Uutiset
09.05.2020

Azerbaidžan: Seurakunnalla kesti kokoontumisluvan saamisessa 25 vuotta

Odotettuaan 25 vuotta hallitukselta lupaa, eräs baptistiseurakunta Pohjois-Azerbaidžanissa, Keski-Aasiassa, oli juuri aloittanut lauantaiaamuiset kokoontumiset tämän vuoden tammikuussa, kun koronavirus esti niiden pitämisen. Uutistoimisto Forum 18 kertoo, että kyseinen baptistiseurakunta teki luultavasti maansa ennätyksen siinä, kuinka kauan sen piti odottaa kyseistä kokoontumislupaa.

Tammikuun 24. päivänä 2020 tuo Aliabadin kaupungin baptistikirkko pohjoisessa Zaqatalan maakunnassa sai kirjeen valtion uskontoasioiden ministeriön esimieheltä, joka totesi siinä virallisesti, ”ettei ole mitään estettä sille, että seurakunnan jäsenet kokoontuvat joka lauantaiaamu kello kymmenestä puoleenpäivään rakennuksessa, joka on rakennettu kyseistä tarkoitusta varten pastorin pihapiiriin Aliabadin taajamaan.”

Lupa kokoontua ei tarkoita, että seurakunta olisi virallisesti rekisteröity, mutta sen pastori Hamid Shabanov on kuitenkin kiitollinen. Hän kommentoi asiaa uutistoimisto Forum 18:lle näin: ”Kiitos Jumalalle, että saamme kokoontua ja että meillä on päätöksestä virallinen asiakirja.”

Kirkko anoi rekisteröitymistä ensimmäistä kertaa vuonna 1994, mistä lähtien asiasta on käyty oikeustaistelua. Vuosien mittaan pastori Shabanovia on rangaistu eri tavoin kotikirkon johtamisesta ilman lupaa. Hän on ollut pidätettynä ja vankilassa sekä joutunut maksamaan sakkoja.

Sellaisten pienten seurakuntien kuin Aliabadin seurakunnan on lähes mahdoton saada virallista asemaa Azerbaidžanissa, jossa uskonnollisella ryhmittymällä on oltava vähintään 50 aikuisjäsentä rekisteröityäkseen. Pienille seurakunnille on suositeltu, että ne liittyisivät isompiin voidakseen rekisteröityä yhdessä niiden kanssa. Kun pääkaupunki Bakun venäjänkielinen baptistiyhteisö sai virallisen aseman heinäkuussa, Aliabadin seurakunta saattoi anoa kokoontumislupaa.

Kun lupa oli saatu, ei kulunut kuin kaksi kuukautta, ja pastori Shabanov sai puhelun ministeriöstä. Häntä käskettiin perumaan kaikki kokoontumiset toistaiseksi koronaviruksen takia. Hänelle kerrottiin, että hänelle soitettaisiin uudestaan, kun julkisten kokoontumisten kielto voitaisiin perua.