MIKSI POHJOIS-KOREA ON YHÄ WORLD WATCH -LISTAN KÄRJESSÄ?

Pohjois-Koreasta paennut Timothy Cho* kertoo, kuinka maan johtajiin liittyvä henkilökultti on saanut aikaan äärimmäistä kristittyjen vainoamista.

Synnyin Pohjois-Koreassa 1980-luvun lopulla, jolloin maata hallitsi tiukalla otteella kansakunnan johtajien eli Kimin perheen ympärille muodostunut henkilökultti. Kuten jokainen Pohjois-Korean kansalainen, suhtauduin Kimin perheeseen kuin jumaliin ja hyväksyin heidät sydämessäni. Lapsuusiästä lähtien pyysin vanhempiani viemään minua Kimien patsaille ja jopa itkin, jos satuin löytämään pölyhiukkasenkaan patsaiden pinnasta. (Pohjois-Koreassa on arvioitu olevan 30 000 – 50 000 Kimin perhettä kunnioittavaa muistomerkkiä tai patsasta.) Kun Kim II-sung, nykyisen johtajan Kim Jong-unin isoisä kuoli 7. heinäkuuta 1994, itkin koko päivän, koska todella uskoin hänen olevani minunkin isoisäni ja kaikkien pohjoiskorealaisten jumala.

Suhtautuminen Kimin perheeseen kuin Pohjois-Koreaa hallitseviin jumaliin on kuitenkin vähentynyt 1990-luvulta alkaen, erityisesti meidän aikanamme eli Kimien kolmannen sukupolven valtakaudella. Vielä lapsuusiässämme ja esikouluaikana meille tarjottiin ilmaisia lounaita, ja ennen ateriaa me aina kiitimme Kimin perhettä. Ajattelimme, että heidän elinaikanaan meidän ei tarvitsisi kantaa huolta ruuastamme, koska he olivat jumalia ja huolehtisivat meistä.

Ensimmäisenä alakouluvuotenani suhtautumisemme alkoi muuttua: huomasimme, että jotkut luokkatovereistamme eivät voineet tulla kouluun, koska heillä ei ollut ruokaa. Epätoivossaan he söivät ruohoa, vaikka sitä oli myrkytetty, saadakseen edes jotain syötävää. Niinpä aloimme kerätä nälkäisille luokkatovereillemme leipää, riisiä ja perunoita.

Tämä oli vasta alkua. Tilanne muuttui yhä vaikeammaksi, ja lopulta löysin itsenikin elämästä kadulla ilman mitään syötävää. Jos Kim perheineen olisi jumala, miten he saattoivat jättää meidät kuolemaan nälkään? 2000-luvun niin kutsuttu markkinasukupolvi Pohjois-Koreassa näkee, että heitä auttaa selviytymään maassa harjoitettava pimeä kauppa, ei Kimin perhe.

Kristinuskoa pidetään petoksena

Huolimatta räikeästä erosta siinä, mitä kansa on opetettu Kimeistä ajattelemaan ja mitä kaikkien nähtävillä oleva todellisuus on, pohjoiskorealaisten odotetaan yhä noudattavan Kimien ehdotonta määräysvaltaa. Maassa ei ole mitään sijaa kristinuskolle tai muille uskonnoille, joiden mukaan korkein valta on jollain muulla kuin Kimin perheellä.

Pohjois-Koreassa hallitsijan yksinvalta esitetään monesti Raamatusta tutuin ilmaisuin. Yksi näistä on (alun perin Kim II-sungin esittelemät) 10 Periaatetta, jotka määrittelevät maassa noudatettavan ”puolueen yhtenäisideologian”. Rakenne on siis sama kuin Raamatun kymmenessä käskyssä, joita kaikkien tulisi noudattaa. Se, joka väittää Kimien periaatteissa olevan vaikutteita kristinuskosta, syyllistyy maanpetokseen.

Palatessani Kiinassa viettämäni ajanjakson jälkeen Pohjois-Koreaan vuonna 2004 jouduin erään ryhmän mukana poliisikuulusteluun. Poliisit kysyivät, olinko käynyt kirkossa ja rukoillut ollessani Kiinassa. Eräs vierelläni seisonut henkilö kielsi käyneensä kirkossa. Poliisin tullessa lähemmäksi hän kuitenkin alkoi pelätä ja kertoi, missä kirkossa oli käynyt ja kuinka monta ihmistä kävi tavallisesti sunnuntain jumalanpalveluksissa. Tämän seurauksena häntä lyötiin säälimättä, ja hänen päälaestaan vuotava veri sai meidät muut vapisemaan.

Mitä merkitystä tuolla kysymyksellä oli Pohjois-Korean poliisille, kun he olisivat voineet yksinkertaisesti vain lähettää meidät suoraan vankileirille kuolemaan? Tämä tapaus oli yksi osoitus maassa jatkuvasta kristinuskon vastaisuudesta.

