Narilla on ystävälliset silmät ja hartioille ulottuvat, kihartuvat hiukset. Meillä ei ole yhteistä kieltä, mutta Narin lempeä olemus ja pehmeä ääni saa meidät heti tuntemaan olomme kotoisaksi. Nari opastaa meidät paikoillemme: hänen Hannah-äitinsä istuu sängylle ja me muut istumme tyypilliseen korealaiseen tapaan lattialla. Sitten Nari menee keittiöön valmistelemaan yltäkylläiset tarjoilut: teen, keksit ja hedelmiä.
Me, Open Doorsin työntekijät Koreasta ja muista maista, olemme täällä kuullaksemme Narin ja Hannahin elämäntarinat. Käy pian ilmi, että Hannahin äiti – Narin isoäiti – oli hyvin tärkeä heidän molempien elämissään. Kutsumme isoäitiä nimellä ”Eun Jung’, mikä tarkoittaa ”armoa ja kiintymystä’. Nimi kuvaa hyvin tätä naista, joka joutui piilottelemaan uskoaan, mutta jonka rukoukset kantavat hedelmää vielä tänäkin päivänä. Hän ei nähnyt elinaikanaan päivää, jona olisi voinut vapaasti ylistää Herraa. Hänen tyttärensä, lapsenlapsensa ja lapsenlapsenlapsensa asuvat nyt Etelä-Koreassa, ja heillä on mahdollisuus seurata Jeesusta vapaasti. Tämä oli Eun Jungin hartain rukous.
Nari kertoo:
– Joka ilta isoäitini peseytyi ja puki päälleen sievän hanbok-pukunsa. Sitten hän meni rukoilemaan huoneeseensa tai takapihalle, missä kukaan ei voinut nähdä häntä. Kuulin hänen toistavan sanoja ’Herra, Herra!’. Olin kuullut kristinuskosta vain koulussa, jossa opettajat kertoivat sen olevan meille pahaksi. Isoäitini tiesi, että jos meille lapsille kertoisi uskonasioista, voisimme joutua vaaraan. Hän ei koskaan puhunut uskostaan avoimesti mutta rukoili varmaankin paljon puolestamme. Hän mainitsi joskus kymmenen käskyä ja jakeita Sananlaskuista, mutta ymmärsin näiden olevan Raamatusta vasta monia vuosia myöhemmin, kun menin kirkkoon Kiinassa.
”Järjestän sinulle hyvät oltavat’
Nari ja hänen pikkusiskonsa Ki pakenivat Kiinaan. Koreassa oli nälänhätä, eivätkä he saaneet välillä mitään syötävää 10 päivään. He suunnittelivat menevänsä pyytämään apua isänsä sukulaisilta, jotka asuivat Kiinassa. He löysivät pohjoiskorealaisen naisen, joka lupasi viedä heidät maiden välisen rajajoen yli ja auttaa heitä löytämään sukulaisensa. Yö, jolloin Nari ja Ki lähtivät pakomatkalle, oli pimeä ja sateinen. He pelkäsivät kiinni jäämistä ja pidätetyksi joutumista. Salakuljettaja oli tehnyt jonkinlaisen sopimuksen rajavartijoiden kanssa. Kun naiset saapuivat Tumen-joen rannalle, vartijat antoivat merkin, että he voisivat ylittää joen. Satoi aivan kaatamalla. Salakuljettaja otti Narin ja Kin käsistä tiukasti kiinni ja he kävelivät joen poikki. Vesi ylsi vyötäröön asti.
“Myöhemmin saimme kuulla, että meidät oli myyty yhteensä noin 2000 dollarin hintaan.”
Nari ja hänen siskonsa jäivät asumaan erään kiinalaisen perheen luo. Perheen tytär kävi korealaista koulua ja puhui koreaa sujuvasti. Nari kertoo:
– Hän sanoi, että hän järjestäisi meille hyvät oltavat. Pian nainen, joka oli auttanut meidät pois Pohjois-Koreasta, katosi. Emme voineet enää luottaa kehenkään muuhun kuin perheen tyttäreen. Varhain eräänä aamuna pihaan tuli taksi. Kahden kiinalaisen naisen seurassa ajoimme taksilla jonkun miehen taloon. Mies oli melko nuori. Myös hänen jonkin verran vanhempi sukulaismiehensä saapui paikalle. Naiset sanoivat, että meidän pitää nyt jäädä tänne, ja lähtivät itse pois. Tajusimme, että meidät oli myyty näiden miesten morsiamiksi. Meillä ei ollut mitään muuta paikkaa, minne mennä. Myöhemmin saimme kuulla, että meidät oli myyty yhteensä noin 2000 dollarin hintaan.
