Valko-Venäjä

75

Miksi maassa vainotaan kristittyjä?

Presidentti Aljaksandr Lukašenka on ollut vallassa Valko-Venäjällä vuodesta 1994 lähtien. Valtiojohdon päämäärä on pitää maa tiukasti otteessaan valtiollisten toimijoiden kuten poliisin, tiedustelupalvelun ja paikallisviranomaisten avulla.

Seurakuntien rekisteröiminen on pakollista, ja ellei hengelliselle tilaisuudelle ole hankittu lupaa, se voidaan ratsata. Seurakuntatoiminnan tukahduttaminen on lisääntynyt dramaattisesti elokuun 2020 jälkeen. Seurakunnat eivät enää saa vastaanottaa ulkomaista rahoitusta tai muuta tukea, ja Valko-Venäjällä aktiivisesti toimineet ulkomaalaiset kristityt on karkotettu.

Valko-Venäjän ortodoksikirkolla on tärkeä yhteiskunnallinen rooli, ja maan hallitus suosii sitä selkeästi. Kirkko vastustaa kiihkeästi kaikkien muiden kirkkokuntien harjoittamaa evankeliointia syyttää näitä seurakuntalaisten varastamisesta. Papisto, perheet ja muu yhteisö painostavat ortodoksikirkosta muihin seurakuntiin siirtyneitä ihmisiä palaamaan esivanhempiena uskoon. Joskus painostus on väkivaltaista.