Koronavirus on vaikuttanut meidän kaikkien arkeen, ja myös Open Doors on joutunut perumaan suuren määrän keväälle sovittuja seurakuntavierailuja Suomessa. Elämme nyt Suomessakin tilanteessa, joka on monille vainojen keskellä elävälle kristitylle arkea: fyysinen eristäytyminen ja vuorovaikutus toisten kristittyjen kanssa vain internetin välityksellä.

Tällä hetkellä koronaviruksen vaikutukset alkavat vasta näkyä monissa Open Doorsin työn noin seitsemästäkymmenestä kohdemaasta. Miljoonat uskonvakaumuksensa takia jo valmiiksi oman yhteiskuntansa marginaalissa elävistä kristityistä, esimerkiksi Pakistanissa, ovat erityisen haavoittuvassa asemassa, kun hygieniataso on valmiiksi heikko ja terveydenhuolto puutteellista.

Vaikeuksien keskellä on myös toivoa: koronapandemian myötä esimerkiksi Iranissa vapautettiin maaliskuun puolivälissä 83 000 vankia, heidän joukossaan monia kristittyjä mielipidevankeja.

Tästä TOIVOSTA ja vainon keskellä elävien kristittyjen ILOSTA haluamme viestittää Open Doorsin seurakuntatilaisuuksissa myös tulevana syksynä. Kutsu Open Doorsin puhuja tai musiikkilähettiläs seurakuntaasi saarnavieraaksi, puhumaan tai musisoimaan syksyllä tai talvella 2020.

Täytä tästä kutsulomake.

”Tiedättehän, että veljenne kaikkialla maailmassa joutuvat kokemaan samat kärsimykset. Kaiken armon Jumala on Kristuksen Jeesuksessa kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa. Vähän aikaa kärsittyänne hän itse varustaa, voimistaa, vahvistaa ja lujittaa teidät.” 1. Piet. 5:9-10

Rukoillaan tilanteen puolesta Suomessa ja maailmalla!

Yhteistyöterveisin,
Miika Auvinen
Johtaja
Director of Ministry
Open Doors Finland ry