Hee Jin, 31, kasvoi kommunistisessa maassa, jossa kristityt ovat yhä valtion vihollisia. Hänen isoäitinsä oli salaa kristitty, joka pyysi sunnutaisin nuorta Hee Jiniä sulkemaan pienen makuuhuoneen oven takamaan, polvistumaan ja rukoilemaan sekä laulamaan niin hiljaa, etteivät he melkein kuulleet sitä itsekään. Hee Jin tiesi, että jos joku saisi tietää, hänen koko perheensä tuhottaisiin.
Voitko kertoa, millainen lapsuutesi oli? Millaista oli lapsuudessasi tapahtuneen nälänhädän aikaan?
Ankara maaliskuu alkoi tullessani teini-ikään. Minulla on paljon muistoja nälästä ja köyhyydestä. Monet lapset eivät pystyneet käymään koulua. Minullakin oli enemmän poissaolopäiviä kuin päiviä, jolloin olin paikalla. Äitini myi kasvattamiaan pavunversoja torilla. Muistan syöneeni niiden juurista tehtyä keittoa. Se oli vaikeaa aikaa. Minulla on pahoja muistoja siitä, kun ruumiita kannettiin muutamien päivien välein ulos lähialueiden taloista. Jotkut nääntyivät kuoliaaksi ja toiset jäätyivät. Monesti useampi ihminen perhekunnasta menehtyi.
Voitko selittää, kuinka sinut aivopestiin lapsena Pohjois-Koreassa?
Opetettiinko sinulle johtajiesi sankariteoista?
Pohjoiskorealaiset oppivat kolmesta vallankumouksellisesta. Saimme opinnoissamme sivuuttaa maailman historian. Opimme lähinnä Kim Il-sungista, Kim Jong-ilistä ja Kim Jong-sukista. Meidän odotettiin menestyvän tässä aiheessa. Näin meidät aivopestiin. Meitä opetettiin kiittämään johtajia kaikesta. Saimme kuulla Kim Il-sungin perustaneen Pohjois-Korean ja vapauttaneen meidät Japanin vallasta sekä puolustaneen meitä imperialismilta. Kim Jong-il kehitti valtiotamme, jotta me voisimme opiskella, kasvaa ja nauttia rauhasta. Tähän perustui kouluopetuksemme.
Voitko kertoa, kuinka isoäidistäsi tuli uskova Kiinassa? Mitä sinä tiedät hänen matkastaan Kiinaan?
Isoäitini meni Kiinaan ja sai kuulla sanaa eteläkorealaisilta lähetystyöntekijöiltä. Hän otti Jeesuksen vastaan. Hänen palattuaan Pohjois-Koreaan enoni ja äitini estivät häntä ikinä mainitsemasta Jumalaa ääneen, koska koko perheemme olisi voitu surmata.
Kuinka riskialtista on pitää ylistyskokouksia?
Isoäitini pidätettiin uskoontulon jälkeen Kiinassa ja pakotettiin palaamaan Pohjois-Koreaan. Hän selvisi vankilasta, koska ei kertonut uskostaan. Kuuden kuukauden jälkeen hänet vapautettiin. Jos hänen uskonsa olisi paljastunut, koko perheeni olisi saattanut kadota yhdessä hetkessä.
Kristittyjä ei viedä normaaleihin vankiloihin, vaan poliittisiin vankiloihin koko perheensä kanssa. Joskus vain yksi henkilö vangitaan, mutta vain jos on vaikea ottaa selvää, onko henkilö todella kristitty. Jos henkilö on vain ollut tekemisissä kristittyjen kanssa Kiinassa, saattaa perhe selvitä ilman rangaistusta. Mutta jos löytyy todistusaineistoa, kuten Raamattu, koko perhe viedään poliittiseen vankilaan. Sieltä on mahdotonta päästä pois. Kävin kerran sellaisessa paikassa. Ihmisten ei kuuluisi elää sellaisissa olosuhteissa.
Mitä tarkoitat sillä, että kävit poliittisessa vankilassa? Näitkö sen vahingossa?
