Rukousaiheet
15.06.2018

Afrikan sarvi

Kun Ayaan* paljastui kristityksi, hän joutui pakenemaan perhettään, joka olisi tappanut hänet. ”Veljeni sanoi, että ansaitsen uskoni vuoksi kuoleman”, hän kertoo. Hän löysi Open Doorsin tukeman yhteisön. ”Kiitos paikasta, jossa voin kokea perheen rakkautta ja lämpöä.” Rukoillaan Ayaanin ja hänen perheensä puolesta. Rukoillaan, että hän löytää ihmisiä, joille kertoa evankeliumia.

Ef 6:18-20: Tehkää tämä kaikki rukoillen ja anoen. Rukoilkaa joka hetki Hengen antamin voimin. Pysykää valveilla ja rukoilkaa hellittämättä kaikkien pyhien puolesta. Rukoilkaa myös minun puolestani, että minulle annettaisiin oikeat sanat suuhun, kun ryhdyn puhumaan, ja että voisin rohkeasti julistaa evankeliumin salaisuutta, jonka vuoksi olen lähettiläänä, nyt vankilassa. Rukoilkaa, että voisin puhua rohkeasti, niin kuin minun tulee.