Komorit

45

Miksi maassa vainotaan kristittyjä?

Suurin osa komorilaisista on sunnimuslimeja, ja sunnalaisuus on ollut saaren virallinen uskonto vuodesta 2018 lähtien. Kristityt eivät saa kertoa evankeliumia tai antaa muslimille Raamattua tai muuta kristillistä kirjaa. Vain sunnimuslimit saavat julkisesti harjoittaa uskoaan. Muiden uskontokuntien rekisteröiminen ei ole mahdollista.

Paikalliset yhteisöt karttavat ihmisiä, joiden he epäilevät kääntyneen kristityiksi. Tämän vuoksi moni kääntynyt pitää uskonsa salassa. Uskostaan kertova kristitty voi joutua oikeuden eteen, mikä voi tarkoittaa sakkoja ja enintään vuoden vankeutta. Joissakin osissa maata on ääriryhmiä, jotka uhkaavat kristittyjä väkivallalla.

Miten tilanne on muuttunut edellisestä vuodesta?

WWL-vainoraportin alkuvuosina Komorit oli raportin kärkikymmenikön maiden joukossa. Viime vuosina se on saanut hieman yli 60 pistettä. Näin tänäkin vuonna. Maa on edelleen äärimmäisen vaikea paikka etenkin islamista kääntyneille kristityille.

Millaista maassa on elää kristittynä?

Islamista kääntyneet ovat suurimmassa vaarassa joutua vainotuiksi.

Millaista maassa on elää miehenä?

Komoreilla miehet muuttavat avioliiton solmimisen jälkeen appivanhempiensa kotiin, mikä tekee heistä taloudellisesti riippuvaisia vaimon sukulaisista. Se voi olla ongelmallista, jos he päättävät kääntyä kristityiksi. Seurauksena voi olla uhkailua ja pelottelua, eriarvoista kohtelua, ruuan epäämistä ja avioeroja. Joskus miehet joutuvat pakenemaan toiseen kaupunkiin turvaan. Kristityt miehet voivat myös kokea syrjintää työpaikalla.

Millaista maassa on elää naisena?

Islamista kääntyneet naiset joutuvat usein kohtaamaan vakavia vaikeuksia kääntymisensä vuoksi. Heidän perheensä vahtivat heitä tarkasti. Naiset ja tytöt voivat joutua perinnöttömiksi tai hylätyiksi. Lisäksi heidät voidaan pakottaa naimisiin muslimin kanssa ja jos he ovat naimisissa, aviomies voi ottaa heistä eron. Heitä syrjitään, kiusataan, pidetään kotiarestissa tai pahoinpidellään.

Kristityt naiset ovat vaarassa joutua ihmiskaupan uhreiksi. Komorit on kuuluisa ihmiskaupan keskus.

Miten Open Doors auttaa suoraan tai yhteistyökumppaniensa kautta maassa?

Open Doors tekee työtä paikalliskumppaniensa kanssa vahvistaakseen vainottua kirkkoa Itä-Afrikan saarilla. Kristittyjen auttamiseksi järjestetään opetuslapseuttamiseen ja taloudelliseen voimaantumiseen tähtääviä projekteja.

Rukoile:

Rukoile niiden puolesta, jotka ovat löytäneet pelastuksen Kristuksessa. Pyydä Jumalaa suojelemaan heitä.
Pyydä, että Jumala antaa salaa kristittyinä elävien kokea, että he ovat osa maailmanlaajuista kristikuntaa. Pyydä Jumalalta, että he saisivat kohdata tänä vuonna edes yhden muun kristityn.
Rukoile, että hallitus kohtelee eri uskontokuntiin kuuluvia oikeudenmukaisesti.