Seuraavaksi poliisi kysyi: ”Missä sinun Jumalasi on? Jos Hän on täällä, miksi Hän ei pelastanut sinua lyödessäni sinua? Rakas johtajamme on teidän jumalanne. Hän on Pohjois-Korean kansan johtaja ja jumala.”

Kristinusko nähtiin selvästi uhkana Kimiä ympäröivälle henkilökultille.

En ole ainoa, joka on nähnyt kuinka epätoivoisesti Pohjois-Korean hallinto yrittää hävittää kristinuskon maasta. Tapasin Britanniassa erään Pohjois-Koreasta paenneen naisen, joka kertoi minulle tarinansa: ”Paetessamme Pohjois-Koreasta Kiinaan kristityt lähetystyöntekijät pitivät huolta meistä. Eräänä päivänä ollessamme jumalanpalveluksessa Kiinassa, paikallisia poliiseja tuli yhtäkkiä kirkkoon. Poikani, hänen tyttärensä ja minä onnistuimme pakenemaan salaista reittiä pitkin, mutta tyttäreni pidätettiin hänen kaksivuotiaan tyttärensä silmien edessä. ”Tyttäreni lähetettiin takaisin Pohjois-Koreaan ja kristinuskonsa takia vankileirille. Emme ole kuulleet hänestä mitään sen jälkeen. Tyttäreni tytär muistaa äidistään ainoastaan hänen kasvonsa.”

”Pohjois-Korean hallinto ei tee mitään myönnytyksiä kristinuskon eikä kristittyjen suhteen. Heidät pidätetään ja surmataan.”

Kristittyjen katsotaan uhkaavan paitsi hallitsijasukua ympäröivää henkilökulttia myös Pohjois-Korean kansallista turvallisuutta. Maan hallinto väittää Yhdysvaltojen käyttävän kristinuskoa aseenaan sosialistisen kansakunnan tuhoamiseksi. Britannian laatima riippumaton selvitys tuesta vainotuille kristityille (Independent Review for the Foreign Secretary on Support for Persecuted Christians) vahvisti tämän todeten, että ”(Pohjois-Korean) valtio yhdistää kristinuskon läntiseen maailmaan ja erityisesti Yhdysvaltoihin ilmaisten näin kristinuskon olevan riski maan kansalliselle turvallisuudelle.”

Vainot menneisyydestä tähän päivään saakka – mutta ei ikuisesti

Pohjois-Korean kristittyihin kohdistuvilla vainoilla on pitkä historia – ne saivat alkunsa jo nykyisen Pohjois-Korean alkuaikoina, kun Korean niemimaa jaettiin toisen maailmansodan lopussa vuonna 1945. Jaon jälkeen Kimien dynastia perusti maahan nopeasti oikeusjärjestelmän, joka kielsi ilmaisun- ja uskonnonvapauden sekä laillisti äärimmäisiä rangaistusmuotoja kuten kidutuksen, teloituksen, orjuuttamisen sekä ”katoamiset” ja pakotetut nälkäkuolemat.

Tämä on todellisuutta vielä tänäkin päivänä. Pohjois-Koreassa arvioidaan olevan noin 250 000 ihmistä, jotka elävät suljetuissa kylissä, tutkintavankeudessa, vankiloissa ja rangaistusleireillä. Se on noin prosentti koko väestöstä. Näistä ihmisistä 50 000-70 000 on kristittyjä.

Kristityllä on Pohjois-Koreassa kolme mahdollisuutta:
1) Yrittää paeta johonkin toiseen maahan, jossa voi tunnustaa uskoaan avoimesti. Matka on vaarallinen ja lainvastainen, ja se saattaa epäonnistua.
2) Pysyä maassa ja luopua uskostaan.
3) Pysyä maassa ja pitää uskonsa salassa – tietäen, että jos usko paljastuu, joutuu vankeuteen, kidutettavaksi ja lopulta lähes varmasti surmatuksi.

Yhdysvaltain ulkoministeriö sekä kirkon kansainvälinen tukijärjestö ’Aid to the Church in Need and Christian Solidarity Worldwide’ ovat molemmat vahvistaneet sen, mitä Open Doors on tuonut julki jo vuodesta 2002 lähtien: Pohjois-Korea on kristitylle vaarallisin paikka maailmassa.

Ja kuitenkin, Jumala on voimallinen murtautumaan maailman pahimmankin sortohallituksen pimeyden läpi. Emme saa lakata rukoilemasta ja toimittamasta käytännön apua Pohjois-Koreassa maan alla eläville uskoville tovereillemme. Voimme lähettää ruokaa ja lääkkeitä fyysisiä tarpeita varten sekä rukoilla henkistä ja hengellistä kestävyyttä salaisille uskoville Pohjois-Koreassa. Rukouksemme täytyy jatkua, kunnes vainojen muurit maassa murtuvat.