KIRTI

JÄRKKYMÄTÖNTÄ USKOA INTIASSA

Sanotaan, että Intiassa on miljoonia jumalia, vaikka tarkkaa lukumäärää ei tiedetäkään. Näiden jumalien palvojat matkustavat usein vanhoihin temppeleihin antamaan uhrilahjoja ja merkitsemään otsansa talikalla – tuhkan, saven ja kurkuman tai santelipuun sekoituksella. Maailman toiseksi väkirikkaimmassa maassa monet kuitenkin löytävät myös ainoan todellisen Jumalan, ja heidän elämänsä mullistuu. Näiden uusien uskovien merkkinä ei ole talika otsalla, vaan Jeesuksen rakkaus heidän sydämessään.

On aurinkoinen päivä Intiassa. Auringon säteet heijastuvat banianiviikunapuiden lehdistä yläpuolellamme. Kirtillä on yllään ruusunpunainen sari-hame ja kullanvärinen paita. Puhuessaan hän asettaa kätensä kevyesti polvilleen, nyökkäilee ja usein hymyilee, vaikka hänen kertomansa asiat ovat hirvittäviä. Hänen tarinansa kertoo menetyksistä ja suuresta kärsimyksestä Jeesuksen vuoksi. Siitä huolimatta hänen olemuksensa on valoisa.

Kirti on nuori äiti Intian maaseudulta. Hän on yksi niistä entisistä hinduista, jotka ovat löytäneet todellisen Jumalan. Hän luopui hindujumalistaan ja lähti seuraamaan Jeesusta eräässä jumalanpalveluksessa kotikylänsä ulkopuolella. Hänelle kävi niin kuin monille muillekin Intiassa: Jumala paransi hänet ihmeellisesti sairaudesta. Kääntymisensä hetkellä hän ei vielä voinut ennakoida tulevaa vainoa, mutta silloin hän sai syvän luottamuksen Jeesukseen.

Kyläyhteisön painostus

Kirti palasi kotiinsa. Jo viikon päästä koko kylässä kuiskailtiin, että hän on luopunut hindujumalista ja seuraa nyt “ulkomaista jumalaa”, Jeesusta.Kuten usein Intian maaseudulla, Kirtin kylässä hindulainen uskonto on osa yhteisön rakenteita. Uskonnon vastustaminen tuo mukanaan suuren vaaran, mahdollisesti karkotuksen tai jopa kuoleman. Kyläyhteisön jäsenet pitävät toiseen uskontoon kääntynyttä luopiona, joka saattaa vihastuttaa jumalat ja tuoda kurjuutta ja epäonnea koko kylälle. Siksi hindulaisen uskon kieltäminen pitää rangaista epäröimättä ja nopeasti.

Ei siis mennyt kauaa, kun Kirti kutsuttiin yhteisön muiden harvojen kristittyjen kanssa kylänvanhimpien puheille. Koko kylä oli paikalla.

”He käskivät meidät kokoukseen ja pistivät minut seisomaan keskelle”, Kirti kertoo. ”He määräsivät meidät lopettamaan kirkossa käymisen, tai he pieksisivät meidät.”

Kirti tuotiin väkipakolla kyläyhteisön vanhimpien eteen.

Jotkut kristityistä suostuivat pelosta lopettamaan jumalanpalveluksissa käymisen. Kirtin perhe kuitenkin kieltäytyi luopumasta Jeesuksesta. Kylän johtajat tuskastuivat Kirtin itsepintaisuuteen ja käskivät häntä menemään kotiin ja tulemaan uudestaan seuraavana päivänä. Kolmena peräkkäisenä päivänä kylänvanhimmat käskivät Kirtiä kieltämään uuden Jumalansa ja palaamaan hindulaisuuteen, tai muuten kävisi huonosti.

”Mutta me sanoimme, ettemme lakkaa uskomasta Jeesukseen,” Kirti sanoo.

Myöhemmin kyläläiset toivat kokoukseen bambukeppejä ja uhkailivat väkivallalla. Silloin Kirti ja hänen miehensä pelästyivät ja sanoivat lopettavansa jumalanpalvelukset. Heidän uskonsa oli kuitenkin niin suuri, etteivät he voineet pitää tuota lupausta. Pian he aloittivat salaiset kokoontumiset omassa kodissaan sunnuntaisin. Kylän muutamat kristityt tulivat yhteen rukoilemaan ja laulamaan kaikessa hiljaisuudessa. He saivat johtajakseen pastorin toisesta kylästä.

