Pohjois-Koreassa sanaa Jumalasta, ”Hananim”, käytetään julkisesti vain kirosanana. Kyung-so muistaa kuulleensa sanan ensimmäisen kerran elokuvassa.Siinä joku mainitsi, ’Voi hyvä Jumala’. ”Sanontaa käytetään Pohjois-Koreassa, kun asiat eivät mene toivotulla tavalla. Kukaan ei ajatellut sanan viittaavan Jumalaan. Uskoimme sen olevan taikauskoinen ilmaus taivaita vastaan.”
Eräänä päivänä Kyung-so tapasi miehen, joka käytti Hananim-sanaa toisella tavalla. ”Pohjoiskorealaiseksi hänellä oli mielestäni hyvin ystävälliset kasvot. Vaikka hän oli minua huomattavasti vanhempi, hän kohteli minua kuin ystävää.”
”Hananim” tuli puheeksi aina kohdatessamme. Aluksi en ymmärtänyt, mistä hän puhui.
Kun satoi, hän sanoi: ”Hananim antaa meille sateen”. Vastasin, että ”Tietenkin sade putoaa taivaalta. Miksi Hananim sen meille antaisi?”. Hän erotti käsitteen ’taivas’ Hananim-sanasta. Kysyin, mitä ’Hananim’ tarkoitti. Näin alkoivat keskustelumme Jumalasta, pian ensitapaamisemme jälkeen.”
Vaikka Kyung-so ei sitä heti oivaltanut, mies oli yksi Pohjois-Korean salaisista kristityistä. Heidän ystävyytensä edetessä uskova kertoi Kyung-solle evankeliumista. Heidän piti olla varuillaan ja keskustella Jumalasta vain silloin, kun kukaan muu ei ollut läsnä. ”Kuulin Jumalasta ja evankeliumista pääasiassa vuoristossa,” Kyung-so kertoo. Hän tiesi, että se, mitä hänen uusi ystävänsä teki, oli vaarallista ja laitonta. Hän kohtaisi vakavat seuraamukset, jos jäisi kiinni.
”Hänellä oli iso perhe, jonka tunsin hyvin. Tiesin, että he joutuisivat poliittisiksi vangeiksi. Minulla oli hänen elämänsä käsissäni. Jos olisin luottanut Pohjois-Korean hallintoon, olisi ollut helppo ilmiantaa hänet, turvallisesti ja palkintoa vastaan.”
Kyung-so suhtautui kuitenkin kriittisesti maan hallintoon. Hän oli nähnyt eron viranomaisten levittämän propagandan ja elämän realiteettien välillä Pohjois-Koreassa. Hän oli kokenut vakavan nälänhädän 90-luvulla. Hän myös tunsi monia ihmisiä, jotka olivat kuolleet nälkään. ”Siksi en ilmiantanut häntä turvallisuusviranomaisille, vaan kuuntelin evankeliumia ja väittelin hänen kanssaan.”
Kyung-so oli liikuttunut tuon kristityn valmiudesta asettaa henkensä alttiiksi kertoakseen hänelle uskostaan. ”Hän uskoi minulle henkensä, mikä kosketti minua. Arvostin sitä.”
Kyung-so vaarantaa koko elämänsä seuratakseen Jeesusta
Monien keskusteluiden jälkeen myös Kyung-so päätti lopulta seurata Jeesusta. Hän tiesi päätöksen olevan vaarallinen. ”Henkilökohtaisesti tiesin kolme ihmistä, jotka valtion turvallisuusviranomaiset teloittivat evankeliumin levittämisestä. Uskoni Jeesukseen olisi voinut merkitä loppuani. ”
Hän kuitenkin päätti, että usko Jeesukseen oli riskin arvoinen. Hänen vaimonsa ja poikansa tulivat myös uskoon. Kyung-so sai myöhemmin tietää ystävänsä olevan usean sukupolven kristitty. Hänen isoisänsä oli kuullut evankeliumin lähetystyöntekijöiltä Koreassa, ennen Korean jakoa. Miehen isä oli opiskellut raamattua ja toiminut seurakunnan johtajana. Miehen ja hänen perheensä usko oli kestänyt jopa Pohjois-Korean diktaattorien uskonnon hävittämistoimissa. ”Hän on kuin arvokas voimavara, jonka Jumala on säästänyt Pohjois-Koreaan,” Kyung-so sanoo.
