Vietnam 20.08.2019

Perhe ja kyläläiset ajoivat kristityksi kääntyneet Tranin* (18) ja Chaun* (16) sekä heidän 7 kk ikäisen vauvansa telttaan keskelle metsää, kun he eivät luopuneet uskostaan. Rukoillaan, että heidän uskonsa ei horju ja että Herra antaa heille kaiken tarpeellisen.

Ps. 56:5 Sinun sanaasi, Jumala, minä ylistän, sinuun minä luotan, en pelkää mitään. Mitä voi minulle kukaan kuolevainen?

Marokko 04.08.2019

Suljetaan rukouksiin eräässä syrjäisessä pikkukaupungissa asuva Amina*, joka etsii tietä Kristuksen luo. Pyydetään, että Herra osoittaa hänelle tien.

Ps. 25:4 Herra, osoita minulle tiesi, opeta minua kulkemaan polkujasi.

Irak 02.08.2019

Bagdadin kristityt tarvitsevat esirukousta pysyäkseen vahvoina uskossa. Puolisotilaalliset joukot aiheuttavat edelleen pelkoa ja turvattomuutta. Rukoillaan kaikkien bagdadilaisten puolesta ja pyydetään heille turvaa Jumalassa.

Ps. 130:7 Pane toivosi Herraan. Hänen armonsa on runsas, hän voi sinut lunastaa.

Etiopia 27.07.2019

Suljetaan rukoukseen Berhane*, joka kääntyi luonnonuskonnosta kristityksi ja toimii nyt evankelistana paikoissa, joihin kukaan muu ei uskalla mennä. Rukoillaan, että Herra on hänen paimenensa ja johdattaa hänen avukseen uusia kristittyjä palvelutyöhön.

Ps. 105:4 Turvautukaa Herraan ja hänen voimaansa, etsikää aina hänen kasvojaan.

Filippiinit 23.07.2019

Rukoillaan, että Etelä-Filippiinien kristityt saavat Jumalalta rohkeutta kertoa avoimesti uskostaan ja Kristuksesta ja toimia tällä tavoin Kristuksen lähettiläinä ja hänen siunauksensa kanavana.

Ps. 5:9 Herra, johdata minua tahtosi tietä, tasoita minulle polku vihamiesteni nähden!

Filippiinit 22.07.2019

Jokapäiväinen sieppausten ja väkivallan uhka aiheuttaa pelkoa ja on ajanut osan kristityistä pakoon eräästä Etelä-Filippiinien kaupungista. Rukoillaan tämän kaupungin rauhoittumisen puolesta.

Ps. 9:10 Herra on sorrettujen turva, hän on suoja ahdingon aikana.

Intia 17.07.2019

Open Doorsin heinäkuun seminaareissa annetaan raamattuopetusta ja evästetään vainon varalta opettaen mm. laillisia perusoikeuksia. Rukoillaan, että koulutukset ja maailman kristittyjen rukoustuki vahvistaisivat intialaisia veljiä ja sisaria.

Ps. 66:12 Sinä olet antanut vihollisten ajaa ylitsemme, me olemme joutuneet tuleen ja veteen, mutta sinä olet avannut meille jälleen tien.

Malesia 15.07.2019

Kristitty pastori Raymond Koh ja shiiamuslimi Amri Che Mat ovat edelleen kateissa, ja valtio on sekaantunut kumpaankin sieppaukseen. Jatketaan rukousta heidän puolestaan. Rukoillaan, että totuus ja oikeus voittavat.

Ps. 116:15 Kallis on Herran silmissä hänen uskollistensa henki.

Brunei 14.07.2019

Brunein sulttaani täyttää tänään 73 vuotta. Hän on maan kuningas ja pää-, puolustus- ja valtiovarainministeri ja tehnyt monarkiasta malaiji- ja muslimikulttuurin vaalijan. Rukoillaan, että Jumala tekisi työtään hänessä ja siunaisi kansaa hänen kauttaan.

Ps. 72:1 Jumala, neuvo kuninkaalle lakisi, opeta oikeamielisyys hallitsijalle!

Bangladesh 13.07.2019

Rukoillaan, että OD:n heinäkuussa järjestämät Lay Leadership ja Standing Strong -seminaarit tarjoavat eri puolilta maata tuleville osallistujille paitsi tietoa ja oppia, myös mahdollisuuden verkostoitua ja ylistää Jumalan yhdessä.

Ps. 62:9 Luottakaa aina Jumalaan, tuokaa hänen eteensä kaikki mikä sydäntänne painaa! Jumala on turvamme.

Kiina 12.07.2019

Kiihkeästi odotettu Uuden testamentin käännös valmistuu pian, samoin lukutaidottomille tarkoitettu äänite kolmella kiinan murteella. Myös VT on jo pitkällä. Rukoillaan Herran runsasta siunausta kaikelle Kiinan raamattutyölle

Ps. 119:89 Herra, sinun sanasi on ikuinen. Sen luja perusta on taivaassa.