Salainen jumalanpalvelus Kirtin luona.

Kerran eräs nuori mies parani sairaudestaan heidän rukoustensa kautta. Pienessä kylässä on kuitenkin vaikea pitää mitään salassa pitkään. Parantuminen herätti kylän johtajien huomion, ja he kutsuivat nuoren miehen kuulusteluun – samantapaiseen kuin se, johon Jeesuksen parantama sokea joutui Johanneksen evankeliumin 9. luvussa.

Kylänvanhimmat eivät pitäneet miehen vastauksista. Niinpä he pahoinpitelivät häntä ja kokosivat väkijoukon Kirtin talon eteen.

Kirti kertoo: “Väkijoukko tunkeutui talooni ja he rupesivat etsimään Raamattuani. He uhkasivat tappaa minut, jos jatkaisin Jeesuksen palvelemista.”

Hinduväkijoukko tunkeutui Kirtin kotiin.

Sitten joukko raahasi kristityt ulos Kirtin talosta ja alkoi pahoinpidellä heitä. ”He pieksivät meitä kepeillä, potkivat ja hakkasivat nyrkeillä,” Kirti sanoo.

Kirtiä hakatessaan he sanoivat hänelle, että kyläläisten kääntyminen kristityiksi oli hänen vikansa. He huusivat huutamistaan: ”Jätä Jeesus!”

Lopulta väkijoukko löysi Kirtin Raamatun. He polttivat sen hänen silmiensä edessä. Sitten he penkoivat läpi koko talon ja varastivat kaiken hänen ruokansa – riisin, vehnän, kasvikset ja jopa kanat ja vuohet.

Koko ajan Kirti rukoili: ”Herra, jos tahdot, pelasta meidät!”

Lopulta väkijoukko kyllästyi ja lähti. Sitten kylänvanhimmat kuuluttivat kaiuttimen avulla koko kylälle kutsun juhliin. Kaikki Kirtiltä varastettu valmistettiin ruoaksi ja jaettiin kyläläisille. He kirjaimellisesti söivät Kirtin elannon. ”Näin käy, kun seuraat Jeesusta,” he sanoivat.

Kirtin raamattu poltettiin sen jälkeen, kun hänet oli hakattu pahoin.

Kaikki kristityt saivat vammoja, mutta Kirti loukkaantui vakavimmin: hänen selkänsä murtui. Vamma rajoittaa häntä edelleen. Kaikki loukkaantuneet vietiin sairaalaan, ja Kirti viipyi siellä yli kaksi viikkoa. Tuolloin Open Doors sai tietää Kirtistä ja hänen kylänsä kristityistä. Autoimme heitä maksamaan sairaalahoidon ja tarjosimme hengellistä ja henkistä tukea tälle pienelle, urhoolliselle kristittyjen joukolle.

Sieppaus yöllä

Kun Kirti palasi miehensä kanssa kotiin, kyläläiset lakkasivat puhumasta heille ja kielsivät heitä ammentamasta vettä kylän kaivosta.

”Kävin hakemassa vettä salaa öisin,” Kirti sanoo.

Hetken aikaa kylän kristityt elivät hiljaiseloa, mutta hiljalleen he alkoivat käydä rukoilemassa Kirtin kotona. Se oli uhmakasta ja vaarallista. Kun kylän vanhimmat saivat tietää, että hakkaaminen ja julkinen häpäiseminen eivät olleet saaneet heitä lopettamaan Jeesuksen seuraamista, he olivat raivoissaan.

Eräänä yönä Kirtin kodin ympärille kokoontui miesjoukko köydet käsissään. He kolkuttivat ovelle, syöksyivät sisään ja sieppasivat väkisin Kirtin aviomiehen. Kirti yritti estää heitä. ”Mihin te viette minun mieheni?” hän huusi, mutta miehet eivät välittäneet hänestä, vaan työnsivät hänet takaisin taloon ja lukitsivat hänet omaan kotiinsa. Kirti kiljui apua, mutta kylän muut kristityt kuulivat hänet vasta tuntien päästä. Tunkeutujat raahasivat Kirtin miehen pois kodistaan, kiduttivat häntä ja lopulta tappoivat hänet.

