Uutiset
10.05.2022

Egyptissä tuetaan oikeuksistaan tietoista ja Kristukseen luottavaa naissukupolvea

Egyptin kristityt naiset joutuvat toistuvasti kaikenlaisen seksuaalisen väkivallan uhreiksi. Christine (19) Pohjois-Egyptistä kertoo vaikeasta kokemuksestaan ja siitä, kuinka Open Doorsin tuki auttoi hänet takaisin jaloilleen.

”Minulla ei ollut enää mitään tunteita”, Christine sanoo, kun tapaamme ja hän kertoo tarinansa. Se on yksi monista tarinoista tässä kulttuurissa, jossa naiset yleensä nähdään häpeän aiheuttajina. Kun tyttövauva syntyy, hänen sukupuoltaan pidetään onnettomuutena. Ei ihme, että yksi täkäläisistä sananlaskuista toteaa: ”Kaksi skorpionia seinällä on parempi kuin tyttöjä kotona.”

Nimellisesti kristitystä perheestä tuleva Christine tunsi kasvavan kehonsa joka solulla tämän ajattelutavan. ”Minulla oli vaikea nuoruus, ja sain vanhemmiltani vain vähän rakkautta”, Christine sanoo. ”Jopa äitini näki minut taakkana vain siksi, että olin tyttö.”

Teinivuosinaan Christine janosi rakkautta ja turvallisuutta, jota ei löytynyt kotoa. Hän alkoi etsiä sitä muualta ja flirttailla miesten kanssa. ”Kerran löysin miehen, jota kutsuin poikaystäväkseni. Kun äitini sai tietää asiasta, hän hakkasi minua niin ankarasti ja häpäisi niin pahoin, että halusin vain olla poissa kotoa mahdollisimman paljon.”

Christine pyysi vanhemmiltaan lupaa muuttaa suureen kaupunkiin voidakseen työskennellä vaatekaupassa ja samalla saattaa opintonsa päätökseen. Vanhemmat suostuivat, koska ratkaisu helpotti perheen taloudellista taakkaa. ”Etsin mitä tahansa työtä saadakseni takaisin omanarvontuntoni. En kuitenkaan löytänyt muuta kuin uupumusta, pelkoa, yksinäisyyttä ja jatkuvan häpeän tunteen”, Christine muistelee. ”Vihasin itseäni ja perhettäni. Pelkäsin kaikkea ja kaikkia. Jopa paetessani uneen toivoin aina, ettei minun tarvitsisi enää herätä.”

Kristillinen konferenssi oli Christinelle uusi alku

Christinen tuli elämässään käännekohtaan, kun hän osallistui Open Doorsin järjestämään kristilliseen konferenssiin. ”Ystäväni kertoi minulle konferenssista. Olin syntynyt kristittynä, mutten harjoittanut uskontoa kuten eivät vanhempanikaan. Vaikken koskaan aikaisemmin ollut rukoillut tai lukenut Raamattua, etsin jotakuta, joka auttaisi minua, hyväksyisi minut sellaisena kuin olen ja opettaisi minua elämään eri tavalla kuin elin.”

Jumala oli valmistelemassa kohtaamista Christinen kanssa: ”Oli kuin pastori olisi puhunut minusta ja tilanteestani. Ihmettelin, kuinka hän pystyi puhumaan niin tarkasti, ikään kuin hän olisi tiennyt menneisyydestäni.”

Christine hymyilee muistaessaan erityisen hetken, kun saarnaaja sanoi: “Herramme sanoo tämän ihmiselle, joka on keskellämme. Tämä on erityinen sana sinulle: Hän rakastaa sinua, hyväksyy sinut sellaisena kuin olet ja haluaa vapauttaa sinut tänään.” Sanat koskettivat Christineä syvästi: ”Silloin tunsin, kuinka ilo virtasi sydämeeni, ja silmäni olivat täynnä kyyneleitä. Halusin huutaa kovalla äänellä: ´Kyllä, Jeesus on Vapahtajani!´ Hänellä on tunteita minua kohtaan, Hän ymmärtää minua, ja isän tavoin Hän hyväksyy minut sellaisena kuin olen.”

”Sinä hetkenä yksi naisjohtajista tuli luokseni ja halasi minua”, Christine jatkaa. ”Minusta tuntui, kuin Jumala itse olisi halannut minua. Hän pesi sydämeni puhtaaksi kaikesta synnistä. Vähän myöhemmin sydämeni täyttyi ilolla ja rauhalla, ja seuraavana yönä nukuin ensimmäistä kertaa tyynesti ja rauhallisesti. Konferenssissa oppimani oli enemmän, kuin olin oppinut koko elinaikanani.”

On kulunut jo monta kuukautta siitä, kun Christine palasi tyttöjen konferenssista. Se merkitsi uutta alkua hänen elämässään. Hän osallistuu nyt viikoittain kirkkonsa tytöille järjestämiin kokouksiin, joiden johtajasta on tullut hänen kuuntelijansa. ”Johtajani todella pitää huolta minusta”, Christine sanoo.

Open Doors egyptiläisten tyttöjen tukena

Muutoksen tie ei ole vielä päättynyt Christinen elämässä. Open Doorsin tuki mahdollistaa sen, että kenttätyöntekijät kulkevat hänen rinnallaan ja järjestävät hänelle koulutusta ja sielunhoitoa kaksivuotisen projektin aikana. Tämän projektin avulla halutaan palvella yli 40 000 Christinen kaltaista tyttöä Egyptissä vuonna 2022.

Tämän projektin aikana kutsutaan Christineä ja hänen vertaisiaan osallistumaan evankelioimistapahtumiin, joissa julistetaan hyvää uutista ja pelastuksen sanomaa. Heitä osallistetaan myös tapahtumiin, joissa opetetaan hengellistä, sosiaalista ja hygieniaan liittyvää tietoisuutta. Opetusta tarjotaan heidän jokapäiväisen elämänsä monissa haasteissa.

Open Doorsin tukijoiden avulla kasvatetaan tytöistä sukupolvea, joka on tietoinen oikeuksistaan ja elää voittoisaa elämää Jeesuksessa Kristuksessa. Eläessään läheisessä yhteydessä Jumalaan he pystyvät käsittelemään yhteisössään kohtaamansa haasteet ja vaikuttamaan lähipiirinsä ihmisiin.

On huomattava, ettei myöskään kristittyjen yhteisöissä miesten suhtautuminen naisiin ole ongelmatonta. Siksi Open Doorsilla on projekteja myös kristityille miehille. Heitä opetetaan seuraamaan Jeesusta myös siinä, kuinka he käyttäytyvät naisia kohtaan.

Katso video