Luuk. 10:2 Jeesus sanoi heille: »Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen. »
Lähi-itä rukous

Rukoilemme Jemenin vakauden ja siellä köyhyydessä elävien ihmisten puolesta. Rukoilemme, että he saavat riittävästi hätäapua. Herra, anna maahan rauha ja sovinto. Aamen.
Sananl. 3:27-28 Älä kiellä apuasi, jos toinen on avun tarpeessa ja sinä pystyt tekemään hänelle hyvää. Älä sano lähimmäisellesi: »Mene nyt ja tule toiste, huomenna minä annan!» – kun sinulla kuitenkin on mitä antaa.
Vahvista Iranin vainottuja naisia
Iranissa on jo lähtökohtaisesti vaikeaa elää naisena, mutta kääntyminen kristityksi teki Saharista äärimmäisen vainon kohteen.
Vihainen aviomies ajoi hänet pois kotoa. Hänet pakotettiin jättämään lapsensa. Hän joutui vankilaan uskonsa vuoksi. "Minulta vietiin kaikki", Sahar sanoo.
Monet naiset panevat Saharin tavoin koko elämänsä alttiiksi päättäessään seurata Jeesusta, mutta heidän kokemansa vaino ei tule ulkopuolisen maailman tietoon.
Haluatko nähdä Saharin kaltaisten naisten kohtaaman vainon Iranissa ja ympäri maailmaa? Haluatko vahvistaa heitä elämänmuutoksessa?
- 30 eurolla kolme vainottua naista voi saada Raamatun omalla kielellään.
- 40 eurolla voidaan järjestää traumaterapiaa naiselle tai tytölle, niin että hän voi eheytyä ja nähdä Jumalalta tulevan identiteettinsä ja arvonsa.
- 55 eurolla voidaan kouluttaa neljä naista kestämään vainoa rohkeasti ja luottavaisesti.
Vainotut naiset ansaitsevat tulla nähdyiksi, kuulluiksi ja valmennetuiksi, jotta he voivat ottaa käyttöön Jumalan heihin asettaman potentiaalin.
Rukoile, ja jos voit, lahjoita. Kiitos.