Kotialueeni lähellä vuoristossa on leiri, joka on jo pois käytöstä. Poliittiset vankilat rakennetaan yleensä syvälle vuoristoon. Tuomiot eivät sisällä ennalta asetettua aikaa. Sinut viedään sinne perheinesi loppuiäksi. Jos kuolet, niin kuolet. Pysyt siellä, kunnes koko sukuhaarasi on pyyhitty pois.
Paikka, jossa kävin, oli suljettu. Se oli vanha, joten ensimmäinen vankien sukupolvi oli jo kuollut jättäen jälkeensä jälkeläisensä. Luultavasti ennen Kim Jong-unin aikaa annettiin heitä koskeva määräys, jossa jälkeläiset armahdettiin. He saivat “armon” elää vapaina, mutta kuitenkin mustalla listalla, ilman mahdollisuutta osallistua Puolueen toimintaan. Leiri hylättiin.
Menin alueelle myymään tavaraa, joten juttelin paikallisten kanssa. Minun oli vaikea olla itkemättä. Monilla oli tauteja ja vammoja. He kärsivät sydämissään. Heidän lapsensa eivät voineet edetä yhteiskunnassa, vaikka he olivatkin pystyneet ansaitsemaan rahaa. Tämän takia ihmiset olivat hyvin kovia ja heidän tarinansa saivat minut miettimään, kuinka ihmiset pystyvät tekemään sellaista. Selkäpiitäni karmi, kun kuuntelin heitä.
Alueella on monta murhaajaa. Nämä ihmiset kantavat paljon vaikeita tunteita ja oletan heiltä olevan kiellettyä matkustaa toiselle alueelle, vaikka he ovatkin “vapaita”. Kun jäät keväällä sulavat, löytyy monta ruumista. Siksi monet pelkäävät aluetta.
Voitko kertoa esimerkkejä asioista, joita entiset vangit kertoivat?
Kuulin paljon tarinoita siitä, kuinka äidit ja isät kuolivat. Tienatakseen elantonsa piti kaivaa maata. Kaikki, jotka yrittivät paeta tai edes näyttivät eleillä tahtonsa paeta, ammuttiin siihen paikkaan. Entiset vangit kokevat, että muiden on mahdotonta ymmärtää heitä ja sitä, mitä he joutuivat kokemaan. He olivat täynnä katkeruutta. Heidän ulkoinen olemuksensa kertoi kärsimyksestä. He käyttäivät ilmaisuja kuten “äitini kuoli kuin koira”.
Kauheaa. Kiitos, kun kerroit tästä. Meidän täytyy tietää. Mutta mennään takaisin rukouksiin yhdessä isoäitisi kanssa. Miten se tapahtui?
Isoäitini sulki huoneen oven ja piti jumalanpalveluksen, joka kesti 30-40 minuuttia. Hän aloitti ylistyksellä ja piti sitten puheen, jota en ymmärtänyt. Nyt ymmärrän, että hän toisti Apostolisen uskontunnustuksen. Sitten hän rukoili perheensä puolesta. Hän tuntui ikäänkuin välittävän tiedon perheensä kuulumisista jollekin.
Minä lauloin mukana ja suljin silmäni rukousten aikana. Isoäitini tuntui olevan vapaa huolista ja stressistä, kun hän lauloi ja rukoili… Ihmettelin, että lauloimme kiellettyjä lauluja. Mielikuva isoäidistäni laulamassa ylistystä oli minulle lapsena kaunis.
Muistatko noita lauluja?
Isoäitini piti paljon laulusta “Isä, ojennan käteni puoleesi” ja sen muistan. Se oli myös ensimmäinen laulu, jonka kuulin, kun pääsin Etelä-Koreassa kirkon aamujumalanpalvelukseen. Se sai minut itkemään.
Voisitko laulaa sen?
Hee Jin epäröi. Hän haluaa laulaa, mutta on ujo.
Isä, minä ojennan käteni puoleesi, en tunne muuta apua.
Jos vetäydyt pois luotani, ah, minne voisin mennä?
Hän antoi kalliin verensä vapauttaakseen minut synnistä.
Tulen eteesi katuvalla sydämellä.
Naisen ääni murtuu kesken viimeisen lauseen ja hän pahoittelee itkuaan.
