Bangladesh

26

Miksi maassa vainotaan kristittyjä?

Bangladeshissa kristityksi kääntyneisiin kohdistuu erittäin ankaria rajoituksia, syrjintää, väkivaltaa ja muita häirintää – olipa taustalla sitten islamilainen, hindulainen, buddhalainen tai animistinen heimoyhteisö. Uskonnollinen vakaumus on sidoksissa yhteisön identiteettiin, joten kääntyminen paikallisesta valtauskonnosta kristinuskoon voi johtaa syytöksiin petturuudesta.

Kristityiksi kääntyneet bangladeshilaiset kokoountuvat usein pienissä kotiseurakunnissa hyökkäysuhan takia. Kaikki kirkot, jotka työskentelevät ja evankelioivat muslimienemmistön parissa, joutuvat vainotuiksi. Jopa suuret kirkkokunnat, kuten roomalaiskatolinen kirkko, joutuvat entistä useammin tappouhkausten ja hyökkäysten kohteeksi.

Heimokristittyjen haavoittuvuus on kaksinkertainen, silä he kuuluvat sekä etniseen että uskonnolliseen vähemmistöön. He joutuvat kamppailemaan sen kanssa, että muut vievät heidän maansa ja kohdistavat heihin väkivaltaa. Huhtikuussa 2023 kahdeksan heimoyhteisöön kuuluvaa kristittyä tapettiin Chittagongin vuoristoalueella maan kaakkoisosassa. Kuolonuhreja vaativa väkivalta kristittyjä kohtaan on maassa harvinaista, mutta ei ennenkuulumatonta.

Myanmarista Bangladeshiin paenneet, muslimienemmistöisen rohingya-heimon kristityt kohtaavat yhteisössään häirintää ja vahvaa painostusta. Rohingya-pakolaisten leireillä asuvat kristityt voivat joutua vainotuksi myös pakolaisasemansa vuoksi.

Miten tilanne on muuttunut edellisestä vuodesta?

Bangladeshin kristittyjen arkielämässä kokema painostus on vähentynyt, mutta väkivalta ja iskut kristittyjen omistamiin kiinteistöihin ovat lisääntyneet. Vuoden 2024 World Watch List -vainoraportin tutkimusjakson aikana kirjattiin useita tapauksia kristittyihin, myös naisiin ja lapsiin, kohdistuneista hyökkäyksistä. Huhtikuun 2023 väkivaltaiset yhteenotot johtivat kahdeksan heimokristityn kuolemaan. Yleisesti ottaen kristitty vähemmistö, erityisesti käännynnäiset, kohtaavat edelleen syrjintää, laiminlyöntejä ja väkivaltaa. Tammikuun 2024 vaalien kampanjoinnin aikana kristittyjä ja muita vähemmistöjä on entistä voimakkaammin painostettu mukautumaan ympäröivään kulttuuriin.

Millaista maassa on elää kristittynä?

Kaikkialla Bangladeshissa haavoittuvimmassa asemassa ovat ne kristityt, jotka ovat kääntyneet alueen valtauskonnosta. Huhtikuun 2023 hyökkäykset ovat synkkä muistutus siitä, että etnis-uskonnolliset vihollisuudet jatkuvat. Kristittyjen oikeuksia rikotaan erityisen usein Bangladeshin pohjoisosassa, jossa asuu monia etnisiä vähemmistöjä. Tämä ongelma-alue jää usein vaille huomiota.

Kristittyjen vaino on lisääntynyt rohingyojen asuttamilla pakolaisleireillä, sillä Myanmarista on paennut Bangladeshiin yli miljoona ihmistä. Suurin osa rohingya-heimon jäsenistä on muslimeja, ja pakolaisleireillä asuviin kristittyihin käännynnäisiin voi kohdistua vakavaa painostusta ja jopa väkivaltaa, eikä heillä ole mahdollisuutta paeta tai saada oikeutta. Samaan aikaan islamististen ääriryhmien vaikutus lisääntyy pakolaisleireillä.

Millaista maassa on elää miehenä?

Kulttuurisesti miehiä pidetään perheiden johtajina, joten vaino kohdistuu ensimmäisenä heihin. Miehiä voidaan painostaa yhteisöissä tai jopa pahoinpidellä kulttuurinsa ”pettäjinä”. Jotkut ajetaan pois kotoaan tai he joutuvat itse pakenemaan yhteisön jäsenten ja paikallisten muslimijohtajien painostusta.

Myös viranomaiset ottavat kohteekseen kristittyjä miehiä ja heitä saatetaan syyttää ihmisten lahjomisesta kääntymään kristityiksi. Erityisesti seurakuntajohtajat ovat vaarassa tulla pidätetyiksi, joskin vangitseminen on yhä harvinaista.

Millaista maassa on elää naisena?

Bangladeshin kulttuuri on patriarkaalinen, vaikka hallinnossa on monia naisjohtajia. Erityisesti alueensa valtauskonnosta kääntyneet kristityt naiset ja tytöt ovat tästä syystä alttiimpia perheen ja yhteisön painostukselle kuin miehet ja pojat. Heitä pidetään pettureina, jotka ovat kieltäneet kulttuurinsa ja yhteisönsä.

Naisiin kohdistuvan vainon muotoja voi olla ahdistelu, seksuaalinen, fyysinen ja henkinen väkivalta tai pakkoavioliitto, avioero, kotiaresti tai sieppaukset. Erään maa-asiantuntijan mukaan vainoajat pitävät naisia ihanteellisina kohteina, sillä heidän kauttaan voi horjuttaa kristittyä yhteisöä ja tukahduttaa kristittyjen seuraavaa sukupolvea ilman pelkoa kostotoimenpiteistä.

Uhka häpeästä estää kristittyjä naisia kohtaan tehtyjen vääryyksien esilläpidon tai ilmoittamisen poliisille. Vaikka ilmoitus tehtäisiinkin, poliisi usein viivyttelee toiminnassaan.

Miten Open Doors auttaa suoraan tai yhteistyökumppaniensa kautta maassa?

Open Doors toimii paikallisten seurakuntakumppaneiden kautta ja vahvistaa Bangladeshin vainottuja kristittyjä jakamalla Raamattuja, järjestämällä raamatunopetusta, lukutaitoa ja sosioekonomista asemaa kehittäviä hankkeita sekä tarjoamalla hätäapua.

Rukoile:

Rukoile niiden bangladeshilaisten kristittyjen puolesta, jotka ovat joutuneet hyökkäyksen tai fyysisen väkivallan kohteeksi uskonsa takia. Pyydä Jumalaa parantamaan heidän haavansa, niin ruumiilliset kuin henkisetkin.
Pyydä Jumalaa antamaan kestävyyttä kristityille, joita heidän yhteisönsä painostaa. Rukoile, että he saisivat yliluonnollista rohkeutta pysyä Jeesuksen seuraajina kaikissa tilanteissa.
Rukoile, että Jeesuksen vainoajat ymmärtäisivät totuuden hänen rakkaudestaan ja armostaan.