HAJARATUN TARINA

Chibobin kylätie on pölyinen ja poltetun siennan värinen. Siinä on paljon kuoppia, jotka ovat täynnä vettä äskeisen myrskyn jäljiltä. Talot ovat pienissä rykelmissä. Vuosien kuluessa kylään on syntynyt polkuja, jotka risteilevät talosta toiseen. Kylän ympärillä maisemaa hallitsevat maissipellot ja niiden takana ennen tiheämpää metsää on rivistö käpypalmuja ja neempuita. Tällainen maisema on tavallinen Nigerian keskiosassa.

Keskellä tätä viehättävää maaseutumaisemaa on kuitenkin tapahtunut jotain synkkää.

Suurimmassa osassa kyläläisten koteja ei ole kattoa. Vain karkeatekoiset mutatiilistä tehdyt seinät ovat jäljellä, ja ne ovat mustuneet tulipalon jäljiltä. Kylä on raunioina fulani-militanttien hyökkäyksen vuoksi. Hyökkäyksessä tuhoutui kuitenkin enemmän kuin pelkät talot.

Ilmakuva tuhoutuneesta kodista.

Myöhään illalla 10. päivänä heinäkuuta fulani-militantit valtasivat kylän. He tappoivat jokaisen vastaantulijan, sytyttivät talot tuleen ja ryöstivät ruokavarastot. Nämä tuhot ovat helposti nähtävissä. Mutta ehkä kaikkein pahimmat tuhot ovat sellaisia, joita ei voi silmillä nähdä.

Nigerian keskiosassa militantteihin kuuluvat fulani-paimenet tappavat ja ajavat kodeistaan kristittyjä ja vievät heidän maansa. Kaikki fulanit eivät kuitenkaan kuulu militantteihin. Kristittyjä vainoavat militantit ovat radikalisoituneita fulaneja. Väkivallan taustalla on myös taloudellinen ahdinko ilmastonmuutoksen, ympäristön tuhoutumisen ja väestönkasvun vuoksi. Näistä syistä fulani-paimenet laumoineen työntyvät omilta alueiltaan Keski-Nigerian alueelle.

Monilla alueilla hyökkäykset kohdistuvat vain kristittyihin. Kirkkoja poltetaan ja kristittyjen yhteisöjä vastaan hyökätään raa’asti samaan aikaan kun alueen muslimit saavat elää rauhassa ja koskemattomina. Muslimit ja kristityt elävät pääasiassa rauhassa keskenään. Tällainen väkivalta aiheuttaa suunnatonta painetta paimenten ja maanviljelijöiden välille, ja uskonnolliset ja poliittiset johtajat hyödyntävät tätä ajaessaan radikaali-islamistista agendaa. Hallitus ei ole estänyt kristittyjen vainoa alueella ja Chibob on vain yksi esimerkki tästä konfliktista. Hinta, jonka kristityt joutuvat maksamaan, on käsittämättömän kova.

Tapaa Hajaratu

Hajaratu, kristitty leski Chibobista, on yksi näistä kristityistä. Kun fulani-militantit hyökkäsivät Chibobiin, Hajaratu menetti paljon enemmän kuin vain omaisuutensa, viljavarastonsa, eläimensä ja osan kodistaan. Hän selvisi hyökkäyksestä hengissä, mutta hänen elämänsä muuttui pysyvästi sydäntä riipaisevalla tavalla tuona yönä. Hänen tarinansa on tuskallinen, mutta kertoo siitä todellisuudesta, jossa monet hänen kaltaisensa kristityt Keski-Nigeriassa elävät.

Kun kohtaamme Hajaratun, hän istuu mutatalonsa ulkopuolella, aaltopellistä tehdyn oven edessä. Ovi on ruostunut sadekauden ja polttavan Nigerian auringon vuoksi. Pyykkinarulla on kevyt huopa, värikkäitä asuja, lasten vaatteita ja huiveja. Hänen talossaan on katto jäljellä, mutta lähitaloissa seinät ovat savusta ja tulipalosta mustuneet. Hänen hiuksensa ovat siististi taakse vedettyinä ja piilotettuna sinivihreän päähuivin alla, jota kutsutaan nimellä gele.

Hajaratu, kotinsa edessä Chibob:ssa.

Hänen miehensä, David Matthew, kuoli sairauteen vuonna 2019. Hajaratu jäi yksin lasten kanssa. ”Rehellisesti sanottuna haasteita on lukematon määrä”, hän sanoo. Ainaisena haasteena Hajaratulle on saada töitä, että hän saisi maksettua koulumaksut, terveydenhuoltokulut ja ostettua ruokaa. Mutta suurin koettelemus kohtasi häntä yöllä 10. päivänä heinäkuuta.

Sinä iltana Hajaratu istui naapureidensa kanssa puun alla ennen kuin valmisti illallisen ja laittoi lapset nukkumaan. Kun lapset olivat turvallisesti sängyissään hän muistaa lämmitelleensä tulipesän kuumien hiilien lämmössä ja nukahtaneensa.

