Kiina
16
Miksi maassa vainotaan kristittyjä?
Kiristyvät rajoitukset ja lisääntyvä valvonta lisäävät Kiinan kristittyjen painostusta. Kommunistinen puolue pyrkii estämään kaiken, mikä uhkaa sen valtaa. Kiinan tarkkailumenetelmät ovat maailman älykkäimpiä ja ahdistavimpia. Seurakuntien johtajat ovat erityisen haavoittuvassa asemassa, sillä heillä on vaara joutua vankilaan tai joissain tapauksessa jopa siepatuiksi.
Kristittyjen vapautta uhkaavat vakavasti uudet internetin ja sosiaalisen median rajoitukset. Myös vuoden 2018 uskontoa koskevia säädöksiä päivitetään jatkuvasti. Monia kirkkoja tarkkaillaan ja suljetaan siitä riippumatta, kuuluvatko ne Kolmen itsen isänmaalliseen liikkeeseen vai eivät. Alle 18-vuotiaan osallistuminen seurakunnan toimintaan on edelleen laitonta. Aiempi oletus, että huomiota kiinnitetään ainoastaan liikaa kasvaviin, liian poliittisiin tai ulkomaisia vieraita kutsuviin kirkkoihin, on nyt hyvin epäluotettava.
Jos Tiibetin buddhalainen tai muslimiperhe huomaa perheenjäsenensä kääntyneen kristityksi, häntä yleensä uhkaillaan ja vahingoitetaan fyysisesti. Tavoitteena on voittaa hänet takaisin alkuperäiseen uskoonsa. Naapurit voivat raportoida kristillisestä toiminnasta viranomaisille tai kyläpäällikölle, jotka aloittavat toimenpiteet uskovien pysäyttämiseksi.
Miten tilanne on muuttunut edellisestä vuodesta?
Millaista maassa on elää kristittynä?
Vakavimman vainon kohtaavat muslimi- ja buddhalaistaustaiset kristityt. Vastustusta tulee sekä perheistä ja yhteisöistä että viranomaisilta. Viranomaiset tarkkailevat kaikkia kristittyjä ja seurakuntia.
Millaista maassa on elää miehenä?
Miehillä on suurempi riski fyysiseen pahoinpitelyyn. Monesti kohtelu on niin kovaa, että se traumatisoi ja tekee työhön paluun mahdottomaksi. Miehet kantavat yleensä vastuun perheen taloudesta. Pidätetyksi joutuminen tai työn menettäminen – mitä voi tapahtua julkisen sektorin työpaikoissa – rasittaa suuresti koko perhettä.
Millaista maassa on elää naisena?
Muslimi- tai buddhalaistaustasta kristityksi kääntyvä nainen kohtaa vastustusta. Hänet voidaan esimerkiksi eristää työpaikassa, tai puoliso voi ottaa avioeron.
Miten Open Doors auttaa suoraan tai yhteistyökumppaniensa kautta maassa?
Open Doors tukee Kiinan kristittyjä tarjoamalla opetuslapseuskoulutusta ja opetusta vainojen kohtaamiseen. Selityksin varustettua kristillistä kirjallisuutta jaetaan niille kristityille, joilla on muslimi- tai buddhalaistausta.
Rukoile:
Pyydä, että valvonnan ja tiukan sääntelyn taakkaa kantavat kristityt saisivat voimaa, viisautta ja rohkeutta, kun he etsivät reittiä haasteiden läpi.
Pyydä, että vainoa aiemmin kokemattomat nuoret saisivat riittävän hengellisen varustuksen kestääkseen lujina uskossa.
Pyydä, että Kiinan kirkko jatkaisi tiivistyvästä vainosta huolimatta huomattavaa kasvuaan.
Taivaallinen Isä, olemme ihmeissämme, kuinka Kiinan kirkko jatkaa uskomatonta kasvuaan huolimatta vuosikymmenten mittaisesta vastustuksesta. Kun vainojen uusi aalto tuo uudenlaisia haasteita, vahvista omiasi. Jatka ihmeittesi tekoa heidän parissaan ja kauttaan. Anna lapsillesi voimaa, viisautta ja rohkaisua, jotta he osaisivat suunnistaa oikeaa reittiä erilaisten haasteiden läpi. Täytä heidän fyysiset, emotionaaliset ja hengelliset tarpeensa. Anna voitelusi keskusteluihin, joita kristityt käyvät paikallisten viranomaisten kanssa. Tulkoon niistä Jumalan kohtaamisen hetkiä sinun työtäsi vastustaville. Aamen.