Uutiset
09.04.2020

Koronavirus: Millaista on joutua eristyksiin toisista kristityistä?

Millaista on joutua eristyksiin toisista kristityistä?

Olemme kohdanneet ennen kokemattoman kriisin, jonka aikana me kristityt eri puolilla maailmaa koemme konkreettisesti vastauksen tähän kysymykseen.

Vastaava eristys, jota nyt koemme myös Suomessa, on ollut arkea monille maanalaisille kristityille. He ovat joutuneet elämään kärsimyksen keskellä, uhkailun ja hyväksikäytön sekä ääriryhmien väkivallan todellisuudessa. Kuitenkin vainotulle kirkollekin covid-19 -kriisi on uusi haaste entisten lisäksi.

Kohdemaassamme työtä tekevä yhteistyökumppanimme kertoo, että kirkot tekevät nyt kaikkensa vastatakseen tähän haasteeseen.

“Pandemian takia tarvitsemme lääkkeitä, ruokaa ja muuta apua maanalaisen kirkon jäsenille enemmän kuin ennen. Ratkaisevaa on, että toimimme nopeasti.”

Rukoilethan sinäkin näiden kaikkein haavoittuvimpien lähimmäistemme puolesta tämän kriisin aikana? Onko sinulla mahdollisuus tukea vainottua kristittyjä myös taloudellisesti?

Pohjois-Korean kaltaisilla alueilla kristityt ottavat usein suuria riskejä auttaakseen läheisiään. Kun Open Doors toimittaa lääkkeitä tai ruokaa, voimme olla varmoja, ettei apumme koidu pelkästään yksittäisten kristittyjen, vaan myös koko seurakunnan hyväksi.

YouTube video

Hätää on monessa muussakin paikassa kuin Pohjois-Koreassa.

Olemme saaneet uutisia myös Lähi-idän ja Afrikan tiimeiltämme. Syyrian ja Egyptin kaltaisissa maissa monet kristityt, joista osa kuuluu maanalaisiin kotikirkkoihin, tekevät kaiken mahdollisen auttaakseen toinen toisiaan koronaviruskriisin aikana. He tarvitsevat epätoivoisesti lisäresursseja selvitäkseen kriisistä ja voidakseen edelleen julistaa evankeliumia.

“Paikalliset kotikirkot ovat laittaneet kaikki voimansa liikkeelle ja pyrkivät tavoittamaan sekä yhteisöjensä kärsivät jäsenet että avuntarvitsijat ympäröivässä yhteiskunnassa”, sanoo eräs Open Doorsin Lähi-idän tiimin johtajista.

Eräs pastori lähettää terveisensä Wuhanista, josta vitsaus alkoi. Hän kehottaa meitä ottamaan tilaisuudesta vaarin.

“Tämä viruskriisi tarjoaa mahdollisuuden tulla enemmän Jeesuksen kaltaiseksi ja kasvaa lähemmäs Jumalaa”, hän sanoi.

”Nyt on aika unohtaa muotomenot ja olla sitä, mitä kirkon pitäisi olla.”

Tämä on tilaisuutemme osoittaa vainotuille veljillemme ja sisarillemme, että on vain yksi kirkko, yksi perhe. Tämä on mahdollisuutemme olla oikea kirkko, joka rohkaisee ihmisiä kriisin keskellä. Jopa eristyksissä voit olla pimeydessä loistava lamppu.

YouTube video

Tiedämme, että työmme tulee vaikeutumaan, mutta sinun rukoustesi ja kannatusmaksujesi avulla Open Doors voi jatkaa vainottujen auttamista ja toimittaa heille hätäapua, lääketieteellistä apua, Raamattuja, koulutusta ja muuta apua.

Eräs Lähi-idän tiimimme jäsenistä kertoo: “Aina kun on mahdollista, kiiruhdamme vainottujen sisartemme ja veljiemme luo ja viemme heille sellaista apua, jota he erityisesti tarvitsevat.”

Jo kymmenellä eurolla voit antaa maanalaiselle kristitylle perheelle selviytymispakkauksen, jonka avulla he pärjäävät kuukauden ajan.

On toki mahdollista, että juuri sinä et voi lahjoittaa rahaa juuri nyt. Olipa tilanteesi mikä tahansa, voit kuitenkin rukoilla.

“Rukoile niiden uskovien puolesta, joilta rahat ovat jo loppuneet ja jotka eivät voi ostaa tarvitsemaansa ruokaa”, pyytää eräs avainhenkilö kenttätyöntekijöidemme joukosta.

Rukous mahdollistaa sen, että saamme taivaallisia kriisiresursseja ja uskomme kasvaa. Uskomattominta on, että vainottu kirkko rukoilee meidän puolestamme. Vainottujen veljiemme ja sisartemme antama rohkeuden ja uskon esimerkki auttaa meitäkin pysymään lujina.