”Muutama minuutti sen jälkeen kuulin laukauksia”, hän sanoo. Hän meni herättämään lapset ja kertoi heille, että kylään on hyökätty. ”Heilautin pienen tyttäreni selkääni ja sidoin hänet kantoliinalla selkääni vasten ja menin ulos portista.” Vanhemmat lapset, jotka kykenivät juoksemaan omin jaloin, juoksivat ulos ja liittyivät muiden hyökkäystä pakenevien kyläläisten joukkoon.

Laukausten ääni voimistui ja ammukset sinkoilivat pitkin hänen keittiönsä ulkoseinää. ”Me kaikki juoksimme ulos ja hajaannuimme eri suuntiin”, Hajaratu kertoo.

Vaarallinen pakomatka

Hajaratu näki joidenkin kyläläisten juoksevan kohti jokea ja seurasi heitä, toivoen saavansa apua.

”Kun tulin joelle, kaaduin ja juutuin mutaan. Kenkäni jäivät sinne yrittäessäni paeta. Kengät ovat edelleen siellä”, Hajaratu kertoo.
Hän huusi apua, mutta toiset kyläläiset olivat jo liian kaukana. Hän kiskoi itsensä ylös, vettä valuvana ja mutaisena, lapsi itkien hänen selässään, ja pääsi lopulta joen rantaan. Hän ei osannut uida, mutta joki ei ollut täynnä vettä. Hänen oli pakko ottaa riski selvitäkseen tilanteesta hengissä. Laukausten äänten kuuluessa hänen takanaan hän astui virtaavaan veteen tytär tiukasti selässään kantoliinassa.

Joki syveni ja syveni kunnes Hajaratu saavutti joen keskikohdan ja silloin vaikeudet alkoivat. ”Joen syvimmässä kohdassa jouduin veden alle ja olin hukkumaisillani. Tyttäreni itki, kun sain kamppailtua itseni pinnalle”, Hajaratu sanoo.

Hänen jalkansa eivät yltäneet enää pohjaan ja veden voima painoi hänet pinnan alle ja kauemmas joen törmästä. Hän joutui veden alle uudestaan ja uudestaan, mutta onnistui aina nousemaan pintaan. Silloin Hajaratu ajatteli, että hän ja hänen tyttärensä kuolevat.

Jotenkin Hajaratu kuitenkin pääsi joen penkalle ja haukkoi ilmaa keuhkoihinsa. Siinä hetkessä, pimeässä, mutaisella joen rannalla hän tajusi, että tytär oli kadonnut. Kantoliina oli irronnut Hajaratun taistellessa hukkumista vastaan, ja joki oli vienyt kantoliinan ja hänen pienen tyttärensä.

”Aloin itkeä hallitsemattomasti”, Hajaratu kertoo. Ei ollut mitään mitä hän olisi voinut tehdä. Nopeasti virtaava joki oli vienyt hänen pienen tyttärensä.

Lopulta Hajaratu kömpi kasvillisuuden läpi pimeässä, pystymättä lopettamaan itkemistä. Hän pääsi läheiseen kaupunkiin, jossa eräs aviopari, jotka olivat kuulleet ammuskelun, ottivat hänet kotiinsa ja antoivat hänelle yösijan. Se yö oli täynnä syvää surua ja menetyksen tuskaa.

Paluu Chibobiin

Seuraavana aamuna Hajaratu palasi kotikyläänsä etsiäkseen neljä muuta lastaan, epätoivoisesti toivoen että he olisivat elossa. Häntä kohtasi musertava näky: poltettuja koteja, ei eläimiä koska ne oli varastettu, tapettujen ja palaneiden naapurien ruumiita. Lapsistaan hän ei nähnyt jälkeäkään. Savu leijui edelleen ilmassa, kun hän ja muut kyläläiset kuulivat huhuja uudesta hyökkäyksestä.

Chibob ei edelleenkään ollut turvallinen.

Hajaratu lähti kylästä muiden hyökkäyksestä selvinneiden kyläläisten kanssa. He pääsivät väliaikaiseen leiriin, joka oli tarkoitettu kodeistaan paenneille ihmisille. Hän itki yhdessä muiden kyläläisten kanssa ja rukoili, että joku auttaisi häntä saamaan yhteyden hänen lapsiinsa.

Hajaratu (vasemmalla) väliaikaisessa leirissä muiden hyökkäyksestä selvinneiden kyläläisten kanssa – valokuva on otettu 15.7.2020, viisi päivää Chibobiin tehdyn hyökkäyksen jälkeen.

Kolmen päivän kuluttua Jumala vastasi Hajaratun rukoukseen.

”Leirissä ollessani lapset tuotiin luokseni. Itkin ja halasin heitä”, Hajaratu kertoo. ”Olin pelännyt että he ovat kuolleet, vaikka en ollutkaan nähnyt heidän ruumiitaan.”