Kun pääsin ensimmäistä kertaa kirkkoon Etelä-Koreassa, itkin paljon. En tiennyt kantavani niin paljon tuskaa sisälläni. Vaikka koin paljon vaikeuksia, se ei ollut mitään erikoista. En joutunut pahasti vainotuksi ja elin kiitollisena. Jopa Kiinassa tapasin hyvän perheen, joka auttoi minut tänne. Mutta sisälläni oli jotain. Jotain, mikä aiheuttaa paljon tuskaa. Koen sen sulavan pois aina, kun olen kirkossa tai laulan ylistystä.
Se, että voin nyt rukoilla, on vastaus isoäitini rukouksiin. Voin itse vastata Jumalalle ylistämällä Häntä ja tunnustamalla Hänen suunnitelmansa minulle. Olen niin onnellinen voidessani tunnustaa Hänet ja seurata Häntä. Olen ymmärtänyt elämäni olevan hyvin siunattua. Vaikka koin vaikeuksia Pohjois-Koreassa, elämäni oli siunattua. En tuntenut Jumalaa, mutta Hän tunsi minut.
Kiitos, kun kerroit kokemuksistasi ja lauloit. On hyvä itkeä. Kyyneleet ovat Jumalan lahja. Raamattu sanoo, että Jumala korvaa kivisydämemme lihasydämillä.
Kyllä, tiedän, Jumala sulattaa jääkylmää sydäntäni näiden laulujen kautta.
Nyt sinä opiskelet Raamattua Etelä-Koressa. Jumala tekee sinussa työtä.
Menneisyydessäni pidin itseäni onnekkaana, vaikka koinkin vaikeuksia. Olin onnekas äitini aseman takia. Sain jopa olla yksi harvoista valituista, jotka pääsevät helposti pakenemaan Etelä-Koreaan. Minut myytiin Kiinaan kotiapulaiseksi ja perhe oli kristitty, eivätkä he koskaan kohdelleet minua huonosti. Myös Kiinasta lähteminen oli helppoa saatuani lapsen. Isäntäperheeni antoi minulle luvan lähteä.
Olen niin kiitollinen, että Jumala on tuntenut minut ensin. Hän on kuullut isoäitini rukoukset, siunannut minua ja johtanut Etelä-Koreaan opiskelemaan arvokkaassa yliopistossa. On ihme, että saan opiskella yliopistossa. Koen ihmeitä joka päivä.
Palatakseni isoäitiisi, kerroit, että perheesi vastusti hänen uskoaan.
Kyllä, äitini ja enoni olivat huolissaan. Enoni työskentelivät Puolueelle. He olisivat voineet menettää kaiken hänen uskonsa takia. He riitelivät paljon, etenkin juodessaan alkoholia. Kerran isoäitini kieltäytyi kumartamasta sukuhaudan edessä, jolloin enoni tönäisi häntä. Isoäitini kaatui ja kieri alas mäkeä satuttaen itsensä. Tämän jälkeen perhe antoi hänen olla rauhassa.
Pako Kiinaan
Hee Jin aloitti oman laittoman liiketoiminnan myöhäisessä teini-iässä. Parikymppisenä turvallisuusagentit saivat hänet kiinni ja veivät hänen rahansa. Silloin hän päätti paeta. Hän säästi rahat ja maksoi välittäjälle, joka lahjoi vartijat ja junan henkilökunnan päästämään Hee Jinin Kiinaan. Hän oli pyytänyt päästä kiinalaisten sukulaisten luo. Sen sijaan hänet myytiin.
Hee Jin kertoo: Välittäjä vei minut ja toisen naisen tyhjään taloon viikon ajaksi. Sitten minut vietiin ostajieni luo ja ymmärsin tulleeni myydyksi. Olin kuullut tästä Kiinassa ja tiesin joutuneeni ihmiskaupan uhriksi, Minusta maksettiin 45 000 yuania, eli n. 7000-8000 USA:n dollaria.
Miltä tuntui ymmärtää tulleensa kaupatuksi?
Tunsin vain pelkoa. Eläisinkö vai kuolisinko? Minut voitaisiin tappaa ilman rangaistusta. Kiinni jääminen saattaisi tietää kuolemaa tai vuosien vankeutta. Kummallista kyllä, kun minut myytiin, tunsin helpotusta siitä, että olen elossa. Ajattelin, että koska he ovat maksaneet minusta, he pitävät minut turvassa.