Kirtin mies vietiin kotoa, kidutettiin ja tapettiin.

Kirtin miehen siepannut joukko kidutti häntä päivien ajan. Kirti etsi miestään epätoivoisesti kylästä toiseen. Lopulta mies löytyi ja Kirti näki hänet matkan päästä, mutta mies ei vaikuttanut enää tunnistavan Kirtiä.

Sitten mies vietiin muutamien satojen metrien päähän Kirtiltä näkymättömiin. Kirti kuuli hänen huutonsa, kun hänet tapettiin.

Kirti sai luvan viedä miehensä ruumiin pois muutamien muiden kristittyjen kanssa. Miehen tappajia ei syytetty eikä pidätetty, eivätkä kylän hinduasukkaat osoittaneet Kirtille myötätuntoa.

Kylän johtajat eivät antaneet Kirtin haudata miestään kylän hautausmaahan. Niinpä Kirti vei miehensä ruumiin pienelle maatilkulle kylän ulkopuolelle ja hautasi hänet sinne. Hautajaisiin saapui muutamia muita kristittyjä.

Turvakodissa

Tämän kauhean tapauksen jälkeen Kirti lähti lapsineen turvakotiin, pois kylästä. Turvakodissa asumisen aikana Open Doorsin yhteistyökumppanit avustivat Kirtiä ja hänen lapsiaan ruokatarvikkeilla, vaatteilla, peitoilla, taloudellisella tuella ja hengellisellä avulla. Kirti on työkyvytön vammojensa vuoksi ja hän on edelleen suuressa vaarassa. Paikallisten seurakuntien tuella Kirti asuu nyt eri talossa ja on paremmassa turvassa kuin aikaisemmin. Tarjoamme hänelle edelleen ruoka-apua ajoittain.

“Autoitte minua taloudellisesti ja apunne ansiosta lapseni pääsevät käymään koulua,” Kirti sanoo.

Kirti päätti lähteä lastensa kanssa turvaan.

Uskomattomasta kärsimyksestä ja menetyksistä huolimatta Kirtin usko on edelleen järkkymätön. ”Olen antanut kaiken Jeesuksen käsiin,” hän sanoo. ”Kun olen surullinen, muistan Jumalan sanan. Kaikissa koettelemuksissani hän auttaa minua. En osaa lukea enkä kirjoittaa, mutta muistan, mitä pastori opettaa minulle. Hyökkäyksien takia monet kristityt luopuvat uskostaan, mutta minä olen vakaa uskossani. Kiitos huolenpitonne ja rakkautenne, olen edelleen elossa ja seuraan Jeesusta.”

Open Doorsin intialaiset yhteistyökumppanit kävivät Kirtin luona rohkaisemassa häntä ja selvittämässä, miten häntä voisi parhaiten auttaa.

Kirtin tilanne on kuitenkin yhä vaarallinen ja hän tarvitsee edelleen paljon apua. Open Doorsin intialaiset yhteistyökumppanit kävivät Kirtin luona rohkaisemassa häntä ja selvittämässä, miten häntä voisi parhaiten auttaa. Apua tarvitsevat myös tuhannet Kirtin kaltaiset kristityt – lukemattomat miehet, naiset, nuoret ja lapset – jotka ovat lähteneet seuraamaan Jeesusta hindulaisessa maailmassa.

Kirti on palannut kotikyläänsä voidakseen olla taas Kristuksen valona.

”Kyläläiset tahtovat ajaa minut pois. Olen saanut monia tappouhkauksia. Rukoilen kuitenkin kyläni pelastusta, ja uskon että he tulevat vastaanottamaan tuon pelastuksen,” Kirti sanoo.

Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta? Tuska tai ahdistus, vaino tai nälkä, alastomuus, vaara tai miekka? On kirjoitettu: ”Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken aikaa, meitä kohdellaan teuraslampaina.” Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut.

Room. 8:35-37

Alaviitteet

Tämä on todellisen Intialaisen ihmisen tarina. Kirtin nimi on muutettu ja olemme esittäneet tapahtumat näyttelijöiden avulla suojataksemme ihmisten henkilöllisyyttä.

Intia

______________________