Yksi lapsista kysyi, missä heidän pikkusiskonsa on. ”Sanoin että joki vei hänet”, Hajaratu kertoo. Lapset alkoivat itkeä ja Hajaratu teki parhaansa lohduttaakseen heitä.

Kamppailua Jumalan kanssa

Hajaratun kokema menetys horjutti hänen uskoaan. ”Kysyin Jumalalta, miksi hän antoi kaikkien näiden ihmisten kuolla Chibobissa – ja erityisesti: miksi minun tyttäreni?” hän kertoo.

Hän ei saanut Jumalalta selvää vastausta, mutta hänestä tuntui kuin Jumala olisi sanonut, että niiden kohdalla jotka kuolivat, oli tullut heille määrätty aika lähteä pois tästä maailmasta. Tähän Hajaratu nyt turvautuu – syvästi luottaen siihen, että Jumalalla on tarkoituksensa ja aikataulunsa, jota me emme tässä maailmassa voi täysin ymmärtää.

Hajaratu sanoo, että ennen hyökkäystä kristityt elivät rauhassa fulanien kanssa ja rakastivat heitä. Jos joku fulanien joukosta kuoli, Hajaratun kyläläiset menivät osoittamaan osanottonsa sureville ja lohduttamaan heitä. Ja fulanit Chibobissa tekivät kristityille samoin. ”Todellakin, meillä oli rauha keskenämme ennen tätä hyökkäystä”, hän sanoo.

Äärimuslimit rikkoivat tuon rauhan.

”Rukoilemme jatkuvasti, ettei tällaista kauheaa kokemusta tapahtuisi enää koskaan Chibobissa tai missään muuallakaan”, Hajaratu lisää.
Jatkuva väkivalta Nigerian keskiosassa vaikuttaa tuhansiin Hajaratun kaltaisiin kristittyihin. Nämä uskovat tarvitsevat epätoivoisen kipeästi sekä hätäapua että pidempiaikaista tukea toipuakseen fulanien kuolettavista hyökkäyksistä.

Open Doorsin kautta Hajaratu sai ruoka-apua, kuten riisiä ja maissia pystyäkseen ruokkimaan lapsensa. Lisäksi hän sai taloudellista apua jälleenrakentamiseen ja traumaterapiaa. Terapiasta on ollut hänelle paljon apua, kun hän käy läpi katkeraa suruaan tyttärensä menettämisestä.

Hajaratu ja Open Doorsin tarjoama ruoka-apu.

”Traumaohjelma todella rohkaisi minua. Lähetän suuret kiitokset kaikkien osallistujien puolesta. Olemme todella kiitollisia. Lisätköön Jumala edelleen viisautta, jonka on teille antanut tämän työn tekemiseen, että voitte auttaa ihmisiä entistä enemmän”, hän sanoo.

Valon löytyminen

Hajaratu on palannut kylään lapsiensa kanssa. Hän kamppailee edelleen pienen tyttönsä menetyksen vuoksi, mutta on alkanut löytää elämäänsä toivoa ja nähdä valoa tunnelin päässä. Kun keskustelumme hänen kotitalonsa edessä päättyy, hän alkaa erotella maissinjyviä suuressa hopeanvärisessä vadissa. Samalla hän laulaa. Näillä seuduilla Nigeriassa laulu kuuluu yhteen pientenkin askareiden kanssa. Laulun sanoista kuvastuu sydän, joka on haavoittunut mutta silti ylistää Jumalaa.

Vain kiitollisia sanoja,

vain kiitollisia sanoja.

Ei mitään muuta sinulle tuotavana, minun Jumalani,

kuin kiitollisuuden sanoja.

Rukousaiheita

• Rukoile Hajaratun puolesta kun hän työstää traumaattista tyttärensä menettämistä. Pyydä Jumalaa suojelemaan Hajaratun muita lapsia ja pitämään huolta kaikista heidän tarpeistaan.
• Rukoile että Jumala suojelisi Chibobin kristittyjä uusilta fulanien hyökkäyksiltä ja että Jumala antaisi heille rohkeutta pysyä vahvoina uskossa.
• Rukoile rauhaa tälle alueelle, ja että hallitus puuttuisi tilanteeseen, suojelisi kristittyjä ja avustaisi enemmän kristittyjä kyliä hyökkäysten jälkeen.
• Rukoile Nigerian kirkon puolesta, että se kasvaisi lukumäärällisesti ja uskollisuudessa loistaessaan Kristuksen valoa paikassa, joka on yksi maailman vaarallisimmista maista kristityille.
• Rukoile Open Doorsin työntekijöiden puolesta Nigeriassa. Pyydä Jumalaa antamaan heille viisautta, että heidän työnsä menestyisi kun he tukevat kristittyjä, antavat traumaterapiaa, opetuslapseuttavat ja kouluttavat.

Hajaratu ja hänen lapsensa heidän kotinsa edustalla.