Miten tulit Kiinassa uskoon?
Kiinalaisen isäntäperheeni seinällä oli risti. He olivat hyviä ihmisiä, toisin kuin olin kiinalaisista kuullut. Olin kuullut, miten vaikeaa ihmiskaupan uhrien elämä Kiinassa usein oli, ja näin sitä myös naapurustossa. Ymmärsin Jumalan olevan kanssani.
Menitkö kirkkoon ja saitko Raamatun? Selittikö perhe sinulle näitä asioita?
Ensimmäistä kertaa, kun avasin suuni puhuakseni, tein sen rukouksessa. Asuin Kiinassa neljä vuotta rukoillen joka päivä. Perheen kiinankieliset rukoukset eivät tuntuneet minulle henkilökohtaisilta, joten rukoilin itse perheeni puolesta. Asiat oli jätettävä Jumalalle. Rukoilin herättyäni ja mennessäni nukkumaan. Rukoilin lapseni ja tulevaisuutemme puolesta. Se oli ainoa mahdollisuus minulle puhua, koska en kielimuurin takia pystynyt puhumaan kiinalaisille.
Mikä oli se hetki, jolloin annoit sydämesi Jeesukselle?
Päästyäni Etelä-Koreaan aloitin uuden elämän. Opiskelin kovasti ja sain työn kirjanpitäjänä hyvästä yrityksestä. Aloin saada rahaa ja elää hyvää elämää. Asuttuani Etelä-Koreassa vuoden yhtiö romahti yhtäkkiä. Koin etten voinut tehdä mitään, mitä Jumala ei antanut. En voinut tehdä mitään itsestäni. Annoin sydämeni Jumalalle. Jumala päätti elämästäni ennen syntymääni. Tunnustin Hänelle uskovani Hänen suunnitelmaansa elämästäni. Voin loistaa, kun annan elämäni Hänelle.
Se, mitä voin tehdä, on valmistaa itseni, jotta voin olla arvokas astia Jumalan käytössä. Jos annan itseni Hänen käyttöönsä, Hän huolehtii muusta. Hieman tämän jälkeen koin ihmeen. Tyttäreni oli vielä Kiinassa. Normaalisti kiinalainen perhe ei ikinä luopuisi lapsesta. Mutta tyttäreni ja mieheni tulivat tänne vuosi sitten. Menimme virallisesti naimisiin. Tämä on mahdollista vain Jumalalle.
Olen ihmeissäni uskostasi. Niin monet pakolaiset hylkäävät uskon tultuaan tänne.
Uskon vilpittömästi rukouksen voimaan. Monet ihmiset rukoilevat Pohjois-Korean puolesta. Isoäitini rukoili vainon keskellä ylistäen Jumalaa iloisella sydämellä. Hän ei menettänyt uskoaan vaikeuksissa. Jumala kuuli rukoukset, vaikka isoäitini joutui rukoilemaan hiljaa. Jumala on siunannut perhettäni ja minua. Olen kiitollinen, että ihmiset rukoilevat maani puolesta.
Mitkä ovat mielestäsi Pohjois-Korean kristittyjen suurimmat tarpeet?
Olisi hienoa, jos Etelä-Koreaan tulevat pohjoiskorealaiset levittäisivät evankeliumia Pohjois-Koreaan ja valmistaisivat maita yhdentymiselle. Täältä käsin voimme tehdä radiolähetyksiä. Niitä on nyt liian vähän. Voimme myös rukoilla salaa uskovien puolesta. Se on arvokkainta, koska he elävät inhimillisesti mahdotonta elämää. Voimme toimia median kautta ja lähettää materiaalista tukea. He todella tarvitsevat sitä.
Open Doors auttaa Pohjois-Korean kristittyjä tarjoamalla ruokaa, vaatteita ja lääkkeitä. Vahvistamme uskoa viemällä Raamattuja ja muuta materiaalia sekä lähettämällä radio-ohjelmia. Kiinan puolella tarjoamme raamatullista koulutusta ja ylläpidämme turvakoteja ihmiskaupan uhreiksi joutuneille naisille.