Vankeus ja karkoitus
”Päädyin elämään maanalaisessa seurakunnassa ja osallistuin sanan levittämiseen. Yhteydenpitoni muihin kristittyihin lisääntyi. Tapasin heitä hyvin usein ja vietin heidän kanssaan aikaa.”
Pohjois-Korean hallinto sai lopulta tietää Kyung-son uskosta Jeesukseen. Hänet pidätettiin.
”Hallinto halusi kauttani tuhota muut kristityt.He kiduttivat minut miltei kuoliaaksi ja painostivat paljastamaan tietoni kristityistä. Minä ja kristityt läheiseni olimme uskoneet henkemme toistemme käsiin.
En paljastanut todisteita kristityistä vankilassa ollessani.”
Viranomaiset eivät tehneet Kyung-son vaikenemista helpoksi.Hän loukkaantui vankeudessa vakavasti.
Hän joutui vaimonsa kanssa julkiseen oikeudenkäyntiin. ”Kansan oikeus on pelottava asia. Halutessaan lähettää meidät teloituskomppanian eteen, joku olisi voinut nousta ylös ja huutaa:’He ovat kansan pettureita. Ampukaa heidät!’.Tällöin meidät olisi ammuttu. Meitä ei kuitenkaan määrätty ammuttavaksi tai vankeuteen. Kotimme ja omaisuutemme takavarikoitiin ja meidät karkoitettiin,” Kyung-so kertoo.
Kyung-son mukaan hänen perheensä korkea asema saattoi suojella heitä teloitukselta.”Vaikka perheen asema saattoi auttaa, on monia tapauksia, joissa korkeassa asemassa olleet kristityt ovat saaneet vakavia rangaistuksia jäätyään kiinni. Miehellä, joka evankelioi Kyung-soa, oli kuitenkin vain alhainen asema. Häntä olisivat varmasti kohdanneet hyvin erilaiset seuraamukset, jos hänen uskonsa olisi paljastunut. ”Hänen koko perheensä olisi pysyvästi joutunut vankilaan, ja mies itse olisi voitu teloittaa.”
’Rukoilkaa heidän puolestaan ja auttakaa heitä’
Kyung-so ja hänen perheensä karkoitettiin vuoristoon. ”Kun menetin kotini, ajattelin, ettei Jumala halunnut minun asuvan Pohjois-Koreassa.Hän halusi käyttää minua levittämään vainottujen kristittyjen viestiä maailmalla. Hyväksyin Jumalan vastauksen rukoukseeni ja päätin paeta Pohjois-Koreasta.”
Kyung-son onnistui paeta Kiinaan.Lopulta hän pääsi Etelä-Koreaan, jossa Kyung-so perheineen nyt asuu. Hän uskoo lujasti, että seurakunta tulee tuomaan muutoksen Pohjois-Koreaan. ”Vain kristityt — jotka ovat eläneet 70 vuotta vainojen keskellä ja joita on koulutettu ja koulittu kuin soturimunkkeja — tulevat saamaan Jumalalta voiman murtaa tuo hirmuhallinto.”
Hän ei kuitenkaan kannata väkivaltaa, päinvastoin. Hän pyytää meitä tukemaan seurakuntaa rukouksin ja teoin. ”Pohjois-Korean kristityt ovat uskossaan kuin puun kantoja, joiksi Jumala on antanut heidän jäädä. Rukoilkaa heidän, lähetystyöntekijöiden ja ihmisoikeuksien puolesta. Rukoilkaa, että pohjoiskorealaiset saisivat palvoa Jeesusta vapaasti.
”Kuvitelkaa, millaisen epätoivon keskellä ihmiset elävät tuollaisessa maassa. Jumalan valtakunnan on pian tultava näkyviin. Rukoilkaa niiden puolesta, jotka uskovat Jeesukseen.”
Elämää Pohjois-Koreassa
Millaista oli elää läpi nälänhädän 90-luvulla?
”Useat naapureistani löydettiin kuolleena aamulla ja heidät haudattiin vuoristoon. Joka aamu rinteillä näkyi uusia hautoja. Kokonainen mäki saattoi kuukaudessa peittyä hautoihin. Koska läheiset mäet olivat täynnä, piti vaeltaa aina vain kauemmas hautaamaan kuolleet. Hallinto ei pitänyt siitä, että näköala peittyi hautoihin. Se vaati haudoilta tasaisuutta. Myöskään hautakiviä ei sallittu.Haudat oli vain merkitty maahan.”
