Uutiset
23.01.2019

Kaksi pakistanilaista kristittyä veljestä tuomittu kuolemaan jumalanpilkasta

Kristityt veljekset tuomittiin kuolemaan jumalanpilkasta pakistanilaisessa paikallisoikeudessa 13. joulukuuta 2018. Qaisar ja Amoon Ayubia on pidetty vuodesta 2014 lähtien Jhelumin aluevankilassa Punjabin maakunnassa. AsiaNewsin mukaan heitä syytetään ”epäkunnioittavan materiaalin” julkaisemisesta verkkosivuillaan. Qaisar kertoo sulkeneensa verkkosivunsa vuonna 2009, mutta eräs hänen muslimituttavansa onnistui jotenkin palauttamaan sivun verkkoon Qaisarin nimissä.

Veljeksiä on oikeudessa avustanut hyväntekeväisyysjärjestö CLAAS (Centre for Legal Aid, Assistance and Settlement). CLAAS kertoi verkkosivuillaan, että päätöksestä valitetaan korkeampaan oikeusasteeseen. CLAASin johtaja Nasir Saeed sanoo: ”On valitettavaa, että ääri-islamistien uhkailun takia paikallisoikeudet siirtävät vastuun korkeampaan oikeuteen. Näin menee vuosia syytetyn todistamiseen syyttömäksi.”

”Asia Bibin tapaus hiljattain oli samanlainen. Alempi oikeusaste tuomitsi hänetkin, ja kesti vuosia saada valitus läpi korkeimmassa oikeudessa. Pelkään, että Qasirin ja Amoonin täytyy myös odottaa vuosia saadakseen oikeutta.” Aasiya Noreen, pakistanilainen kristitty nainen joka tunnetaan yleisesti nimellä Asia Bibi, vapautettiin lokakuussa maan korkeimmassa oikeudessa jumalanpilkkasyytteistä. Nyt hän odottaa korkeimman oikeuden uudelleenkuulemista. Lain mukaan jumalanpilkasta seuraa kuolemantuomio, joskaan tällaista ei ole vielä koskaan pantu täytäntöön.

Taustatietoja

Syytökset veljeksiä vastaan näyttävät alkaneen vuonna 2010, jolloin Qaisar oli joutunut riitaan työpaikallaan Lahoressa. Joku paikalla olleista oli sanonut halventavaa erään ystävänsä sisaresta, ja tämä syytti loukkauksesta Qaisaria. Hän sanoi Qaisarille, että Pakistanissa tällainen on hyvin vakava asia. Qaisar alkoi saada tappouhkauksia ja joutui piiloutumaan.

Peläten henkensä edestä Qaisar ja hänen veljensä pakenivat maasta. He menivät ensin Singaporeen ja sitten Thaimaahan, mutta joutuivat palaamaan Pakistaniin vuonna 2012. Silloin Qaisar sai tietää häntä vastaan nostetusta jumalanpilkkasyytteestä. Molemmat miehet ovat naimisissa ja Qaisarilla on kolme lasta. Hänen vangitsemisensa on vaikuttanut haitallisesti perheeseen, etenkin Qaisarin 14-vuotiaan pojan mielenterveyteen.

Yhdysvaltain ulkoministeriö tiedotti hiljattain lisänneensä Pakistanin listalle maista, jotka rikkovat uskonnonvapautta erityisen räikeästi. Yhdysvaltain kansainvälisen uskonnonvapauden suurlähettiläs Sam Brownback kertoi, että maailman kaikista jumalanpilkan vuoksi vangituista ihmisistä puolet istuu Pakistanin vankiloissa.

Vähemmistöjen voimaannuttaminen

Samaan aikaan Punjabin maakunnan hallinto ilmoitti avustuspaketista varhaisena joululahjana uskonnollisille vähemmistöille. Siihen kuuluu esimerkiksi etukäteispalkka kristityille työntekijöille, jotka voivat näin pitää vapaata jouluna. Punjabin ihmisoikeus- ja vähemmistöasioiden ministeri Ejaz Alam Augustine sanoi, että aiemmat hallitukset ovat viivyttäneet avustusta monella kuukaudella, mutta tällä kertaa se annetaan ennen joulua.

Joulun jälkeen Punjabin hallitus esittelee lainsäädäntömuutoksen, johon sisältyy esimerkiksi kristittyjen perhelainsäädännön päivitys ja uusia keinoja järjestää uskonnollisille vähemmistöille viiden prosentin työpaikkakiintiö. Hallitus harkitsee myös opiskelupaikkakiintiötä vähemmistöille korkea-asteen oppilaitoksiin. Augustine sanoi: ”Toivomme, että tämä tuo muutoksen uskonnollisten vähemmistöjen elämään, erityisesti kristittyjen, jotka ovat maakunnan suurin vähemmistöryhmä.”

Lähde