Some
19.08.2024

Kristityt perheet saavat apua ja tukea Etelä-Laosissa

Kun kahdeksan kristittyä perhettä karkotettiin kylästään Etelä-Laosissa, paikalliset kumppanimme ryhtyivät toimeen.

Viranomaiset olivat epäonnistuneet useissa yrityksissään houkutella kristityt luopumaan uskostaan. Niinpä he ilmoittivat näille: ”Sunnuntaipalveluksenne häiritsevät kylää suojelevia henkiä. Muuttakaa ja viekää omaisuutenne mennessänne.”

Kun kristityt lähtivät, paikalliset johtajat, pastorit ja alueen kristityt tulivat auttamaan heitä uusien kotien rakentamisessa. Monet toivat ruokaa, rakennusvälineitä ja kodin tarvikkeita, kun taas toiset tarjosivat palveluitaan maan raivauksessa ja talojen rakentamisessa.

Open Doorsin paikallisten kumppaneiden avulla ostettiin myös tinalevyjä kattoihin ja seinämateriaaleja.

Tämä on vahva muistutus siitä, miten lahjanne ja rukouksenne auttavat ympäri maailmaa.

Laos