Kuoliko sinun läheisiäsi nälänhädän aikana?
”Kyllä. Isäni sisar eli tätini. Hänen koko perheensä kuoli. He olivat todellakin hyvin lojaaleja hallinnolle. He uskoivat, että heidän tulisi selviytyä hallinnon säännöstelemien ruoka-annosten varassa. Hallinto ei kuitenkaan tarjonnut ruokaa tai edes maksanut heille, joten he kuolivat nälkään. He tulivat kotiimme ostamaan ruokaa ennen kuolemaansa. Vaikka oma tilanteemme oli vaikea, vanhempamme erottivat heille osan ruoastaan. Tätini ja setäni kuolivat kuitenkin kolmen kuukauden sisällä. Kaikki viereisessä korttelissa kuolivat. Yhdessä talossa eli armeijan pataljoonan komentaja ja toisessa siviiliperhe. Molemmat menehtyivät. Kun menin naimisiin ja ostin talomme, sain sen kuudellakymmenellä kilolla maissia. Se oli tuohon aikaan miltei yhtä arvokasta kuin sama määrä kultaa. Talon myyjä aikoi ottaa mukaan rautaisen padan uuteen kotiinsa, mutta tarjosi sitä meille kahta ylimääräistä maissikiloa vastaan. Se oli rakennettu keittiötämme varten, joten vaihdoimme sen maissiin. Myöhemmin mies kuoli silti nälkään.”
Onko mahdollista omistaa oma talo kommunistisessa Pohjois-Koreassa?
Kommunistinen puolue ei yleensä salli kiinteistöjen yksityisomistusta. Joillakin harvoilla on kuitenkin oma tontti. Jos tontti oli yksityisomistuksessa ennen maan itsenäistymisestä Japanin vallan alta, hallitus on hyväksynyt omistuksen jatkumisen.
Henkilö, joka myi talonsa meille, asui kuitenkin valtion omistamassa talossa. Niissä henkilö saa luvan hallinnolta asumiseen. Sellaisen minä sain.
Mitä sinulle opetettiin diktaattoriperheestä varttuessasi?
Syntymähetkestä saakka he iskostivat meihin ideologiaa Pohjois-Korean hallitsijoiden ja kommunistisen järjestelmän täydellisestä palvonnasta.Päiväkodissa opitaan kutsumaan valtion johtajaa nimityksellä ’Rakas Isä’. Minua opetettiin puhumaan Kim Il-sungista ’Isä-Johtajana’. Sen oppivat kaikki lapset ja opiskelijat. Se on täydellistä valtaa.
Mikä sai sinut olemaan kriittisempi Pohjois-Korean hallintoa kohtaan?
Isäni toi monia propagandakirjoja kotiimme. Kun luin niitä, saatoin nähdä suuren epäsuhdan kirjojen sisällön ja yhteiskunnan todellisuuden välillä. Silloin minulle kehittyi kriittinen näkökulma Pohjois-Korean yhteiskuntaa kohtaan. Ihmisiä ei voi pakottaa hyväksymään propagandaa pelkästään opettamalla sitä. Ideologiat, jotka eroavat todellisuudesta, kasvattavat kriittistä suhtautumista yhteisöissä.
Mitä sinulle opetettiin kristinuskosta varttuessasi?
”Kun olin hyvin nuori, ala-asteella, koulukirjoissamme oli kuvitettu tarina, jonka mukaan lapsi ottaa maasta omenan ja syö sen. Lähetystyöntekijä sitoo lapsen omenapuuhun ja käyttää suolahappoa polttaakseen lapsen otsaan sanat ’varas’. Kärventäminen osoittaa lähetystyöntekijöiden olevan pahoja.
Elokuvassa ’Amerikkalainen lähetystyöntekijä’ työntekijä kaappaa lapsia, imee heistä verta kirkossa ja vie sen mennessään Amerikkaan. Elokuva esitettiin televisiossa ja teattereissa. ’Amerikkalaiset imperialistit’ haluttiin näyttää verenhimoisina susina.
Kun olin nuori, pelkäsin ja uskoin, että tulee vältellä paikkoja, joissa on ristejä ja suippokärkinen katto. Ymmärrän nyt niiden olevan kirkkoja. Lapsena emme tunnistaneet kirkkoja. Ajattelimme niiden olevan pahuuden paikkoja. Sellaisia rakennuksia ei ollut Pohjois-Koreassa. Niitä ei ollut yhteiskunnassa,vain elokuvissa.”
