37-vuotias puuseppä Alaa on yksi monista ruoka-apua kuljettavista seurakuntalaisista. Hänen perheensä saapui kylään maan sisäisinä pakolaisina jouduttuaan pakenemaan Syyrian Homsista. Nykyään Alaan yritys auttaa häntä ja hänen kahta veljeään tulemaan toimeen.
Lämpimät lounaspussit on pakattu kahteen suureen, valkoiseen laatikkoon moottoripyörän takaosaan. Alaa käynnistää pyöränsä ja lähtee liikkeelle Mar Eliasin ortodoksikirkolta Al Hawasissa. Kansankeittiön vapaaehtoiset ovat nähneet aamulla paljon vaivaa valmistaessaan ruokaa 150:lle apua tarvitsevalle, joista suurin osa on vanhuksia. Heille halutaan viedä ainakin kaksi terveellistä ateriaa viikossa.
Paossa kristittyjen laaksossa
Alaa syntyi ja kasvoi Homsissa, mutta sota vei perheen vuonna 2011 ”kristittyjen laaksoon”. Se on Homsin ja Tartouksen välillä sijaitseva alue, jonka asukkaista suhteellisen suuri osuus on kristittyjä. Al Hawashissa Alaa meni naimisiin, ja nyt hänellä on pieni poika.
”Meidän oli etsittävä turvapaikka ja siksi tulimme tänne”, Alaa kertoo. ”Tilanne Homsissa kävi sietämättömäksi. Kun kapinalliset saapuivat asuinalueellemme, emme voineet jäädä. Paetessamme emme voineet ottaa mitään mukaan, meillä oli vain päällämme olleet vaatteet. Kävelimme toiseen kaupunginosaan, mistä meidät haettiin autolla.”
”Homs oli mahtava kaupunki, siellä oli hienoa, turvallista. Ulkona oli turvallinen olo yölläkin. Se oli yrittäjille hyvä kaupunki. Työni sujui hyvin, taloudellinen tilanteeni oli hyvä.”
Homsissa Alaa työskenteli veljensä kanssa puuseppänä verstaallaan. “Se kaikki on mennyttä. Jäljellä ei ole mitään, talot ja kaupat on poltettu. Naapurini kertoi, että talomme katto on tuhoutunut. Se on asuinkelvoton.”
”Meidän oli rakennettava elämämme uudelleen. Meillä ei ollut mitään. Kuinka saisimme ruokaa tai jotain juotavaa? Asuimme ensimmäiset kuusi kuukautta isoäitini luona. Tein pääosin rakennustöitä.” Tulot eivät kuitenkaan riittäneet elämiseen. Perhe oli riippuvainen kansankeittiön ruuasta ja seurakunnan tuesta.
Kadonnut veli
Kymmenen vuotta sitten perhe koki uuden iskun, kun yksi Alaan veljistä siepattiin.
”Hän oli taksikuski. Viimeisimmässä puhelinkeskustelussamme hän kertoi olevansa Homsissa, hakevansa tavaransa ja tulevansa laaksoon. Hän kysyi, mitä tarvitsin kaupungista. Kun yritimme myöhemmin soittaa hänelle, emme saaneet häneen yhteyttä. Etsimme häntä ja kävimme poliisilaitoksella. Ei mitään. Kukaan ei ottanut meihin yhteyttä tapauksesta.”
Homsiin palaaminen ei ole vaihtoehto.
He eivät enää kuulleet veljestä. Perhe on varma, että hänet siepattiin.
Alaa jatkaa: ”Hänellä on kolme lasta. Katoaminen järkytti koko perhettä. Se istutti meihin pelon”.
Töitä omilla lahjoillaan
Alaan perheen toimeentulo koheni, kun Alaa sai pienen lainan sahaustoiminnan aloittamiseen Al Hawashissa. ”Totta kai saha tuo nyt enemmän tuloja. Jokainen meistä tekee töitä omilla lahjoillaan. Kun tekee työtä omilla käsillään ja käytössä on tarvittavat työkalut, siinä on toimeentulon kannalta suuri ero entiseen.”
Ennen sotaa perhe asui omassa talossaan, mutta nyt he asuvat vuokralla. ”Tunnen häpeää. Kun vuokraisäntä tulee ilmoittamaan vuokrankorotuksesta enkä pysty maksamaan, hän voi vaatia talonsa takaisin. Se on nöyryyttävää.”
Sahan avulla Alaa voi haaveilla. Hän sanoo: ”Jos Jumala suo, minulle tärkeintä olisi ostaa talo. Talon omistaminen tarkoittaa erilaista elämää.”
Homsiin palaaminen ei kuitenkaan ole vaihtoehto. ”Talomme on tuhottu, eikä meillä ole varaa korjata sitä”, hän toteaa. ”Sen jälkeen kun näimme Homsin, yksi veljistäni sanoi, ettei haluaisi edes palata sinne. Se on toinen ongelma.”
