Uutiset
11.05.2021

Sankarihaaveet vaihtuivat uniin Jeesuksesta – muslimimiehestä tuli salainen kristitty

Mies, joka halusi lapsena supersankariksi, kohtasi oman pelastajansa unessa. Hän asuu edelleen muslimimaassa, jossa kristillinen usko on salattava. Tämä on hänen kertomuksensa.

Lapsena haaveilin tulevani supersankariksi, jotta olisin voinut puolustaa ystäviäni. Ääriryhmät kaappasivat ja käyttivät heitä omiin tarkoituksiinsa. Näin vain kaksi vaihtoehtoa päästä ihmisten pelastajaksi: ryhtyä poliisiksi tai mennä armeijaan.

Treenasin ahkerasti, ja minut hyväksyttiin erikoisjoukkojen valmennusohjelmaan. Sen jälkeen olin työhaastattelussa, jossa etsittiin päähenkivartijaa hallituksen johtajalle. Kaikki uskoivat, että minut valittaisiin, mutta en kelvannut hänelle. Johtaja oli todennut: ”Kun katson häntä silmiin, näen niissä kysymyksiä.”

Jeesus ei käskenyt vaan kutsui.

Johtaja oli oikeassa: minulla oli monia kysymyksiä. Juuri ennen valmennusta olin nähnyt unen, jossa valkopukuinen mies kutsui minua seuraamaan itseään. Tajusin, että rauhaa henkivä hahmo oli Jeesus. Jeesus ei käskenyt vaan kutsui, mihin en ollut tottunut, sillä kotimaassani ihmisiä määräillään ja tottelemattomat piestään.

Näin toistuvasti öisin painajaisia lapsena näkemästäni väkivallasta. Mutta Jeesus jatkoi ilmestymistään uniini ja antoi joka kerta rauhan tunteen. En tiennyt Jeesuksesta kovin paljon, vain sen mitä Koraani opettaa. Minut oli opetettu uskomaan, että Raamattu on vääristelty kirja ja että kristittyjen ajatukset ovat vääriä.

Viesti Raamatussa

Haastattelun jälkeen palasin kaikkien yllätykseksi kotikaupunkiini. Halusin nyt tietää enemmän Jeesuksesta. Olin saanut selville, että monet sukulaisistani olivat salaisia kristittyjä, vaikka omat vanhempani seurasivat islamin opetuksia. Sukulaiseni olisivat osanneet vastata kysymyksiini, mutta he eivät uskaltaneet puhua kanssani. He ajattelivat, että minut oli aivopesty armeijassa ja lähetetty vakoilemaan omaa sukuani.

Eräänä päivänä vaeltaessani epätoivoisena kaupungin katuja osuin pienen ja huonokuntoisen kirkon luo. Siellä kävi vain muutamia kristittyjä, ja oli pelkkä sattuma, että silloin paikalla oli jopa pappi. Kysyin, voisinko esittää  hänelle joitakin kysymyksiä. Pappi tiesi välittömästi, että olin muslimi ja että hän joutuisi pulaan, jos puhuisi kanssani uskosta. Hän suostui kuitenkin rukoilemaan puolestani.

Jos minulla olisi Raamattu, joutuisin pidätetyksi.

Tehdessäni lähtöä huomasin kirkon takaosassa Raamatun ja selailin sen sivuja. En voinut ottaa Raamattua mukaani, mutta huomasin, että siihen oli käsin kirjoitettu viesti, jossa oli osoite toisessa maassa olevaan kaupunkiin. Varmuuden vuoksi painoin osoitteen mieleeni. Tiesin jo portista kadulle astuessani, että joku urkkija tulee kysymään, minkä takia olin ollut kirkossa. Jos minulla olisi ollut Raamattu mukanani, olisin joutunut pidätetyksi. Kirkon ulkopuolella jouduin suoraan kuulusteluun. Se ei estänyt minua etsimästä lisää tietoa Jeesuksesta.

Nyt viranomaiset pitivät minua silmällä ja pelkoni toteutui. Minut pidätettiin ja vangittiin. Vankilassa minua kidutettiin. Siitä tulin entistä määrätietoisemmaksi. Halusin löytää Jeesuksen seurauksista huolimatta.

Seuraajat löytyvät

Vapauduttuani jouduin pakkotyöhön alueelle, joka oli lähellä rajaa. Siellä tapasin henkilön, joka oli kotoisin viestissä mainitusta kaupungista. Keskustelumme syvenivät, ja meistä tuli ystäviä. Tämä kristitty henkilö johdatti minua syvemmälle henkilökohtaiseen uskoon. Yksissä tuumin ylitimme maittemme rajan laittomasti ja pääsimme turvallisesti hänen kotikaupunkiinsa.

Löysimme talon, jossa kristityt kokoontuivat. Talon alkuperäiset omistajat olivat 30 vuotta aikaisemmin käyneet kotimaassani ja jättäneet kirkkoon Raamatun, josta löysin viestin. Siinä talossa opin paljon Jumalasta ja Raamatusta. Pitkäksi aikaa en voinut jäädä. Minun oli palattava perheeni luokse. Palasin Jeesuksen seuraajana.

Pimeys tulee vielä kasvamaan.

Salaisena kristittynä olen jatkuvasti hengenvaarassa. Minua pidetään silmällä. En voi mennä kristittyjen salaisiin kotikokouksiin. Me kristityt tapaamme toisiamme piilopaikoissa, joissa rukoilemme ja tutkimme Sanaa yhdessä. Useimmat heistä ovat kaltaisiani. Hekin ovat kohdanneet Jeesuksen unissa tai näyissä, mutta heillä ei ole ollut mahdollisuutta lukea Jumalan Sanaa.

Jumala vaikuttaa kotimaassani voimallisesti. Hän on kuitenkin antanut meille näyn, että pimeys tulee kasvamaan ennen kuin valo voittaa. Väkivalta ja tuho lisääntyvät. Pyydämme rukousta puolestamme, sillä tarvitsemme Jumalan voimaa.

Rukoile tämän miehen ja hänen kaltaistensa kristittyjen puolesta, jotka asuvat evankeliumiin vihamielisesti suhtautuvilla alueilla. Halutessasi voit tukea työtämme.