Open Doorsin työ alkoi 70 vuotta sitten Raamattujen kuljettamisella kommunistiseen Itä-Eurooppaan. Tänäänkin Open Doorsin kenttätyöntekijät vaarantavat elämänsä toimittaakseen apua ja rohkaisua vainotulle seurakunnalle. Edelleen he myös salakuljettavat Raamattuja.
Raamatussa voi olla uskomaton voima. Raamattu voi muuttaa jonkun elämän. Se voi muuttaa jopa kokonaisen yhteisön, sukupolven toisensa jälkeen. Oven avautuessa ei voi tietää, mitä Jumala tekee seuraavaksi. Hän ”kykenee tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme pyytää tai edes ajatella” (Ef. 3:20).
Tämän totuuden Veli Andreas tiesi hyvin. Vuonna 1955 hän alkoi salakuljettaa Raamattuja kommunistiseen Itä-Eurooppaan. ”Olen nähnyt aina uudestaan Raamatun voiman muuttaa ihmisiä sisältäpäin”, hän kirjoitti. ”Raamatun voima on yksinkertainen, mutta syvällinen.”
Näin Open Doorsin työ alkoi. Tänään, 70 vuotta sen jälkeen, kun Veli Andreas teki ensimmäisen matkansa rautaesiripun taakse, Open Doorsin kenttätyöntekijät ottavat edelleen suuria riskejä toimittaakseen muun muassa ruokaa, apua, rohkaisua, koulutusta ja traumaterapiaa. Edelleen he myös salakuljettavat Raamattuja.
Daniel vie Raamattuja muslimimaahan
”En koskaan ajatellut, että tekisin tätä elääkseni”, Daniel* sanoo. ”Otin yhteyttä Open Doorsiin – ja katsokaa minua nyt. Käytän kaiken kokemukseni ja taitoni viedäkseni Raamattuja vainotuille kristityille luovilla tavoilla.”
Daniel on salakuljettanut Raamattuja muslimimaailmassa nyt 25 vuotta! Olisi liian vaarallista selittää hänen metodejaan tai kertoa, missä maassa hän toimii, mutta Jumala laski tuon paikan hänen sydämelleen.
”Mennessäni sinne ensimmäistä kertaa kuulin paikallisilta kristityiltä, etteivät he olleet pitkään aikaan saaneet kirjoja”, Daniel muistelee. ”Voisinko minä kenties toimittaa joitakin Raamatun osia? Lupasin selvittää asiaa. Suunnittelin keinon tehdä se, mutta vei kauan saada työtoverini vakuuttumaan, että se oli oikea tapa toimia.”
”Heti kun näkee nuo miehet univormuissaan, ei olekaan enää kova. Mutta Jumala auttoi minua joka kerta.”
Daniel
Danielin ottama riski kannatti, ja Raamatut menivät turvallisesti perille. ”Kiitos siitä ei kuulu minulle vaan Herralle”, hän haluaa lisätä. ”Ette tiedä, kuinka usein raastoin hiuksiani, kun äkkiä huomasin tehneeni virheen.”
Hän kertoo myös usein pakanneensa rohkeasti matkalaukkunsa mutta olleensa yltä päältä hiessä jonottaessaan rajatarkastukseen. ”Heti kun näkee nuo miehet univormuissaan, ei olekaan enää kova. Mutta Jumala auttoi minua joka kerta. Kyllä, joka ikinen kerta.”
Näkevät silmät sokeina
Daniel joutuu aina huomattavaan vaaraan kuljettaessaan Raamattuja – mutta yksi päivä on kirkkaana hänen muistoissaan. ”Kerran kuljetin täyttä kirjalaatikkoa. Lentokentän skanneri ei ollut tarpeeksi suuri, ja tulli vain päästi minut aina läpi”, hän kertoo.
”Tällä kertaa jonottaessani huomasin yhtäkkiä, että siellä oli uusi skanneri! Se oli paljon suurempi; laatikko mahtuisi siihen helposti. Adrenaliini syöksähti läpi kehoni, ja sormeni kihelmöivät.”
Tullivirkailija käski Danielia panemaan laatikon skanneriin. Hän osoitti sormellaan näyttöä. ”Mitä nuo ovat? Kirjoja?” Daniel ei tiennyt, mitä vastaisi. Hän sanoi vain: ”Asiakirjoja.” ”Avaa se”, tullivirkailija vaati.
Laatikko oli tiukasti teipattu, ja sen avaamiseen tarvittiin veistä. Siihen mennessä kymmenkunta toista tullivirkailijaa oli kokoontunut paikalle. Lopulta joku toi keittiöstä suuren veitsen.
”Lopettaisin, ellen tietäisi varmasti, että tämä on Jumalan tahto elämääni varten. Hän vahvistaa sen niin usein.”
Daniel
Mies alkoi leikata teippiä, kun terä kimmahti ulos ja melkein osui Danieliin, joka päätti reagoida dramaattisesti ja kaatui. Kaikki miehet räjähtivät nauruun. ”Anteeksi, anteeksi!” virkailija sanoi nauraen edelleen. ”En yrittänyt tappaa sinua.”
Daniel pelleili hetken saaden miehet nauramaan yhä kovempaa. Joku veti hänet ylös ja heilautti hänet avoimine laatikoineen läpi tullista. Daniel katsoi vielä viimeisen kerran olkansa yli. Näytöllä oli edelleen kuva hänen laatikostaan, ja arvokkaat kirjat näkyivät aivan selvästi.
”Kuinka ihmeessä teit tämän, Herra?” hän ajatteli. Kuten Veli Andreas usein rukoili omilla matkoillaan, Jumala oli ”tehnyt näkevät silmät sokeiksi.”
Jumalan suunnitelma
Daniel on nähnyt paljon ihmeitä, mutta mikään ei ole kauniimpaa kuin nähdä muslimien ottavan vastaan Jeesuksen Kristuksen. ”Saan nähdä paljon hyviä asioita”, hän sanoo. ”Ihmisiä tulee uskoon – Jumala on osoittanut uskollisuutensa.”
Työ on vaikeaa ja vaarallista, mutta Daniel tietää, mihin Jumala on kutsunut hänet. ”Elämäni on todella monimutkaista”, hän sanoo. ”Joskus haluan lopettaa palvelutehtäväni, istua jossakin viikunapuun alla ja vanheta rauhassa. Lopettaisin, ellen tietäisi varmasti, että tämä on Jumalan tahto elämääni varten. Hän vahvistaa sen niin usein. Hän on läheisesti mukana tässä.”
Open Doorsin alkamisesta on nyt 70 vuotta, mutta järjestön sydämessä on edelleen sama rohkeus, yhteys ja riippuvaisuus Jumalasta. Kiitos, että olette olleet mukana tällä matkalla.
Rukoilettehan edelleen. Se on Open Doorsin tehtävälle elintärkeää. Veli Andreaksen sanoin: ”Rukouksemme voivat mennä sinne, minne me emme voi. Kun rukoilemme, ei ole rajoja, ei vankilan seiniä eikä meiltä suljettuja ovia.”
*Nimi on muutettu turvallisuussyistä.
