Uutiset
12.12.2019

NÄIN JUMALAN SANA TULEE ELÄVÄKSI NIGERIASSA

Lukutaitokoulutuksen avulla nuoret ja vanhat uskovat lukevat ensimmäistä kertaa yksin Jumalan sanaa.

Opettaja kirjoittaa taululle ja pyytää kaikkia toistamaan hänen jälkeensä.
Ryhmä koostuu useista sukupolvista.Siellä on päähän käärittyjä värikkäitä huiveja pitäviä naisia. Yksi äiti pitelee sylissään lepäävää vastasyntynyttä. Hänellä on päällään sinikeltainen karvalakki. Osa miehistä on ottanut tauon maataloustöistään. Mukana on myös pieniä lapsia ja nuoria, jotka istuvat tarkkaavaisina.

He kaikki avaavat kirjansa ja seuraavat opettajan esimerkkiä. Ääni on kuin terävän,lyhyellä rytmillä laulavan kuoron ääni. Se kimpoilee sopusoinnussa betoniseiniltä ja pakenee ulos ikkunoista kuumaan afrikkalaiseen ilmaan.
Tämä ei ole kuitenkaan kuoro, vaan Open Doorsin lukutaitokurssi syrjäisessä Pohjois-Nigerian kylässä.
Luokka kokoontuu melkein joka päivä muutaman tunnin ajaksi. Lukutaito on ylellisyyttä tässä Nigerian osassa. Monet täällä asuvista ihmisistä ovat jo pitkään halunneet oppia lukemaan. Näin he voivat saada elämäänsä lisää sisältöä, edistyä ammatissaan ja mikä tärkeintä, lukea itse Raamattua.

Haasteet tällä Nigerian alueella ovat merkittäviä. Suurimmalla osalla luokassa käyneistä ihmisistä ei ollut nuorina varaa koulumaksuihin. Toiset eivät voineet matkustaa naapurikylään, jossa oppitunteja pidettiin. Joidenkin piti työskennellä perheidensä tukemiseksi eikä heillä ollut aikaa.

Siksi tämä ohjelma on elintärkeä. Lukutaito-ohjelmien lisäksi Open Doors auttaa kylää mm. ammatillisella koulutuksella, traumaneuvonnalla, ruoka-avulla ja puhtaan veden järjestelyillä. Nämä aloitteet auttavat syrjäistä kristittyä kylää tulemaan elinvoimaiseksi yhteisöksi.

Lukutaitokoulutuksen avulla nuoret ja vanhat oppivat lukemaan Jumalan sanaa.

Lukemisen oppiminen on avain elämään

Kun oppitunti jatkuu, pyysimme yhden oppilaan kertomaan tarinansa. Madeng on luokan takaosassa istuva teini-ikäinen nuori, jolla on päällään sininen jalkapallopaita. Hän puhuu arasti katsoen usein alas, ja hänen hymynsä on kirkas.
”Olin kyllä koulussa, mutta minun piti lopettaa puolivälissä. En kyennyt maksamaan koulumaksujani, koska minulla ei ollut rahaa ”, Madeng sanoo.

Kun Madeng aloitti Open Doors –lukutaitokoulutuksen vain neljä kuukautta sitten, hän ei osannut lukea tai kirjoittaa. Hän tunsi olevansa merkityksetön, ja hänen ystävänsä toisista kylistä ylenkatsoivat häntä. Hän ei pystynyt vuorovaikuttamaan. ”Lukemisen oppiminen on avain elämään”, hän sanoo.

Lyhyen lukutaitokoulutuksen avulla Madeng pystyy nyt lukemaan. ”En osannut lukea Raamattua, mutta nyt osaan, ja se on ollut minulle suureksi avuksi”, Madeng sanoo. ”Koko elämäni ajan ennen tätä en voinut lukea, mutta nyt osaan”, hän lisää.

Lukemaan voi oppia muutamassa kuukaudessa

Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan

Pyydämme Madengia ottamaan esiin Raamattunsa ja lukemaan meille. Hän on hermostunut, mutta vakuuttaa meille, että haluaa jakaa uuden taitonsa. Hän ottaa esiin Sananlaskujen kirjan 3 luvun jakeet 5-6. Madeng lukee vakuuttavasti ja luontevasti, ikään kuin hän olisi osannut lukea koko elämänsä ajan: ”Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan. Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi, hän viitoittaa sinulle oikean tien. ”

Luettuaan hän sulkee Raamattunsa ja katsoo ylös hymyillen leveästi ja tarttuvasti. Hän tuntee suurta ylpeyttä tästä saavutuksesta. Se on erityinen hetki. Vain kuukausia sitten Madeng pystyi vain pitämään Raamattua kädessään, mutta ei koskaan ymmärtänyt sitä. Nykyään Jumalan sana elää hänen käsissään. ”Nautin lukemisesta ja olen innoissani siitä, että voin lukea. Jumalan armosta opetan myös muita ”, Madeng kertoo.

Oppimalla lukemaan voi opettaa myös muita