Vierailullaan Open Doorsin kumppanit tapasivat kahdeksanvuotiaan Debbien istumasta olohuoneen lattialla iloisesti hymyillen. Hänen kuntonsa oli silminnähden parantunut edellisestä vierailusta.
Kun tiimi tapasi Debbien ensimmäistä kertaa, hän ei vammojensa vuoksi kyennyt kävelemään kunnolla. Hän tarvitsi tätiensä ja isovanhempiensa apua voidakseen liikkua talossa. Seuraavien vierailujen aikana tiimi huomasi kehitystä, kun Debbie vahvistui ja oli vieraiden seurassa yhä luottavaisempi.
Nyt kaksi vuotta loukkaantumisensa jälkeen Debbie pärjää jo yksin kotona. Vierailun aikana hän jaksoi esittää vieraille laululeikin ja tekipä hän tiimille myös paperiveneen.
Debbiellä ja Rebekahilla on vielä pitkä matka fyysiseen paranemiseen, mutta henkisesti ja hengellisesti he vahvistuvat kaiken aikaa.
Katsellessaan perheen kotia tiimiläiset huomasivat, että huonekalujen paikkoja oli vaihdettu. Yksi heistä muisti Debbien vanhemman veljen vaatineen, että kodissa kaikki olisi pidettävä tarkasti juuri niillä paikoilla, joille heidän äitinsä oli ne ennen kuolemaansa laittanut.
”Hyväksyykö Rufus nyt huonekalujen siirtelyn?” tiimiläiset kysyivät. ”Kyllä, nyt hän hyväksyy sen”, hänen setänsä vastasi. ” Vierailun aikaan Rufus oli koulussa.
Debbiekin aloittaa pian koulun. Perhe on hankkinut hänelle opettajan pistekirjoitusta varten. ”Opettaja on myös sokea, ja hän työskentelee yliopistossa kääntäjänä”, Debbien täti kertoo. Debbie on innoissaan kouluun paluustaan uuden lukukauden alkaessa.
Pyhäkoulutyö tuo lohtua kaipaukseen
Debbien täti Rebekah sai räjähdyksestä paljon vakavia palovammoja ympäri kehoaan ja joutui hyökkäystä seuranneina kuukausina useisiin leikkauksiin. ”Vasen käteni ja jalkani tarvitsevat vielä leikkauksia”, hän kertoo. ”Niiden piti olla viime vuonna, mutta maan koronatilanteen takia niitä piti siirtää. Toivottavasti ne voidaan tehdä tänä vuonna.”
Palovammojen vuoksi Rebekah ei voi liikuttaa vasemman kätensä sormia. ”Lääkäreiden mukaan voin leikkauksen jälkeen liikuttaa sormiani hieman nykyistä enemmän, mutta silti niitä ei saada toimimaan kuten ennen.”
Rebekah toimi pyhäkoulun opettajana Zion-seurakunnassa. Räjähdyksen tapahtuessa hän oli siskonsa eli Debbien äidin Verlinin kanssa seurakunnan kirjakaupassa. Hän sai vammoja, jotka pitivät hänet pitkään kotona.
”Jumalan armosta olen voinut taas aloittaa palvelutyöni”, Rebekah kertoo. ”Opetan taas pyhäkoulussa ja osallistun raamattukoulun tunneille.”
Verlini piti naapuruston lapsille pyhäkoulua kotonaan. Vielä vuodenkaan kuluttua hänen kuolemastaan pyhäkoulu ei ollut jatkunut. Rufus pyysi jatkuvasti tätejään aloittamaan sen uudelleen ja pitämään sitä, ”niin kuin Amman oli tapana”. Hänelle toi suurta lohtua, kun Rebekah aloitti sisarensa kanssa pyhäkoulun pitämisen kahden vuoden tauon jälkeen.
Debbiellä ja Rebekahilla on vielä pitkä matka fyysiseen paranemiseen, mutta henkisesti ja hengellisesti he vahvistuvat kaiken aikaa.
Rukoile Sri Lankan pommi-iskusta toipuvien puolesta:
• Debbie aloittaa pian koulun. Rukoile, että hän sopeutuu kouluun ja ympäristöönsä. Rukoile Rufukselle Jumalan lohdutusta ja läsnäoloa.
• Rukoile Rebekahin palvelutyön ja raamattukouluopintojen puolesta.
• Teinipoika Meshak menetti hyökkäyksessä veljensä ja sai itse palovammoja käsiinsä ja kasvoihinsa. Hän kärsii ajoittaisesta päänsärystä, jolle ei ole löytynyt fysiologista selitystä. Lääkäri ehdotti siihen terapiaa, jossa Meshak nyt käy. Rukoile hänelle fyysistä ja henkistä paranemista sekä voimaa hänen perheelleen.
