Bae* sai apua eräässä Kiinan turvatalossa, mutta päätti palata syrjäiseen kotikyläänsä Pohjois-Koreassa ja jatkaa pienen maanalaisen kirkkonsa palvelemista. “Eniten kiitän siitä, että Isä Jumala käyttää minua ja että saan olla hänen palvelijansa”, hän kertoo kirjeessään Open Doorsille. Taivaan Isä, anna hänelle kestävyyttä ja riittävästi rohkeutta julistaa evankeliumia toisille.

Joh. 12:26 Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani, ja Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua.