Zion-seurakuntaan pääsiäissunnuntaina 2019 tehdyssä hyökkäyksessä monet menettivät rakkaitaan. Menetyksellä oli myös taloudelliset seurauksensa, sillä sen myötä monen perheen liiketoiminta kärsi. Open Doorsin paikalliset yhteistyökumppanit vierailivat Sri Lankassa näiden perheiden luona nähdäkseen, kuinka he voivat kaksi vuotta iskun jälkeen.

Vasta paistetun leivän tuoksu leijuu pihan läpi Kalviyan talon olohuoneeseen. Ulkona käy touhukas hyörinä, kun päivän myyntiä valmistelevat ihmiset kiiruhtavat ulos ja sisään leipomon ovista.

Sisällä on hiljaista kuten tavallisesti. Kalviyan äiti istuu Open Doorsin työntekijöiden vieressä sanomatta juuri sanaakaan. Hänen tyttärensä Kalviya ja poikansa Rathan istuvat toisella puolella huonetta hymyillen ja jutellen. Rathan on johtanut leipomon työtä siitä lähtien, kun hänen vanhin veljensä Jasanthan menetti henkensä vuoden 2019 pääsiäissunnuntain iskussa.

”Tiedämme näkevämme heidät vielä jonain päivänä.”

Tuona aamuna Jasanthan oli vaimonsa ja lapsensa kanssa Zion-kirkossa, ja kaikki kolme kuolivat räjähdyksessä. Heidän menettämisensä oli Kalviyan perheelle kova isku, ja vaikka hyökkäyksestä on kulunut kaksi vuotta, perhe suree edelleen rakkaitaan.

Pienet asiat muistuttavat Kalviyaa ja Rathania heidän veljestään.

Surun keskellä arki jatkuu

”Veljeni opetti minut ajamaan neuvoen, että älä katso edes vieressäsi istuvaan ihmiseen vaan eteenpäin ja pidä katseesi edessäsi olevassa tiessä. Nyt osaan ajaa, mutta veljeäni ei enää ole”, Rathan kertoo.

Heidän äitinsä on vaiti. Hän on menettänyt vanhimman lapsensa. Hän on menettänyt miniänsä ja lapsenlapsensa. Hän itkee yhä joka päivä muistellessaan heitä.

”Näinä päivinä Jumala on opettanut minulle, että hänen tahtonsa tapahtuu elämässämme. Aina ei käy niin kuin toivomme. Jumalan tahto kuitenkin hallitsee elämäämme kaikessa”, Kalviya sanoo.

Jasanthanin kuoleman jälkeen vastuu leipomosta sekä vanhempien ja sisarusten elättämisestä jäi Rathanin harteille. Jotta tämä pystyisi laajentamaan liiketoimintaansa, Open Doors auttoi perhettä uusien leivontavuokien ja generaattorin hankinnassa.

”Tällä alueella sähkökatkot ovat hyvin yleisiä. Ainakin kolme tai neljä kertaa kuukaudessa sähköt katkeavat odottamatta vähintään muutamaksi tunniksi. Jos uunissa on silloin jotain paistumassa, joudumme heittämään sen pois. Taloudellinen tappiomme on silloin yli 20 000 rupiaa (reilut 200 euroa)”, Rathan selittää.

Generaattorin avulla leipomista voidaan jatkaa myös sähkökatkojen aikana. ”Kiitos teille tuestanne. Se on suuri siunaus perheellemme ja liiketoiminnallemme.”

Kalviya ja Rathan ovat viimeiset kaksi vuotta ahkeroineet työskentelemällä leipomossa ja osallistumalla erilaisiin seurakunnan palvelutehtäviin. ”Kaiken keskellä olemme huomanneet, että Jumala on aina kanssamme. Tiedämme näkevämme veljeni ja hänen perheensä vielä jonain päivänä. Siinä on toivomme”, Kalviya todistaa.

Rukoile Sri Lankan perheiden puolesta

  • Kalviya opiskelee yhä yliopistossa. Rukoile, että Jumala johdattaisi häntä edelleen ja auttaisi opinnoissa.
  • Rathan suunnittelee liiketoimintansa laajentamista ja oman ravintolan avaamista. Rukoile Jumalalta apua tavoitteen saavuttamiseksi.
  • Rukoile Kalviyan ja Rathanin äidin puolesta, joka ei ole päässyt yli poikansa ja tämän perheen menettämisen tuskasta. Rukoile, että Jumala jatkaisi työtään hänen sydämessään, antaisi voimaa ja parantaisi.

Rukoustenne ja tukenne avulla Open Doorsin paikalliset yhteistyökumppanit ovat pystyneet auttamaan näitä uskovia taloudellisesti, jotta he kykenevät elättämään perheensä.

Katso video