Uusissa kodeissaan maaseudulla Narilla ja Killä ei ollut lupaa poistua kotoaan yksin, ei edes asuinrakennuksista erillään oleviin wc-tiloihin. Siskot pystyivät kuitenkin pitämään yhteyttä toisiinsa, sillä he asuivat vain neljän kilometrin päässä toisistaan. Ki oli onnekas, sillä vaikka hän teki pitkiä työpäiviä maatilalla, hänen aviomiehensä kohteli häntä hyvin. He ovat edelleen yhdessä ja elävät nykyään Etelä-Koreassa poikansa kanssa.
Narin aviomies sen sijaan kohteli vaimoaan kaltoin. Nari teki maatilalla jatkuvasti 16-tuntisia (tai pidempiäkin) työpäiviä, ja hänen miehensä pakotti hänet seksiin. Lopulta Nari tuli raskaaksi ja sai lapsen. Raskaana ollessaan hän yritti mennä salaa vierailemaan siskonsa luona. Aviomies tuli sinä päivänä aikaisin kotiin ja luuli, että Nari oli aikeissa paeta, jolloin mies hakkasi hänet.
Epätoivo muuttuu toivoksi
– Välillä olin todella epätoivoinen. Siihen aikaan en tajunnut, että isoäitini rukoukset kantoivat minua edelleen, vaikka hänen kuolemastaan oli jo monta vuotta. Minut pidätettiin kerran, kun olin raskaana. Tiesin, että jos joutuisin takaisin Pohjois-Koreaan, minut pakotettaisiin aborttiin. Sinä yönä vankilassa yhtäkkiä muistin, miten isoäidilläni oli tapana huutaa Herran nimeä. Päivää ennen kuin meidät aiottiin lähettää Pohjois-Koreaan minut siirrettiin eri selliin. Toiset palautettiin, mutta minut vapautettiin. Se oli ihme.
“Sinä yönä vankilassa yhtäkkiä muistin, miten isoäidilläni oli tapana huutaa Herran nimeä.”
Kerran, kun Narin poika oli vielä pieni, Narista tuntui, ettei hän nähnyt enää valoa tunnelin päässä. Väkivaltaisessa avioliitossa elettyjen vuosien jälkeen hän tunsi olonsa täysin toivottomaksi.
– Aviomieheni muistutti minua vähän väliä siitä, että koska hän hankki minut rahalla, ja koska olen Pohjois-Koreasta, hän voisi vaikka tappaa minut, eikä häntä pidätettäisi, Nari kertoo.
Hän ajatteli, että vain kuolema voi vapauttaa hänet. Hän kaatoi käteensä purkillisen pillereitä ja oli jo aikeissa nielaista ne, kun juuri sillä hetkellä hänen 4-vuotias poikansa käveli sisään ja huusi äitiä.
– Poikaani katsellessani ymmärsin, että hän olisi menettänyt äitinsä, jos olisin tappanut itseni. En voinut jättää häntä, vaikka en ollut hänelle täydellinen äiti. Tein edelleen töitä maatilalla epäinhimillisissä olosuhteissa. Minulle ei maksettu lainkaan palkkaa ja minut hakattiin pari-kolme kertaa viikossa. En nähnyt nälkää kuten Pohjois-Koreassa, mutta minua kohdeltiin kuin jotakin eläintä.
”Minun oli jatkettava eteenpäin’
Lapsi, jota Nari ei ollut halunnut, pelasti hänen henkensä. Jumala toimi Narin pojan kautta ja antoi hänelle syyn jatkaa eteenpäin. Pian tämän jälkeen Nari meni kirkkoon ensimmäistä kertaa elämäsään.
– Myös vanhempani, toinen siskoni ja pikkuveljeni tulivat Kiinaan. Äitini muutti minusta vain 12 kilometrin päähän, joten minun oli helppo käydä tapaamassa häntä. Hän oli siihen aikaan löytämässä saman uskon, joka isoäidillänikin oli ollut. Äitini vei minut kirkkoon. Virsiä kuunnellessani tunsin rauhaa, ja saarnaa kuunnellessani itkin. Ymmärsin, että näkymätön Jumala voi auttaa minua niin, ettei minun tarvitse päättää elämääni. Halusin tästä lähtien mennä kirkkoon joka sunnuntai, mutta kiinalainen perheeni vastusti sitä. He ivasivat: ”Saako kirkossa käymisestä rahaa ja ruokaa?’ En jaksanut kuunnella pilkkapuheita, vaan välillä sanoin meneväni käymään siskoni luona. Seurakunnassa minua opetettiin, että voin kertoa Jumalalle kaikki asiani, myös sen, että perheeni yrittää estää minua käymästä kirkossa.
Koreankielinen seurakunta oli monien kilometrien päässä, mutta Nari kävi siellä niin usein kuin pystyi.
– Se oli hyvin vaarallista. Joskus poliisi tuli paikalle, piiritti kirkon ja tarkisti kaikkien henkilöllisyystodistukset. Pohjois-Koreasta paenneilla ei ole kiinalaisia henkilöllisyystodistuksia. Mutta uskoni alkoi näihin aikoihin kasvaa. Minua kosketti erityisesti eräs virsi. Virren ensimmäistä kertaa kuullessani ajattelin Jeesusta kävelemässä Golgatalle ristiinnaulittavaksi. Mietin omaa tilannettani verrattuna Jeesuksen tuskalliseen asemaan. Hän, Jumalan poika, kesti kaikki kivut ja vaikeudet.
Kohti vapautta
Narin äiti Hannah oli hyvin huolissaan tyttäristään ja rukoili, että he jollain keinolla onnistuisivat saamaan kiinalaiset henkilöllisyystodistukset, sillä monia pohjoiskorealaisia pidätettiin.
– Äitini vietti aikaa kirkossa rukoillen ja paastoten. Eräänä päivänä hän tapasi erään seurakuntalaisen, joka tarjoutui auttamaan meitä. Me rukoilimme hartaasti yli kuukauden ajan. Sitten päätin kertoa perheelleni, että lähden Etelä-Koreaan. Jos lähtisin salaa, en näkisi poikaani enää koskaan. Perheeni tietenkin vastusti suunnitelmaani. Kerroin heille, että olin elänyt Kiinassa jo 13 vuoden ajan, joutunut kohtaamaan monet poliisien uhkailut ja pidätykset ja kestänyt tätä kaikkea poikani takia. Mutta koska minulle ei ole vieläkään myönnetty henkilöllisyystodistusta, minulla ei ole enää muuta mahdollisuutta kuin lähteä.
Pakomatka Kiinasta oli todella vaarallinen. Seurueessa oli salakuljettajan ja Narin lisäksi seitsemän muuta henkilöä. Matkalla Nari joutui kuulusteltavaksi, mutta lopulta poliisi päästi hänet menemään, koska hän osasi niin hyvin kiinaa. Laosista matka jatkui eteenpäin vaarallisen vuoriston läpi.
– Rukoilin koko matkan ajan Jumalan varjelusta, ettemme olisi suistuneet tieltä ja pudonneet rotkoon, Nari kertoo.
“Olen vakuuttunut, että pelastuin isoäitini rukousten ansiosta.”
Matkan aikana heidän oli myös ylitettävä pienellä veneellä joki, joka oli täynnä krokotiilejä. Jumala varjeli heitä koko ajan, ja he pääsivät Thaimaahan. Heidät siirrettiin muutamien kuukausien kuluttua Etelä-Koreaan, missä myös Narin poika asuu nykyään. Nari asuu edelleen Etelä-Koreassa ja harjoittaa uskoaan vapaasti. Hänen tarinansa on todistus siitä, että Jumala tekee työtä Pohjois-Koreassa ja kuulee sielläkin rukoukset. Nari kertoo:
– Olen vakuuttunut, että pelastuin isoäitini rukousten ansiosta.
*Kaikki nimet on turvallisuussyistä muutettu. Narin pikkuveli elää edelleen Pohjois-Koreassa ja hän voi joutua vaaraan, jos hänen perheensä henkilöllisyys paljastuu.
Kolme syytä, joiden vuoksi haluamme kertoa Narin tarinan:
Meillä on kontakti moniin Pohjois-Koreassa asuviin pohjoiskorealaisiin kristittyihin, mutta emme pysty haastattelemaan heitä kovinkaan paljon. Open Doors pitää säännöllisesti yhteyttä nykyään Etelä-Koreassa asuviin pohjoiskorealaisiin kristittyihin, jotta saamme paremman käsityksen heidän elämästään.
Narin isoäidin usko muistuttaa meitä monista ensimmäisen sukupolven uskovista Pohjois-Koreassa. Uskomme, että Jumala palkitsee heidän uskollisuutensa pitämällä huolta heidän lapsistaan.
Nari ja hänen siskonsa myytiin morsiamiksi Kiinaan. Yhden lapsen politiikan vuoksi Kiinassa on edelleen “pula naisista”, ja pohjoiskorealaisia naisia myydään sinne vaimoiksi, usein köyhille miehille. Open Doors auttaa joka vuosi noin kahtasataa ihmiskaupan uhriksi joutunutta naista kutsumalla heitä raamattutunneille sekä tarjoamalla heille ruokaa, lääkkeitä ja rahaa sekä sielunhoitoa ja traumaterapiaa.
Pohjois-Korea on World Watch List 2019 sijalla 1. Lue lisää.
