Videot
09.01.2024

Kestävänä todistajana: Bedru toteuttaa kutsuaan kotiseudullaan

Etiopialaisen Bedrun perhe tuli uskoon muutama vuosi sitten, minkä seurauksena perhe joutui väkivaltaisen vainon kohteeksi ja yhteisönsä hylkäämäksi.

Fanaattisen islamistiryhmän tekemissä hyökkäyksissä perhe menetti kaiken omaisuutensa, mutta ei käännytysyrityksistä huolimatta suostunut palaamaan islamiin. Vaikka vainoa on edelleen, perheen esimerkillisen luja luottamus Jumalan huolenpitoon on saanut arvostusta jopa hänen yhteisössään.

Bedru kokee kutsumuksekseen kotikirkkotoiminnan aloittamisen alueellaan. Perhe on saanut Open Doorsin paikalliskumppaneilta tukea muun muassa toimeentulonsa järjestämisessä. Niinpä Bedrun perhe jatkaa elämäänsä kotiseudullaan.

Lue lisää: https://opendoors.fi/Etiopia

YouTube video

Seuraa meitä Youtubessa.